Kasinotaloutta Monte Carlon tapaan
Monacossa voi silloin tällöin bongata kirjainyhdistelmän
SBM. Se on lyhenne nimestä La Société des
Bains de Mer et du Cercle des Étrangers à Monaco. Kyseessä on reilut 150 vuotta sitten
perustettu yhtiö, jonka nykyinen omistaja on Monacon valtio. SBM omistaa
esimerkiksi Monte Carlon kasinon, luksushotelleja ja muita toimintoja ja on ruhtinaskunnan
merkittävin työllistäjä.
Merikylpyihin viittaava yhtiön nimi liittyy
siihen, että 1800-luvulla varakkaan väen keskuudessa oli trendikästä viettää aikaa keskieurooppalaisissa
ns.vesikaupungeissa ja niiden kylpylöissä. Katsottiin että kylpylähoidot edistävät
terveyttä. Kylpylävieraiden ajanvietteeksi
perustettiin pelikasinoita, jotka toivat
jännitystä ja viihdykettä ja samalla myös mukavasti tuloja paikkakunnan
julkiseen kassaan. Suomikin sai osansa
kylpylätrendistä, joskin ilman pelikasinoita.
Monacon ensimmäinen pelikasino perustettiin 1856. Sen kerrotaan olleen melko vaatimaton
eikä erityisen voitollinen. Jotta ruhtinaskunnan talous saataisiin parempaan kuosiin, ruhtinas Charles III otti mallia saksalaisista ja belgialaisista vesikaupungeista ja perusti vuonna 1863 kasinoyhtiö SBM:n. En muista lukeneeni mistään tuon aikaisesta kylpylästä, mutta ehkäpä merikylvyillä viitattiinkin ruhtinaskunnan uimarantaan? Nyttemmin kyllä Monacossa on tarjolla luksushotellien yhteydessä myös ylellisiä spa-palveluita. (Parhaimmissa taitaa olla jopa sauna!)
Charles houkutteli ansioituneen kasinomiehen Francois Blancin (1806 – 1877) ostamaan
1,7 miljoonalla kultafrangilla SBM:n osake-enemmistön ja 50 vuoden
yksinoikeuden pitää kasinoa Monacossa. Kirkollekaan tämäntyyppinen
varainkeruu ei ollut vieras ajatus.
Kasinohankkeessa oli mukana jopa hengen mies, josta tuli sittemmin
paavi.
Bad Homburgin kasinon seinässä muistetaan kaupungin pelastajaa Francois Blancia |
Korttihuijauksesta se alkoi
Saksankielisessä wikipediassa Blancia tituleerataan
ranskalaiseksi matemaatikoksi ja finanssimieheksi. Hän oli näet laskenut ystävälleen rulettivoittojen todennäköisyyksiä
ja kehittänyt rulettia laskelmiensa
perusteella. Ranskankielisessä wikipediassa mies luokitellaan liikemieheksi ja
kiinteistöurakoitsijaksi, uhkapelien
järjestäjäksi ja muun muassa Monte Carlon, Monte Carlon kasinon sekä Hotel de
Parisin perustajaksi yhdessä ruhtinas
Charles III:n kanssa.
Nuoren Francoisin ja
hänen kaksoisveljensä Louisin (1806-1855) bisnesura urkeni kun he seurasivat kiertävän
sirkuksen korttihuijarin työskentelyä.
He innostuivat asiasta siinä määrin, että lähtivät sirkuksen mukaan oppimaan lisää. Pian veljekset
aloittivat uhkapelibisneksen ja kiinteistökeinottelun Marseillessa. He päätyivät Luxemburgin kautta Hesse-Homburgiin
Frankfurtin lähelle vuonna 1840. Kaupungin
rahapulaa helpottaakseen paikallinen monarkki teki veljesten kanssa sopimuksen pelikasinon
perustamisesta. Kasinosta tuli menestys ja hyvä tulolähde Homburgille.
Francois jatkoi bisneksiä yksin veljensä kuoltua 1855. Bad Homburgissa hänet muistetaan tänäkin
päivänä Homburgin taikurina (Der Zauberer von Homburg). Myöhemmin hän sai myös lisänimen Monte Carlon taikuri (Le
magicien de Monte Carlo). Toinen saksalaisten Blancille antama lempinimi ei
ollut yhtä mairitteleva: Verenimijä (Blutsauger). Veljesten perustama Bad Homburgin Spielbank koki uuden tulemisen toisen maailmansodan
jälkeen oltuaan suljettuna vuosina 1872-1949. Nykyisin se on monipuolinen huvittelupaikka.
Valkoinen voittaa aina
Kasinon ylläpito-oikeudet saatuaan Blanc pani tuulemaan. Pian
Monacoon kohosi niin komea kasino ja niin
ylellisiä hotelleja, että ne eivät kalvenneet Pariisinkaan vastaaville. Blanc tilasi kasinorakennuksen suunnittelun
aikansa huippuarkkitehdilta Charles Garnierilta. Garnier suunnitteli myös viereen
rakennetun hotellin, Hotel de
Paris’n. Lisäksi rakennettiin joitakin
huviloita sekä upea puutarha, joiden
kauneutta sekä Monacon ihanaa ilmastoa muistetaankin aina ylistää
vanhoissa lehtiuutisissa.
Hienokaan pelipaikka ei kukoista, jos kukaan ei tiedä siitä. Blanc ymmärsi markkinoinnin merkityksen. Hän jakoi paikallisille sanomalehdille
vuosittain 500 000 frangia, jotta ne kirjoittaisivat myönteisiä juttuja hänen kasinostaan. Mies siis oli tekstimainonnan edelläkävijä. Ja kuten jo Homburgissa, hän bisneksiään
edistääkseen kiirehti sekä maantien että
rautatien rakentamista Monacoon, jotta hotellille ja kasinolle saataisiin enemmän asiakkaita. Ennen rautatien tuloa hän kuskasi
asiakkaitaan Nizzan suunnasta hevospeleillä.
![]() |
Washingtonin kirjastossa oleva vanha kuva kasinosta |
Blancin mottona oli ’Toisinaan voittaa punainen, toisinaan musta, mutta valkoinen (Blanc) voittaa aina.’
Blanc tienasi kasinollaan ja hotellillaan niin hyvin, että pystyi maksamaan Monacon puolesta sotakorvaukset Saksalle. Lisäksi hän oli rahoittamassa Pariisiin rakennettua Garnierin suunnittelemaa oopperataloa. Blancin perhe pääsi myös piireihin, kun hänen tyttärensä avioitui keisarilliseen Bonaparten sukuun.
Blanc tienasi kasinollaan ja hotellillaan niin hyvin, että pystyi maksamaan Monacon puolesta sotakorvaukset Saksalle. Lisäksi hän oli rahoittamassa Pariisiin rakennettua Garnierin suunnittelemaa oopperataloa. Blancin perhe pääsi myös piireihin, kun hänen tyttärensä avioitui keisarilliseen Bonaparten sukuun.
Myös Monacon ruhtinaskunnalle kasino osoittautui niin tuottoisaksi että ruhtinas Charles III luopui veronkannosta ruhtinaskunnassaan. Edelleenkään Monacossa ei ole ollut
tarvetta periä tulo- eikä perintöveroa joskin nykyisin turismi on merkittävä tulolähde kasinon lisäksi.
Nimekkäitä omistajia
Blancin kuoltua 1877 hänen leskensä tuli SBM:n johtoon. Kun
Monacon kasino ajautui vaikeuksiin ensimmäisen
maailmansodan jälkeen, ruhtinas Louis II
junaili ikääntyneelle Madame Blancille korvaajan, kreikkalaissyntyisen Sir
Basil Zaharoffin (1849-1936). Muun muassa ruotsalaisia aseita myynyt, kuoleman
kauppiaaksikin nimitetty, Zaharoff oli aikansa rikkaimpia miehiä, sijoittaja ja
hyväntekijä. Kasino pääsikin taas
jaloilleen.
Vuonna 1953 toinen kreikkalainen, laivanvarustaja Aristoteles Onassis, sai haltuunsa
SBM:n osake-enemmistön käyttämällä panamalaista yhtiötään välikätenä. Onassis tunnettiin kuuluisan
oopperalaulajattaren Maria Callaksen
miesystävänä ja sittemmin Jaqueline Kennedyn aviomiehenä. Aluksi Onassiksen omistus oli ruhtinas
Rainier III:n mieleen, koska se toi maahan investointeja. Mutta pian ruhtinaan ja raharuhtinaan
vesisukset menivät ristiin. Onassis olisi halunnut Monacon pysyvän
rikkaitten leikkipaikkana kun taas Rainier halusi valtakunnastaan turistirysän.
Miesten monivuotinen kissanhännänveto päättyi lopulta vuonna 1967, kun Onassis möi osuutensa SBM:stä Monacon
valtiolle sievoisesta summasta.
Sekä Zaharoff että
Onassis olivat legendaarisia hahmoja, jotka ovat innoittaneet elokuvien, näytelmien jopa sarjakuvien tekijöitä.
Ei mikä tahansa ooppera
Kasinoa laajennettiin ja uudistettiin useaan otteeseen
1800-luvun lopulla. Kulttuurillekin annettiin sijaa, kun baletille ja
oopperalle rakennettiin tilat. Oopperasali
"Salle Garnier" valmistui
1879 ja sai nimensä suunnittelijansa mukaan.
Avausnäytännössä esiintyi
maailmankuulu näyttelijä Sarah Bernhardt. Monte Carlon oopperan ja baletin historiassa
on alkuajoista lähtien ollut kosolti kansainvälisiä huippunimiä kuten Daghilev,
Picasso, Matisse , Braque ja Cocteau. Ensinmainittu baletin ja neljä
viimemainittua lavastuksen ja muun kuvallisen tarpeiston luojia.
Monte Carlon oopperan merkittävyydestä kertoo se, että viime vuosisadan alkukymmenillä siellä nähtiin kymmenen eri oopperan kantaesitys.
Säveltäjinä olivat Jules Massenet,
Georges Bizet ja Camille Saint-Saens.
Kasino taipui myös ruumiinkulttuuriin. Siellä pidettiin vuonna 1921 jopa maailman ensimmäiset kansainväliset
naisten urheilukilpailut (Women’s Olympiad).
Uutisia Monte Carlosta
Suomalaiset sanomalehdet pitivät reilut 100 vuotta sitten huolen siitä, että
kasino tunnettiin meidänkin maassamme. Yllättävää
kyllä, ylipäätäänkin Monacoon ja koko Rivieraan liittyviä uutisia näkyi yli sata vuotta sitten enemmän kuin tämän päivän sanomalehdissä. Ehkäpä Rivieralla oli tuohon aikaan
muutoinkin keskeisempi kansainvälinen
asema – olihan se niin Venäjän kuin
monien muidenkin maiden hallitsijoiden
suosima oleskelupaikka. Heidän vanavedessään myös lehtien toimettomaksi luonnehtima väki eli yläluokka viihtyi samoissa maisemissa. Kun Rivieralle saatiin rautatie1800-luvun jälkipuoliskolla, sinne oli myös helppo matkustaa.
Pariisi oli tuohon aikaan suomalaisten taiteilijoiden Mekka.
Sieltä pääsi myös helposti junalla Nizzaan. Vaikuttaa siltä, että moni käyttikin tätä mahdollisuutta hyväkseen. Monte Carloon tutustuminen taisi myös kuulua tällaisen reissun 'pakollisiin kuvioihin'.
Jotkut suomalaiset olivat Monte Carlon kasinon kanta-asiakkaita vuosikakaudet. Tämä selviää esimerkiksi kun nizzalaistunut säveltäjä Armas Launis haastatteli Suomen Kuvalehteen vuonna 1934 Carl Collinia, Promenade des Anglaisilla sijaitsevan Villa Huovilan rakentajaa. Launis näytti pitävän kasinolla käyntiä hienoisen arveluttavana:
”-Käyn muutaman kerran viikossa Monte-Carlossa
viettäen siellä suurimman osan päivääni.
– Aivan oikein, siellä on kauniita puistoja ja loisteliaita kahviloita, liitän siihen rohkenematta sen pitemmälle tiedustelussani.
-Ei, minä kulutan aikani pelisaleissa, selvittää haastateltavani.
Keskustelu näytti ohjautuvan arkaluontoiselle alalle. Mutta insinööri ymmärtää ajatukseni ja jatkaa:
- Olen tehnyt näin jo kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta intohimoista pelaajaa minusta ei ole tullut. Joskus hieman voitan, joskus taas häviän. Jos rauhallisena ottaa osaa peliin, malttaa tyynenä odotella värien vaihtelua pelipöydällä, ja kun harkiten tekee pienet panoksensa niitä kohottamatta, ei suuria vahinkoja voi sattua. Käyn siellä myöskin siksi, että haluan, syrjäisenä pysyen, olla näkemässä suuren maailman vilkasta menoa, istun lukusalissa, vaihdan vaihteeksi muutaman sanankin jonkun kanssa, siinä ohjelmani. ”
– Aivan oikein, siellä on kauniita puistoja ja loisteliaita kahviloita, liitän siihen rohkenematta sen pitemmälle tiedustelussani.
-Ei, minä kulutan aikani pelisaleissa, selvittää haastateltavani.
Keskustelu näytti ohjautuvan arkaluontoiselle alalle. Mutta insinööri ymmärtää ajatukseni ja jatkaa:
- Olen tehnyt näin jo kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta intohimoista pelaajaa minusta ei ole tullut. Joskus hieman voitan, joskus taas häviän. Jos rauhallisena ottaa osaa peliin, malttaa tyynenä odotella värien vaihtelua pelipöydällä, ja kun harkiten tekee pienet panoksensa niitä kohottamatta, ei suuria vahinkoja voi sattua. Käyn siellä myöskin siksi, että haluan, syrjäisenä pysyen, olla näkemässä suuren maailman vilkasta menoa, istun lukusalissa, vaihdan vaihteeksi muutaman sanankin jonkun kanssa, siinä ohjelmani. ”
Muita kasinolla käyneitä suomalaisia olivat esimerkiksi Juho
Rissanen, Aurora Karamzinin poika Paul
Demidoff, Albert Edelfelt sekä lehtijuttuja kirjoitellut, Nizzassa asunut
Anna Tuderus.
![]() |
Vanha postikortti noin vuodelta 1900 |
Kasinolla koetti onneaan myös Olavi Paavolainen ystävineen. Paavolainen, Katri Vala, Einari
J.Vehmas ja Yrjö Gustafson kertoivat kokemuksestaan kortissa vuonna 1928. Vastaanottaja oli Brindinin Kahvila. ”Kirjailijattaret” :
”Kävimme pääsiäisenä
Monte-Carlossa ja hävisimme kädenkäänteessä 150 frangia: siitä murheesta olemme
ostaneet 90 gr. erissä yhteensä 360 gr. pirtua, joka ei ole täällä yhtään
halvempaa kuin siellä. Ylihuomenna maksettavaan laskuun, johon meillä ei ole
rahoja, suhtaudumme ylevästi.”
Pirtua! Maassa, jossa on suorastaan kansalaisvelvollisuus juoda viiniä!
Vuonna 1930 Mika Waltari hävisi Panu Rajalan mukaan Monte Carlossa pari tuhatta frangia. Kun hänen olisi pitänyt palata Pariisiin, jäljellä oli enää 18,50 frangia, joten hän joutui pyytämään rahaa sponsoriltaan Sihtolalta. ”Älä kauheasti suutu, jos sähkötän ja pyydän rahaa. Elämä on kuitenkin sen arvoinen.”
Vuonna 1930 Mika Waltari hävisi Panu Rajalan mukaan Monte Carlossa pari tuhatta frangia. Kun hänen olisi pitänyt palata Pariisiin, jäljellä oli enää 18,50 frangia, joten hän joutui pyytämään rahaa sponsoriltaan Sihtolalta. ”Älä kauheasti suutu, jos sähkötän ja pyydän rahaa. Elämä on kuitenkin sen arvoinen.”
Viimeisenä iltana pelionni suosi ja Waltari
sai kasinolla voittoa 6000 frangia. Junamatkalla Pariisiin hänellä olikin varaa kulauttaa kurkkuunsa neljä tai viisi pulloa shampanjaa.
Siinä on jo tyyliä!
Siinä on jo tyyliä!
Kenneth Danielsen paljastaa Villa Huovilasta kertovassa
teoksessaan, että suomalaisista niin Anna
Truderus kuin Dagmar
Dippel menettivät suuria summia Monte Carlossa. Viimemainittu joutui rahapulassaan jopa luopumaan
vuonna 1932 huvilastaan Mont Boronilla.
Tuderuksen Riviera-aiheisia lehtijuttuja julkaistiin mm.
Otava-lehdessä. Monacoa
koskevassa artikkelissaan Tuderus puhuu ensin ummet ja lammet Monacon puistojen kauneudesta,
historiasta ja loistokkaan, Charles Garnierin suunnitteleman kasinon
hienosta sisustuksesta taideteoksineen.
Omista pelaamisistaan hän ei suoraan kerro, mutta kuvailee
asiantuntevasti miten pelihimon riivaamalle ihmiselle käy:
”Surullista, mutta
samalla mielenkiintoista on tarkata
pelihimon villitsemän ihmissielun taistelua. Ulkonaisesti kaikki käy aivan
säädyllisesti, kasvojen ilmeet vain vaihtelevat, jännitys laukeaa vähitellen ja
ihminen muuttuu ikään kuin unissakävijäksi, joka ei ole edesvastuussa
teoistansa. …Hän unohtaa periaatteensa ja päätöksensä – kaikki – koko ajatus keskittyy
vain kuulaan ja numeroon, jonka hän toivoo voittavan, kunnes hän on uhrannut
viimeiset varansa ja on pakoitettu lopettamaan.
Ja jos hän taas voittaa, niin hän tulee uhkarohkeaksi, alkaa pelata
suurilla summilla eikä ajattele lainkaan kadottamisen mahdollisuutta.”
”Verentahraamilla
miljoonillaan se (kasino) tarjoaa
tosin tuhansille aineellista apua ja varallisuutta, ja pelinpankin ansioksi on
luettava sekin, että tästä pienestä ruhtinaskunnasta on tullut ihannevaltio,
jossa köyhyyttä ei ole olemassa ja jossa asukkaiden ei edes tarvitse maksaa
veroja. Mutta ”tarkoitus pyhittää keinot” on sittenkin jesuiittamainen uskonkappale,
jota on halveksittava.”
Pelihelwetti
Suomen lehdistössä kerrottin usein pelureiden kurjasta kohtalosta: ensin saattoi mennä suurikin omaisuus, sitten vielä henki oman käden kautta. Pelikasinoista käytetty nimi pelihelwetti on paljon puhuva. 31.5.1885
ilmestyneen Wiborgsbladetin mukaan siihen mennessä kyseisenä vuonna oli jo viisikymmentä ihmistä päättänyt päivänsä oman käden kautta Monte Carlon
seurauksena. Olavi Paavolainen kertoo 1931 eräästä itsemurhan tehneestä, jonka ruumis heitettiin lyijypainoilla varustetussa säkissä Monacon rantakallioiden alla olevaan syvyyteen. Syvyydessä oli Paavolaisen mukaan kokonainen itsemurhaajien Atlantis, jonka asukasluvun tuntee "Commissariat Spécial de Monaco".
Yksi esimerkki pelaamisen turmiollisuudesta löytyy Ilmarisesta
(25.4.1885): ”Joku suuressa kauppatalossa
toimiwa henkilö wietti lempiwiikkojaan
Italiassa ja siellä ollessaan nosti kauppatoimiston puolesta 40,000
markan wekselin. Palaus matkallaan pyörähtyi hän Monta Carlos’iin waan peläten
paikkakunnan wiettelyitä uskoi hän rahat waimonsa haltuun. Miehen tuli
muutamaksi päiwäksi nyt poiketa jonnekin, mutta palattuaan oli waimonsa
kadonnut, eikä mitkään kuulustelut auttaneet. Wihdoin sai mies kumminkin
tietää, että waimonsa oli hukuttanut itsensä kadotettua ensin nuo 40,000
markkaa. Uteliaisuudesta oli nainen mennyt pelisaliin; siellä oli hän
pelihuoneen puolesta palkattuin rouwasihmisten houkutusten johdosta kadottanut
heille pelissä ensin pienempiä summia ja wihdoin kaiken säilössään olewan
kassan ja sitte tuskissaan hukuttanut itsensä. Pelihuoneen wirkamiehet oliwat
ensin päättäneet pitää asian salassa, waan kun heille käwi sääliksi nuoren
leskimiehen kauheat tuskat, ilmoittiwat he kumminkin asian todellisen laidan
ihan armosta, koska hän muuten ei koskaan olisi saanut tietää onnettoman
nuorikkonsa kohtaloa.”
Raahe-lehti (5.8.1914) varoittaa tarinoista, joissa muutamilla heitoilla jotkut ovat koonneet suuria omaisuuksia: ”Monte
Carlon loistawissa pelisaleissa tulee miljoonamiehistä kerjäläisiä, ja
lukemattomat ihmiset owat siellä joutuneet kurjuuteen. Monte Carlossa
tapahtuwista itsemurhista kertovat sanomalehdet alituiseen … Siellä
nähdään tawallisesti myöskin aina joku
tunnettu ”onnellinen pelaaja”, useimmiten wenäläinen ruhtinas tai aatelismies
jolla on kokonaisia wuoria seteleitä ja kultarahoja pöydällä edessään, jotka
hän on pelissä woittanut. Luullaan että pankki itse järjestää tämmöisiä
suurpelaajia saadakseen muut pelaajat sitä hurjemmin kiihtymään peliin.”
![]() |
Onnellisen pelaajan pöytä, Kodin Kuvasto 11.05.1912 |
Pelikasinolla oli olemassa jopa
jonkinlainen rahasto, josta siellä omaisuutensa hävinneet saattoivat saada avustusta. Tällainen tapaus
oli esimerkiksi La Belle Otero,
miljoonia kasinolla pelissä hävinnyt kurtisaanien kuningatar (ks. blogini
maaliskuulta 2017).
Näin räjäytetään pelipankki
Kaikkien uhkapelurien toiveuni
on pelipankin räjäyttäminen. Monte
Carlossakin oli niitä, jotka seurasivat pelien kulkua pitkään ja tekivät tilastoja ruletin tuloksista. Jos ruletti ei olisi täysin tasapainossa, tietyt
luvut esiintyisivät useammin kuin olisi
todennäköistä. Joskus näin on saattanut ollakin, jolloin pelipankin räjäyttäminen on voinut onnistuakin.
Östra Nyland (10.4.1901) uutisoi venäläissyntyisen pariisilaispankkiiri Maurice Ephrussin (1849-1916) räjäyttäneen Monacon pelipankin kaksi kertaa keväällä 1901, jopa samana iltana. Metodina oli laittaa panokset kerta toisensa
jälkeen samalle paikalle joka voitti useita kertoja. Liekö sitten Ephrussi ollut juuri
yllämainitun Raahe-lehden vihjaama
wenäläinen onnellinen pelaaja?
”Hymy huulillaan
Ephrussi lähtee pelihuoneesta ja kävelee täysin rauhallisena ja ylpeänä
kasino-aukion yli Hotel de Parisiin. Miltei samanaikaisesti oli venäläinen
upseeri ampunut itsensä Alexandra hotellin lounaalla hävittyään viimeisen sadan
ruplan setelinsä. Onnettoman äidille lähettiin sähke. Hänet haudattiin
hiljaisuudessa itsemurhan tekijänä mutta herra Ephrussi tarjoilee varmasti
yhden kuuluisista juhlapäivällisistään Hotel de Parisissa ” , Östra Nyland
kirjoittaa.
Onnetar ei suosinut Ephrussiakaan loputtomiin. Hänen puolisonsa, paroonitar Beatrice
Rotschild
(1864-1934), pankkiirisuvun
jälkeläinen, kyllästyi miehensä peliriippuvuuteen ja
otti eron 21 avioliittovuoden jälkeen
vuonna 1904. Tuolloin Mauricen velat
olivat nousseet jo 12 miljoonaan kultafrangiin, 30 miljoonaan nykyeuroon. Historia ei ehkä muista enää Mauricea, mutta Beatrice
muistetaan erityisesti upean Cap Ferat' ssa olevan Villa Ephrussi de
Rotschildin ansiosta. Se rakennettiin
vasta pariskunnan avioeron jälkeen.
Jos muuten Rotschildin nimi kuulostaa tutulta, se voi johtua
siitäkin, että Rotschildin pankki mainittiin viime keväänä usein uutisissa
presidenttiehdokas Macronin aikaisempana työpaikkana.
Englanninkielisessä wikipediassa kerrotaan kuudesta Monte
Carlon pankin räjäyttäjästä. Ephrussista
ei mainita mitään. Kaikki artikkelissa mainitut räjäyttäjät ovat
englanninkielisestä maailmasta 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alusta. Toisaalta tänäkin kesänä luin uutisen, jossa
kerrottiin jonkun räjäyttäneen pankin Monte Carlossa.
Entisaikoina jotkut ovat ehkä onnistuneet voittamaan vilunkipelillä jättipotin, mutta nykypäivänä
valvontakameroiden yms ansiosta se on varmasti hyvin haasteellista. Pari vuotta sitten uutisoitiin pakistanilaisherrojen yrittäneen räjäyttää Monte Carlon pelipankki. He jäivät kuitenkin kiinni vilpistä ja saivat tutustua ruhtinaskunnan 20-selliseen vankilaan 30 kuukauden ajan. Heidän ei kuitenkaan tarvinnut korvata koko
summaa Monacon valtiolle. Päätekijä oli saanut porttikiellon jo moneen kasinoon
ja käyttänyt 28 eri nimeäkin tullessaan pelaamaan.
Itse en ole vielä astunut Monte Carlon pelikasinon ovesta sisään. Sinne pääsisi pientä pääsymaksua vastaan vaikka vain katselemaan taidetta yms. Kasinon sisätiloissa ei saa kuvata, joten esimerkiksi netissä ei sieltä ole paljonkaan kuvia. Mutta tilojen upeuttta voi ihastella youtube- videoilta. Tässä video kasinosta ja Hotel de Parisista ja toinenkin. Ikävä kyllä yhdestä kasinon kuuluisimmista kanta-asiakkaista, James Bondista en löytänyt youtube-videoita, mutta hänen esittäjästään, Roger Mooresta, joskin Simon Templarin roolissa , löytyy pätkä, jossa tämä pelaa tyylikkäästi Monte Carlossa.
Olen juuri lukemassa hiljattain edesmenneen Mooren hauskoja muistelmia. Niistä paljastuu, että hän viihtyi itsekin pelikasinoilla.
Olen juuri lukemassa hiljattain edesmenneen Mooren hauskoja muistelmia. Niistä paljastuu, että hän viihtyi itsekin pelikasinoilla.
Varmasti siis kannattaa vähintään käydä ihastelemassa kasinon upeita, arkkitehtonisesti arvokkaita sisätiloja. Lisäksi jos uskomme valtiojohtoista peliyhtiötämme – ja miksi emme uskoisi – voimme huoletta antautua pelihimon vietäviksi, sillä Veikkaus OY takaa, että SUOMALAINEN VOITTAA AINA.
Lue lisää
https://en.wikipedia.org/wiki/Monte_Carlo_Casino
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot https://digi.kansalliskirjasto.fi/
Rajala Panu , Unio Mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset , WSOY 2008
Rajala Panu , Unio Mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset , WSOY 2008
Danielsen Kenneth, Promenade des Anglais 139 – Historien om Villa Huovila, dess finska ägare och
invånare. Helsinki: SLS. 2011
Saure Hilpi, Huhtala Liisi, Sinisen junan ikkunasta. Matkakuvia Euroopasta SKS 1992
https://en.wikipedia.org/wiki/Men_who_broke_the_bank_at_Monte_Carlo
Moore, Roger, Nimeni on Moore, Roger Moore, Like 2009
Kiitos tarinasta. Nuo vanhat korttikuvat joita aina löydät, ovat upeita. Nyt vaan pelipöytään. Suomen valtion takuulla.
VastaaPoistaNoita ihania vanhoja kuvia ja kortteja löytyy kun googlailee ulkomaankielillä. Ja noihin parista sadasta vajaaseen sataan vuoteen vanhoihin kotimaisten lehtien uutisiin olen ihan koukussa. Ei meille vaan koulussa noita juttuja kerrottu historian tunnilla. Koulussa opetettu poliittinen historia sotineen ja rajojen muuttumisineen ei ollut mun juttu. Pikemminkin opin, ettei historia ole kivaa. En olisi ikinä voinut kuvitella, että isona tyttönä hurahdan kaivelemaan näitä lähinnä kai kulttuurihistorian piiriin kuuluvia juttuja.
PoistaJuuri satuin osumaan http://lomariviera.blogspot.fi/ blogiin. Siinä on tuoretta tietoa kasinolla vieraulusta, joten päivitän sen tähän: aulaan pääsee ilmaiseksi mutta jos haluaa mennä pidemmälle, voi ostaa lipun pelisaliin, 17 € . Aamupäivällä siellä saa sekä kiertää että jopa valokuvata kaikissa saleissa. Iltapäivällä valokuvaaminen on kielletty. Ja lisäbonuksena jos syö lounasta kasinon ravintolassa lipun hinta hyvitetään ruoan hinnasta. Kirjoittaja myös kehuu ravintolan ruokaa erinomaiseksi.
Poista