Rauhan symboli ja palkittu sotilas

 Paavi Franciscus  on kyyhkysten ystävä.  



Harvasta eläimestä on niin moneen lähtöön kuin kyyhkysestä: kristinuskossa se on tärkein lintu, Pyhän hengen symboli. Yleisemminkin se symboloi rauhaa, rakkautta, viattomuutta, rehellisyyttä yms. Sotatantereilla se on pelastanut henkiä ja uusimman  tiedon  mukaan siitä on apua jopa syöpätutkimuksessa. Se on myös harrastus- ja kilpailulaji, joskus jopa kallis kauppatavara. 

Aikansa kun sivistää itseään pulutietämyksellä, jota netti tarjoaa kiitettävästi, alkaa katsoa uusin silmin näitä lentäviä rottia. On ehkä helpompi ymmärtää, että jotkut haluavat näitä otuksia hoivata ja puolustaa niiden etuja mm. kirurgien hyökkäyksiä vastaan. Mutta sen kummempaa kaveruutta on pulujen turha odottaa meikäläiseltä.  

Pyhän hengen symboli

Vaikka pääsiäistipu on se varsinainen pääsiäislintu, myös kyyhkynen on ajankohtainen pääsiäisenä, varsinkin Italiassa. Euroopan ehdottomassa pääsiäispääkaupungissa Roomassa, eli tarkemmin Vatikaanissa, on ensi sunnuntaina jälleen se päivä, jolloin tuhannet ihmiset ympäri maailmaa kokoontuvat Pyhän Pietarin aukiolle kuulemaan pääsiäismessua ja saamaan paavin siunauksen. 

Roomalaiskatolisen kirkon päämies, paavi Franciscus kuvataan usein valkean kyyhkysen kanssa. Ylläoleva kuva on hänen facebook-sivultaan vuodelta 2013. Pyhää henkeä symboloiva lintu sopiikin paavin kaveriksi hyvin, sillä katolisille hän on Kristuksen sijainen. Erityisen aktiivisena ja aloitteellisena, moderninakin, tunnetuksi tullut Franciscus julisti viime vuonna vuoden 2016 laupeuden vuodeksi’Vähäinenkin laupeus tekee maailmasta vähemmän kylmän ja oikeudenmukaisemman.’  Miten ajankohtainen tämä ajatus onkaan juuri tänään! 

Italialaiseen pääsiäiseen kuuluu kyyhkynen myös syötävässä muodossa. La colomba di pasqua on kyyhkysen muotoinen pääsiäispulla, joka on paistettu muotissa. Se on sukua makealle panettonelle. Sen alkuperään liittyy histo-riallisia legendoja, mutta kunnon leipomotuote siitä tuli, kun milanolainen leipuri Angelo Motta alkoi tehdä näitä ennen toista maailmansotaa.




Tähän kauniiseen vaaleanpunaiseen pakettiin on kääritty eilen Stockalta löytynyt aito italialainen Colomba, made by Loison (eikä Motta).


Rauhan symboli
Kirkollisten piirien ulkopuolella esimerkiksi Pablo Picasso teki tunnetuksi kyyhkyä rauhan symbolina. Kun hänet valittiin tekemään tunnus Maailman Rauhankonferenssiin vuonna 1949, hän teki upean kyyhkyn muutamalla viivan vedolla. Linnulla on oliivin oksa nokassaan. Picasson tuotannossa näkyy kyyhkyjä enemmänkin. Olivat varmaankin tuttuja otuksia hänelle, sillä  hänen isänsä kasvatti niitä. Kun Picasson nuorimmainen syntyi vuonna 1949 hän sai nimekseen Paloma  (kyyhkynen).



Kyyhkyset symboloivat rauhaa myös olympialaisissa. Perinne juontaa Kreikasta, missä olympialaisten tulokset lähetettiin viestikyyhkysten avulla. Tämän muistoksi vielä nykyisinkin olympiakisojen avajaisissa päästetään kyyhkysiä lentoon.



Meillä Suomessa on ikioma rauhankyyhky, jonka tuntevat muutkin kuin pasifistit. Se löytyy Fazerin Pax-pastillirasian pinnasta. Pax on latinaa ja tarkoittaa rauhaa. Fazer on tehnyt Rauhanpastilleja vuodesta 1947.








Onnen, rakkauden ja viattomuuden symboli

Kyyhkynen sopii myös romanttisiin yhteyksiin. Se oli rakkauden jumalattarien Afroditen ja Venuksen pyhä eläin. Se on edustanut  rakkautta, vapautta, puhtautta, omistautumista, perheestä huolehtimista. Puluthan ovat parisuhteessa koko ikänsä. Isäpulu myös hautoo munia kun äiti käy asioilla. Pariutunut kyyhky lentää kotiin valittunsa luokse vaikka maailman ääristä – tai ainakin 1000 kilometrin päästä. Tästä syystä kyyhkyparia ei koskaan laiteta samaan aikaan kilpailuunkaan. Rakkaan kanssa lennellessä motivaatio syöksyä kotiin kuulemma katoaa.


Ei siis ihme, että kyyhkysten vapauttaminen  häissä yhtenä ohjelmanumerona  on saanut suosiota  niin Suomessa  kuin muuallakin, kuten Ranskassa. Vapauduttuaan kyyhkyset lentelevät hetken häävieraiden yläpuolella ja suuntaavat sitten kotilakkaa kohti.  Juhlakyyhkyt ovat yleensä valkoisia. 



Onnen kyyhky lentää ja kuljettaa onnen kirjettä myös perinteisessä suomalaisessa onnittelulaulussa. 

Vanhin kesytetty lintu

Ensimmäinen asia, mikä tekee pulusta  erityisen on kuitenkin se, että se on vanhin ihmisen  kesyttämä lintu. Jo Mesopotamiasta on löytynyt 5000 vuoden takaisia kivitauluja joissa mainitaan kesyt kyyhkyt, kenties niiden käyttö alkoi  kymmenen tuhatta vuotta sitten.  Kyyhkyjen kasvatuksen arvioidaan olevan yhtä vanhaa perua kuin maanviljelys. Uskotaan että puluja on käytetty  pääasiassa ravinnoksi. mutta käyttöä on ollut myös  uskonnollisena  uhrilintuna ja kirjekyyhkynä. Suomessakin kyyhkysiä on kasvatettu jo keskiajalta lähtien kartanoissa ja pappiloissa.  
  
Ranskassa kyyhkyillä  on erityinen asema virallisestikin, sillä niitä  rinnastetaan jollain tapaa kotieläimiin. Se varmaan osaltaan selittää, miksi Ranskassa pulupopulaatioita karsitaan toinen toistaan eläinystävällisemmin keinoin.

Postiljooni

Tavallisista kesyistä puluistakin saa kasvattamalla kirjekyyhkyjä. Puluilla onkin kunniakas historia postiljooneina jo tuhansien vuosien ajalta. Yksi hyvin tunnettu tarina on Raamatun kertomus Nooan arkista, josta kyyhky lähetettiin tiedustelulennolle. Kun se palasi oliivin oksa nokassaan, tiedettiin, että sillä suunnalla on maata. Tässä hyödynnettiin kyyhkysten ominaisuutta palata aina takaisin lähtö-paikkaansa. Juuri tämän ominaisuuden vuoksi  kyyhkyjä käytetään edellenkin viestin viejinä. Kyyhkyt olivat avittamassa myös uutistoimintaa, kun maailman suurin tietotoimisto Reuters aloitti toimintansa 1840-luvulla kyyhkysiä käyttämällä.

Nykyiset kyyhkysharrastajat kasvattavat juuri kirjekyyhkyjä, joille järjestävät kilpailujakin. Harrastus on leviämässä pikku hiljaa Suomeenkin. Harrastajilla on oma yhdistys ja he järjestävät kilpailujakin. Kyyhkysten lentokilpailut eivät ole pelkästään paikallisia - niille järjestetään myös maailmanmestaruuskisoja ja olympialaisia.

Väitetään, että kyyhkysten kasvatus  olisi Keski-Euroopassa suosituin harrastus jalkapallon jälkeen.  Tätä on vaikeaa uskoa, ellei sitten siihen lasketa niitäkin, jotka ruokkivat kyyhkysiä  maaseudulla riistaeläiminä ja pamauttavat niitä hengiltä suuria määriä syksyisen metsästyskauden aikana.  

Kirjekyyhkysten merkitys on ollut aikojen saatossa sen verran suuri, että Amiensissä on kirjekyyhkymuseo ja myös monissa muissa museoissa niitä esitellään.

Mitalilla palkittu  sotasankari 

Kirjekyyhkyillä on ollut tärkeä merkitys  maailmansodissa. Niitä käytettiin viemään viestejä  silloin kun muunlainen viestitys ei ollut mahdollista. Kirjeyyhkyt ansaitsivat jopa lukuisia urhoollisuusmitaleja.  Britannian ilmavoimat koulutti toista maailmansotaa varten kaikkiaan 250000 kirjekyyhkyä. Yhdysvallat koulutti kyyhkysiä jopa ohjaamaan ohjuksia vihollislaivoihin. Kirjekyyhkysiä myös kuoli suuret määrät sodan melskeissä.


Amerikkalainen
Croix de guerre -mitali 


Kuuluisin sotapulu lienee brittien jenkeille lahjoittama Cher Ami (”rakas ystävä”), nimestä huolimatta naaraspulu. Sen menestyksekäs ura ensimmäisessä maailmansodassa päättyi, kun se pelasti kokonaisen vihollislinjan taakse jääneen amerikkalaispataljoonan Ranskassa.  Vaikka saksalaiset ampuivat sitä ja sen toinen silmä sokeutui ja toinen jalka miltei irtosi, se onnistui haavoittuneena palaamaan lähtöpaikkaansa ja tuomaan tärkeän viestin, joka pelasti 194 amerikkalaissotilaan hengen. Sankariteko palkittiin Croix de guerre-mitalilla.  Sankaripulun henki onnistuttiin pelastamaan, mutta se menetti toisen jalkansa. Sen tilalle laitettiin puujalka. Pulusta tuli loppuiäkseen Yhdysvaltain armeijan maskotti.  

Toinen sankaripulu oli ranskalainen Valiant, Ranskan armeijan kirjekyyhky, joka ensimmäisessä maailmansodassa lensi myrkyllisten taistelukaasupilvien läpi  ja kuoli päästyään lakkaan. Ranskan valtio palkitsi Valiantin kunnianosoituksin. Se on nyt täytettynä nähtävillä Mont-Valérienin museossa. 

Sotasankari Cher Amista on kirjoitettu kirjakin, Valiant on puolestaan sankarina kymmenen vuoden takaisessa animaatioelokuvassa. Sotasankaripuluille on myös pystytetty muistomerkkejä, esimerkiksi Lilleen ja Belgian Charleroin kaupunkiin.

Ensimmäisessä maailmansodassa kirjekyyhkyillä oli kaasunaamarit




Drone eli kuvauskopteri  mallia 1914  
Viereinen kuva on kuin suoraan sarjakuvista: kekseliäät saksalaiset varustivat ensimmäisen maailmansodan aikana kirjepuluja jopa pikku kameroilla, kuten oheinen kuva todistaa. Netissä on nähtävillä myös pulukameran ottamia ihan kelvollisia valokuvia. Yhdessä kuvassa näkyvät kuvaajapulun siivetkin.

Mutta onpa Suomenkin armeijassa hyödynnetty kirjekyyhkyjä, viimeksi 1939.  Sveitsin armeija puolestaan lopetti vasta 1990-luvun alussa kirjekyyhkyjen ylläpidon ja Ranskan armeijalla on yhä 150-päinen sotilaspulupopulaatio Mont Valériessa. Kuulemma jo eläkeiässä olevat pulut sekä jatkavat vanhaa traditiota että ovat opetuskäytössä. Kiina panee vielä paremmaksi: siellä on  10000 pulua armeijan leivissä vai pitäisikö sanoa siemenissä.


Riistaeläin

Pulujen ja kyyhkyjen hyötykäyttö ei rajoitu tähän. Ne ovat myös yleisiä ja suosittuja riistaeläimiä. Netissä näkee kyyhkyn metsästäjien esittelevän saaliitaan, jotka  voivat käsittää kymmeniä lintuja.  Ne asetellaan kuvaa varten nätisti  suorakaiteen muotoiseen muodostelmaan, kaikilla vainajilla nokka samaan suuntaan. 

Kyyhkyset ovatkin monien herkkua. Niistä on runsaasti hienoja reseptejä vaativaankin makuun niin suomeksi kuin vaikkapa ranskaksi.  Yleensä metsästettävät kyyhkyset  eivät ole kesyjä toripuluja, vaan sepelkyyhkyjä. Mutta ei  innokas metsämies  emmi herkutella toripulullakaan tilaisuuden tullen.  

Lääketieteen palveluksessa

Ties mihin pulut vielä taipuvatkaan. Niistä keksittiin juuri uusi  hyödyllinen ominaisuus. Muutama viikko sitten kerrottiin, että amerikkalaistutkimuksissa todettiin pulujen sopivasti koulutettuina pystyvän tunnistamaan syövän mammografiakuvista. 

Viestipuluja käytetään edelleenkin Keski-Euroopassa myös vaikeakulkuisessa maastossa  kuljettamaan onnettomuuteen joutuneen verinäytteitä sairaalaan, jossa tämä tärkeä tieto jo odottaa kun potilas saadaan sinne. Tämän kerrotaan olevan erään kyyhkysiä harrastaneen sairaanhoitajan keksintö.

Parveke puluttomaksi  

Minun puolestani pulut saavat vapaasti olla maailman pelastajia, nälkäisten ravintoa ja pyhyyden ja romantiikan symboleja, kunhan se ei tapahdu meidän parvekkeella. Vaikka onhan se mukavaa muistella niitä hätistellessä, että niillä on niin monia merkityksiä ihmiskunnalle.   

Sille, joka haluaa puluista eroon, netti tarjoaa laajan kirjon pulunpoistokeinoja. Ranskalaisilla keinot ovat vähemmän verisiä kuin suomalaisilla: puluja voi karkottaa cd-leyjä ripustamalla, alumiinipaperisuikaleilla, sähkösignaaleja lähettävällä pulunkarkottimella tai vaikka kissalla.

Suomalaiset suosittavat toisilleen edellä mainittujen lisäksi muovikäärmettä, täytettyä huuhkajaa, myrkyttämistä, ampumista, pöllön kuvaa, siimaa, verkkoa, kovalla soitettua Zappan musiikkia sekä erään nimeltä mainitsemattoman julkkiksen vaimon tuomista parvekkeelle. Takuuvarma keino olisi myös tuoda parvekkeelle lasillinen olutta tai muuta alkoholia ja kastaa siihen pullaa. Linnut ryyppäisivät  itsensä umpikänniin ja tippuisivat alas taittaen samalla niskansa.

Neuvoista  kiitollinen netin käyttäjä kertoi kokeilleensa muutamia vinkkejä. Parhaiten toimi siima. Myös kovalla soitettu Zappan musiikki tepsi. Tulos ei kuitenkaan ollut täysin toivotunlainen. Musiikki herätti naapurissa nukkuneen yötyöläisen. Ongelmaksi jäikin, miten rauhoitetaan kaksimetrinen betoniraudoittaja: 'Oppiskohan ne pulut viemään kauppiaalle kauppalistan, kauppias voisi sitten kantaa kamat kotiin. Ulos ei ole pariin viikkoon asiaa ainakaan päiväsaikaan...'

Niiden lohduksi, jotka eivät onnistu karkottamaan puluja parvekkeeltaan, netistä löytyy neuvo: 'Elä välitä. Lintuinfluenssan jälkeen, kun olet enää vain valokuva lipaston päällä, ovat pulutkin uuden asukkaan ongelma’.

Kommentit

  1. (kikattaa ääneen) Kiitos jälleen, tätä menoa sitä eletäänkin pitkään! Kyyhkynen on tosiaan maukas eväs - oikein valmistettuna - ja siinä on enemmän syötävää kuin äkkiseltään arvaakaan. Meidän edesmennyt labradorinnoutajakin pääsi kokeilemaan vaistojaan kerran ja heti hoksasi hakea tiput järveltä kun ne sinne putosivat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Meikäläinen on maistanut tänä pääsiäisenä pulua Colomba-pullan muodossa. Ok muuten, mutta hinta oli yläkanttiin (14 €). Pulupaisti olisi varmaan halvempaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita.

Suositut tekstit