Hulppean huvilan hämärä historia
Siitä lähtien kun kuulimme naapureilta, että yhtiön
tontti on muinoin kuulunut Villa Demidoffille, alkoi paikan historia
kiinnostaa, vaikka en mikään historioitsija olekaan.
Toistaiseksi ainoa kirjoista löytynyt maininta huvilasta löytyi Nizzan kaavoitushistoriaa käsittelevästä teoksesta, jossa on sekä kartta että kuvakin huvilasta. Enempää tietoa huvilasta ei tästäkään lähteestä irtoa. Tiedon etsimisestä onkin tullut meikäläiselle
jonkinlainen haaste ja harrastus.
Tuskin Demidoffin huvilan vaiheet muuten niin
kiinnostaisivat, mutta olisihan hienoa tietää, jos huvilan muinaisella omistajalla olisi ollut yhteyksiä suomalaiseen hyväntekijään, sosiaali- ja diakoniatyön uranuurtajaan Aurora Karamziniin (1808-1902). Hän oli ennen Karamzinia naimisissa Pavel Demidoffin kanssa. Ikänsä puolesta Auroran ainoa lapsi, Pavel (eli Paul) tai joku pojanpojista olisivat voineet olla näitä omistajia.
Aurora Karamzin oli niitä harvoja suomalaisnaisia, joista on tehty postimerkki. |
Aurora matkusteli mielellään. Voidaan
arvella, että venäläisaateliston suosima Nizza oli hänelle tuttu. Hänestä kertovissa teoksissa on pari mainintaakin Nizzasta. Hän asui pitkiä aikoja varsnkin Pariisissa paimentamassa hurvitteluun ja tuhlailuun taipuvaista poikaansa,
Pariisista käsin hän myös matkusti Nizzaan viemään henkilökohtaiset surunvalittelunsa tsaari Aleksanteri II:lle ja
Maria Aleksandrovnalle heidän poikansa Nikolain menehdyttyä keuhkotautiin vuonna 1865. Tämän surullisen tapauksen johdosta tsaari rakennutti sille paikalle
missä Nikolain kuolintalo oli, upean ortodoksisen Pyhän Nikolain kirkon.
Aurora sattui olemaan Nizzassa myös 23.2.1887, kun alueelle iski tuhoisa
maanjäristys. Hän oli jo 79-vuotias, mutta säilyi
vahingoittumattomana. Naapurissa talot sen sijaan romahtivat, mikä järkytti häntä suuresti. Vuodelta 1863 löytyy vielä pieni merkintä Nizzaan liittyen. Aurora oli tilannut Nizzasta kukat Suomen kotinsa juhlatilaisuuden koristeluun. Vieraaksi saapui itse tsaari Aleksanteri II.
Auroran Nizza-yhteydet mainitaan vain ohimennen eikä niissä kerrota missä hän majaili. Mutta jos jollain Demidoffilla olisi silloin ollut huvila, tottakai hän olisi ainakin käväissyt päiväkahveilla ellei sitten yökylässä.
Vaikka huvilasta ei löydy tietoa, ihmeellistä kyllä yksi postikortti tarttui haaviin, tosin vain
digitaalisena. Siinä on tuo ylläoleva kuva huvilasta. Näkyy, että rakennuksen päädyssä oli valtava talvipuutarha. Tekstissä ilmeisesti Demidoffin palkollinen pyytää
pariisilaista Samaritaine-tavarataloa lähettämään
miesten alusvaatekatalogin. Jo tuolloin siis tavarataloilla oli tarjota nettikaupan edeltäjää eli postimyyntipalvelua ainakin Pariisissa.
Huvilan rakennusvuodesta ei ole tarkkkaa tietoa. Sen on täytynyt olla pystyssä jo paljon ennen vuosisadan vaihdetta, sillä siihen tehtiin muutoksia vuonna 1900 nizzalaisarkkitehti Joseph Marsin suunnitelmien mukaan. Tämä ilmenee Nizzan arkkitehtuurisivustosta. Uudistuksessa lisättiin ainakin sisäänkäynnin eteen iso parveke. Mars oli venäläisten suosiossa, sillä hänet mainitaan myös yhdeksi ortodoksisen
katedraalin suunnittelijaksi.
Olen googlannut Demidoffeja läppäri
savuten, mutta edelleen on epäselvää, kuka oli ’meidän’ Demidoffimme. Joutuu myös huomaamaan, että kaikki netissä oleva tieto ei ole luotettavaa. Jostain henkilöstä voi olla näkyvillä kahdenlaista syntymävuotta ja venäläiset
sukunimetkin vääntyvät muille kielille miten sattuu. Nizzaan liittyen mainitaan Demidoffeista Prince eli ruhtinas Demidoff joko ilman etunimeä tai etunimellä Paul. Kerran tämä oli kuulemma ostaa
pamauttanut Nizzassa
taidenäyttelyssä kaikki
paikallisen taiteilijan Adolf Mossan akvarellit. Hänen sanotaan olleen suurlähettiläänä
Ateenassa. Tarkempi plarailu kuitenkin
paljastaa, että Venäjän Ateenan suurlähettiläs oli Auroran pojanpoika Elim, maailman
rikkaimpana miehenäkin tunnettu. Elimin kuolinpaikastakin on tarjolla pari versiota. Milloin se on Nizza milloin Ateena.
Näin Nizzan karnevaalien aikaan mainittakoon, että jossakin lähteessä kerrotaan ruhtinas Demidoffin
olleen aktiivinen Nizzan karnevaalien kehittämistoimikunnassa ja puuhanneen myös kaverinsa
kanssa golfkenttää Gagnes sur Meriin. Liekö tämäkin Paul oikeasti ollut Paul vaiko sittenkin Elim?
Elim
ei ollut kuitenkaan se Paul Demidoff, joka pakeni vallankumousta Maltalle ja sieltä käsin asianajajansa avustuksella anoi vuonna
1919 viisumia Nizzaan. Hän perusteli anomustaan sillä. että hänellä on paljon omaisuutta Ranskassa, 13-vuotias Ranskassa syntynyt poika ja toinen
tyttäristä naimisissa ranskalaisen upseerin kanssa.
Auroralla tosin oli Paul-niminen pojanpoikakin, mutta näiden kahden Paulin tiedot eivät mene yksiin. Sen sijaan Nizzassa on asunut Auroran pojapoika Anatoli,
San Donaton 4. ruhtinas. Hänestä löytyy tieto, että hänellä
oli kolme tytärtä, joista kahden häät pidettiin Nizzassa 1925 ja 1926, joten hänen kotinsa noihin aikoihin lienee ollut Nizzassa.
Kolmannen tyttären häät olivat 1933 Marseillessa, jossa Anatoli myös myöhemin kuoli. Jospa Anatoli olisikin mystinen huvilanomistaja Pohjois-Nizzasta?
Sen verran tuossa merkittävässä suvussa on jäseniä, joista löytyy jotain sukupuutietoa tai muuta, että vähemmästäkin pää menee sekaisin.
Se mikä on selvää,on, että lopullinen tuho huvilalle tuli 1960-luvulla. Tilalla on nyt taloyhtiömme kolme kerrostaloa. Aiemmista rakennuksista tontilla on jäljellä pieni kaksikerroksinen rakennus, jossa ehkä alunperin oli tallit ja tällä hetkellä autotalleja. Yläkerrassa asustaa talkkaripariskunta tilavassa asunnossa, jolla on oma puutarhakin.
Nizzassa haikaillaan vieläkin noiden kulta-aikojen perään, jolloin Rivieralla vietti aikaansa eurooppalainen aatelisto ja muut varakkaat. Siellä nähtiin myös tärkeitä kruunupäitä kuningatar Victoriasta alkaen. Venäläisten invaasio alkoi kun leskikeisarinna Alexandra Feodorovna lipui laivallaan lomailemaan Rivieralle vuonna 1857.
Kuumin turistisesonki oli talvella. Siksi näitä yläluokkaisia turisteja nimitettiinkin talvehtijoiksi. He pakenivat oman maansa ankeampaa talvea useammaksi kuukaudeksi palveluskuntaa mukanaan. Talvella 1880-1881 laskettiin Rivieralla talvehtineen 13000 ranskalaista, 6000 englantilaista, 2500 venäläistä, 2000 saksalaista ja itävaltalaista sekä 2500 amerikkalaista. Tuo aikanaan varmaan suurikin turistitulva ei ole isokaan jos sitä vertaa viime vuonna Rivieralla lomailleeseen 11 miljoonaan turistiin, jotka tosin viipyivät keskimäärin vain reilut 6 päivää.
Äveriäät talvehtijat eivät tietenkään tulleet millekään vaatimattomalle mökkilomalle. He vuokrasivat tai rakensivat
toinen toistaan hienompia huviloita, vähitellen myös hotelleja. Komein palatsi oli venäläisen paroni Paul Grigoriévitch Von Derwiesin rakennuttama Chateau de Valrose. Palatsissa oli oma konserttisalinsakin. Palatsi puistoineen on edelleen olemassa. Siellä sijaitsee nykyisin Nizzan yliopiston kampus. Puisto ei ole alkuperäisessä loistossaan. Huonokuntoinen suihkulähde ei solise
eivätkä kukkapenkit kukoista.
Chateau Valrosen päärakennus |
Kun viime aikoina on ollut paljon puhetta pakolaisista, vertailun vuoksi todettakoon, että Venäjältä pakeni vallankumouksen
pyörteissä ainakin puolitoista miljoonaa ihmistä. Suomeen tuli kaikkiaan noin 35000. Monen pakenijan määränpää oli Riviera, jonne syntyi laaja venäläisyhteisö.
Siihen kuului ihmisiä kaikista
sosiaaliluokista, joukossa paljon myös taiteilijoita. Kotoutumisessa auttoi, että Rivieralla oli
venäläisten rakentamia kirkkoja ja venäjänkielinen koulu, venäjänkielinen lehti yms. Useimpien varallisuus jäi Venäjälle, joten moni aristokraatti joutui
tienaamaan elantonsa tavallisissa töissä kuten taksikuskina, taloudenhoitajana, maataloustöissä jne. Edellämainittu turvapaikanhakija Demidoff suunnitteli myyvänsä omaisuuttaan ja ryhtyvänsä
pankkiiriksi. Jotkut hyödynsivät rahapulassaan vanhoja hienoja asujaan myymällä
tai lainaamalla niitä elokuvastudioille tai olemalla itsekin mukana elokuvien
teossa.
Mielenkiintoista, tarina ja kuvat.
VastaaPoistaHauskaa näitä historiajuttuja on penkoakin, varsinkin kun yllätyksekseni Nizza ei täysin vieras paikka ollut noina aikoina suomalaisillekaan.
VastaaPoista