Esteettisyys ennen kaikkea

Yksi Nizzan viime vuosien merkittävimmistä kaunistamisprojekteista oli

Promenade de Paillon –puiston rakentaminen ydinkeskustaan.

Oletteko huomanneet, että siinä missä suomalaiset menevät käytännöllisyys edellä kaikessa suunnittelussa, on silmänruoka ranskalaisten herkkusuiden tärkeysjärjestyksessä  kärkisijoilla. Sana kaunistaminen  (embellissement) on ahkerassa käytössä kun kaupunki kertoo projekteistaan. Pormestari  Estrosi on vahvasti mukana näissä hankkeissa.

Kaunistamisprojekteissa ei ole kyse mistään pienestä pintaremontista tai kukkahattutätien puutarhakutsuista. Kohteet saneerataan perusteellisesti. Rupsahtaneita kortteleita kaunistettaessa myös sisätiloja kohennetaan. Tarkoitus on parantaa asukkaiden päivittäistä  elämänlaatua sekä ulkona että sisällä.

Jopa syyläksi kaupungin kasvoissa luonnehdittu vanha bussiasema sai väistyä
Promenade de Paillon -puiston tieltä.

Aina, kun on poissa kaupungista muutaman kuukauden, palatessaan huomaa taas jonkin nurkan kaunistuneen entisestään. Niiden 16-17 vuoden aikana, jolloin olemme viettäneet vuosittain  pitkiä aikoja Nizzassa, kaupungissa on tapahtunut uskomaton määrä kaunistumista, isoja ja pienempiä kohteita. Ja aina löydetään jotain uutta kaunistettavaa. 

Kaunistaminen on myös  taloudellisesti  järkevää kaupungissa, joka elää matkailusta. Varmasti enemmistö turisteista mieluummin törsää lomabudjettinsa viehättävässä kuin epäviihtyisässä ympäristössä.  

Helsingin horisontista kaunistaminen kuulostaa etäiseltä eikä näy katukuvassakaan samassa määrin. Googlaamallakaan ei Helsingin kaunistamisesta löydy paljoa tietoa. Löytyi kuitenkin Tieteessä tapahtuu –lehden artikkeli, jossa kerrotaan, että vuoden 2000 kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi rumina pidetyt kioskit korvattiin uusilla ja paremmilla. ’Lähtökohtana oli kaupungin kaunistaminen ja hygienian parantaminen kuten aina aikaisemminkin jo sadan vuoden ajan.’

Voilá! Hienoa huomata, että reilut 100 vuotta sitten kaunistaminen oli Helsingissäkin tavoitteena, joka vielä tälläkin vuosituhannella voidaan tarvittaessa kaivaa esiin Ö-mapista.

Nykyisin mediateekkina toimiva upea Gare du Sud on hiljattain  
läpikäynyt kaunistamisprosessin. 

Nizzassa myös taloyhtiöt vaalivat kauneutta ja tyyliä. Edellisessä taloyhtiössämme tarjoutui konkreettinen tilaisuus nähdä, miten tosissaan paikalliset ottavat esteettisyyskysymykset. Yhtiössä oli kaikkiaan kymmenen rakennusta. Siellä toteutettiin pari vuotta sitten julkisivusaneeraus. Ensimmäisen rakennuksen työt olivat jo maalausvaiheessa, kun sisäänkäyntien ilmoitustauluille ilmestyi kutsu keskustelutilaisuuteen. Mukana oli värikuva terassin kaiteesta ja paheksuva kommentti, että kaiteesta on tehty lohenpunainen (saumon). Väri oli syynä hätäkokouksen koolle kutsumiseen. 

Paikalla oli myös saneeraussuunnittelusta vastannut arkkitehti. Miesparka hikoili tuskaisena kuunnellessaan asukkaiden kiihkeitä kannanottoja. Hän yritti sopertaa, että nämä ovat kaupungin hyväksymiä värejä ja kaupunki on väreistä hyvin tarkka. Itse asiassa hän varmaankin oli pyrkinyt noudattamaan entisenlaista väritystä modernein saatavissa olevin värikoodein.

Saneeraustyömaa oli pysähdyksissä kuukauden tiettävästi värikysymyksen takia. Ei lohenpunainen kaunis väri ollutkaan, joskin entinen - likainen beessi - oli vieläkin rumempi. Lopulta asiasta päästiin kompromissiin ja työt jatkuivat. Ei tullut käytyä myöhemmin tarkistamassa minkä väriset sen rakennuksen kaiteista tuli, ehkä valkoiset. Mutta että värin takia työmaa seisoo kuukauden vaikka yhtiökokous oli päättänyt rempasta kuukausia aiemmin! Samalla kaikkien loppujen yhdeksän yhtiömme rakennuksen julkisivusaneeraus tietysti viivästyi juurikin sen kuukauden verran.

Meidän rakennuksessamme oli erilainen väritys jo alkujaan.  Terassien kaiteet olivat vihreitä ja sellaisiksi ne maalattiin uudelleenkin. Väri sopi täydellisesti. Jos istui terassilla katsellen maisemaa kaiteen pinnojen välistä, kaide ikään kuin upposi taustaan. Vastapäätä oli nimittäin metsäinen rinne.

Vihreä kaide ei kuitenkaan ollut kaikille mieleen. Muuan madame protestoi aggressiivisesti värivalintaa vastaan. Kun erehdyin ylistämään hänelle väriä onnistuneeksi, hän  lopetti tervehtimisen. Heittipä vielä halventavaksi tarkoitetun herjan Ikean asiakkaista. Epäselväksi jäi, viittasiko hän sillä kalustussuuntautumiseemme vai etniseen alkuperäämme. Hänen kotikaupungissaan Pariisissa tuollainen ei kuulemma tulisi kysymykseenkään. Kaiteitten ainoa oikea väri on valkoinen. Piste.

Joidenkin päivien kuluttua ovikello soi. Taloyhtiön puheenjohtaja  ja toinenkin hallituksen jäsen halusivat tietää mielipiteemme kaiteen väristä. Vakuutimme olevamme erittäin tyytyväisiä. Tiedustelun syy oli se, että joku oli lähettänyt isännöitsijälle kirjeen ilman allekirjoitusta mutta kaikkien rakennuksemme osakkaiden nimet mainiten.  Kirjeessä vaadittiin, että julkisivuremonttityöt on heti keskeytettävä. Jotain pientä juridista uhkaustakin paperissa taisi vilahtaa, ja vaatimus että kaiteista tehdään valkoiset.

Ovilla kiertämällä kysyjät halusivat selvittää, kuka kirjeen takana oli.  Ei ollut kovin vaikeaa arvata. Parvekepartisaani taisi olla yksin mielipiteineen, valmiina taistelemaan kantansa puolesta kyseenalaisiakaan keinoja kaihtamatta. Tässä yllättää paitsi äärimmäinen temppu esiintyä omin luvin muitten nimissä, etenkin se, että yhtiön hallitus otti asian tosissaan. Jos useampi olisi ollut oikeasti kirjeen takana, työt ehkä olisikin taas keskeytetty. Tuskin edes Ranskassa toimittaisiin näin ihan minkä tahansa asian takia. Mutta nyt olikin kyse ns. elämää suuremmasta esteettisestä asiasta. Suomessahan moiset höpinät luultavimmin kuitattaisiin muistuttamalla, että asiasta on jo päätetty.  

 Kaiteen väri oli mielestämme täysosuma juuri tässä paikassa 

Esteettisyys ei ole vain rouvasväen mielessä. Jopa rennon oloinen nuori sähkömies, joka asensi terassillemme pistorasian, ehdotti että esteettisesti (esthétiquement) olisi parempi laittaa pistorasia hänen osoittamaansa paikkaan. Tuota sanaa kuulee Ranskassa aika usein, meillä Suomessa taas harvemmin varsinkaan sähköasentajan suusta. 

Asuntoyhtiötä vaihtamalla ei päästy eroon estetiikasta. Tulevan yhtiökokouksemme asialistalla on kohta, jossa muistutetaan kiellosta kuivattaa pyykkiä parvekkeilla. Lisäksi ankarasti kiellettyjä ovat kaikenlaiset lisähäkkyrät, näkösuojat, jääkaaapit, kaapit ja muut roinat. Ainoastaan puutarhahuonekalut sallitaan. Tätä yhtiöjärjestyksen kieltoluetteloa toistetaan asukkaille näköjään vuosittain. 

Saahan sitä vaatia.  Parvekkeellamme voi monta kertaa viikossa haistaa luvattomia lemahduksia. Lasiseinäke naapurin ja meidän parvekkeemme välissä ei estä vastapestyn pyykin tuoksua leijumasta puolellemme. Sen sijaan että olisimme käräyttäneet naapurin, astuimme itsekin pyykkirikoksen poluille. Olemme kuivatelleet kerran jos toisenkin pyykkejä parvekkeella yön pimeyden turvin uskoen ettei kukaan kiikaroi kadun toiselta puolelta ja ilmianna rikostamme.

Kiellettyä huvia: pyykkiteline parvekkeella  (kuvassa Sini-tuotteen uutuusmalli)

Kiinnijäämisen riskiä ei sovi vähätellä.  Viime vuonna rinteessä ylempänä oleva naapuritaloyhtiö lähestyi isännöitsijäämme närkästyneellä kirjeellä. Siinä valitettiin, että tietyllä parvekkeella oli edelleen liikaa törkyä, vaikka he olivat jo kaksi vuotta aikaisemmin kirjelmöineet  asiasta. Kaaos oli jopa pahentunut. Liitteenä oli muutama zoomattu lähikuva, joista ilmeni, että parvekkeelle oli ulkoistettu koko keittiö: vanha tiskipöytä, jääkaappi, pesukone, kaappi, tuoleja sekä sotkuinen röykkiö muuta roinaa. Valittajat vertasivat parveketta (varmaan pitkän aivoriihen tuloksena) favelaan. Eikö yhtiömme vihdoinkin voisi tehdä tälle sikolätille jotain?

Favela ei näkynyt meidän yhtiömme puolella kenellekään, sillä kyseinen parveke on ylimmässä kerroksessa ja siinä  on näkyvyyden estävä  betonikaide.  Mitään vaaraa törkyisestä parvekkeesta ei valittajille voinut olla eivätkä he vedonneetkaan sellaiseen. Kaoottinen sotku oli vain liian rumaa katsottavaa naapuriyhtiön  3., 4. ja 5. kerroksessa asuville esteetikoille. Taloyhtiömme lupasikin puuttua asiaan. Uusia kirjeitä tästä asiasta ei yhtiömme nettisivuilla ole näkynyt, joten sottapytyn kurinpalautus lienee onnistunut. Tapaus osaltaan selittänee miksi parvekeasioista pitää yhtiössämme muistuttaa tämän tästä. 

Moinen ei  ole ainutlaatuista leveysasteilla, missä eivät yleensä putket jäädy eikä tule taivaan täydeltä lunta. Edellisessä osoitteessamme oli vastaavanlainen tapaus. Ei se sielläkään sallittua ollut eikä kyseessä ollut mikään favela. Tämä mösjöö oli muutenkin kekseliäs: suihkutteli letkun avulla ensimmäisen kerroksen parvekkeeltaan autoaan, joka oli allaolevan tien vastakkaisella puolella. Näppärä konsti pestä auto suoraan ulkoistetusta keittiöstä käsin, menemättä ulos kotiovesta!  

Taloyhtiömme julkisivuja vaalitaan kuin ne olisivat ykköstason suojelukohteita. Rakennusten arkkitehti lienee tunnettu paikallisissa piireissä, joskaan häntä ei voi ihan Ranskan Alvar Aalloksi tituleerata. Meille tehtiin selväksi heti kättelyssä, ettei ole luvallista vaihtaa vanhoja, kulahtaneita puisia kaihtimia muovisiin (jotka olisivat toimivampia ja helppohoitoisempia). Säitten armolla olevien puisten kaihtimien huolto on hankalaa, olkoot vaikka kuinka hienon nimistä puuta. Kaupungilla näkee paljon rakennuksia, joissa kaihtimet eivät ole keskenään lainkaan saman näköisiä. Mutta meidän ’luksusresidenssisämmehän’ ei feikkijuttuja viritellä.

Kuten  arvata saattaa, tontiltamme löytyy kaihdinkysymyksessäkin oman tiensä kulkijoita. Olemme bonganneet ainakin yhden  pihatason asunnon ikkunassa muoviset kaihtimet.  Siellä ne ovat olleet jo pari vuotta kiellosta huolimatta eikä taida taloyhtiö voida  asialle mitään.

    

Jyrkästi kiellettyjä ovat myös päivänvarjot. Niillä ei saa rumentaa uljasta julkisivuamme. Siitäkös naapurin mummo välitti! Pöyristyneenä tarkkailin keittiön ikkunasta kun hän viritteli parvekkeelle päivänvarjonsa. Ja minkälaisen! Se oli hirveimmästä päästä: likaantunut valkeasta harmahtavaksi ja muovihapsuilla peitetty! Hyi! Lisäksi mummeli julkesi kuivattaa pyykkejä parvekkeella keskellä kirkasta päivää!  Ettei vain ollut kissanomistajakin. Joku nimittäin antaa kissansa liikkua vuorokaudet ympäriinsä vapaana pihalla, vaikka sekin on ehdottomasti kielletty. Nyttemmin anarkistimummo ei enää asu kyseisessä asunnossa, mutta yksi kissa löhöilee edelleen keskellä pihatietä. Sääntöjen rikkojia siis riittää.

Irralliset päivänvarjot ovat kiellettyjä. 

Päivänvarjoja ei sallita, koska auringon paistetta vastaan on arkkitehti määrännyt käytettäväksi keltaisia, yksivärisiä markiiseja. Meidän asunnossamme ei 50 vuoteen kukaan aiempikaan omistaja ole katsonut tarvitsevansa sellaisia. Emme mekäään. Niistä olisi apua kuumimmilla ilmoilla, mutta ne muuttuvat erittäin epäesteettisen näköisiksi haalistuessaan ja likaantuessaan. Pulutkin niitä sotkevat. 

Tästä löytyykin parvekemääräysten heikko kohta: muuten niin tiukkojen ukaasien vallitessa esteettisyyspoliiseja eivät hetkauta kakkaiset, kauhtuneet, joskus repaleisetkin markiisit, vaan ne näyttävät olevan ihan jees.