Calvin Kleinin edustajat eksyksissä
Rooman komea Stazione Termini on rakennettu 1950-luvulla valmiiksi. |
Koskaan ei voi tietää, mitä jännää tulee vastaan kun kulkee
vieraassa suurkaupungissa. Voi vaikka yllättäen
kohdata tunnetun muotitalon edustajan, joka haluaa antaa 1000 euron arvoisen
lahjan tuosta vain!
Tallustellessamme
Caracallan termeille bussipysäkiltä
- tietysti väärään suuntaan lähtien -
pieni henkilöauto pysähtyi kohdallemme.
Sisällä oli hyvin pukeutunut, italialaisen näköinen herrasmies kartta
kädessään. Hän kaipasi sujuvalla
englannin kielellä neuvoja miten päästä Terminin rautatieasemalle. Yritimme katsoa hänen kartastaan miten kadut
menisivät. Kaivoimme vielä omatkin
karttamme esiin selvyyden vuoksi, kun
niitä kerran oli mukana. Mukava signor
siinä myös kyseli, mistä olemme. Kun
kuuli meidän olevan Suomesta, ilahtui
kovin. Niitä näitä rupatellessaan hän
kyseli myös ammattejamme ja muuta.
Kertoi itse olevansa Sveitsistä ja Calvin Kleinin , tuon tunnetun amerikkalaisbrändin, edustaja. Miten
sattuikaan, hänen veljensä vaimo on suomalainen! Sen kunniaksi vielä oikein käteltiin kuin
vanhatkin tutut. Ehkä näin tehdään
Italiassa. Signor oli itsekin monesti
käynyt Suomessa, jossa CK:n tuotteet käyvät kuulemma hyvin kaupaksi huonoista
ajoista huolimatta. Olimmekohan jo
käyneet kauniissa italiankielisessä Sveitsissä?
Kannattaisi ehdottomasti.
Kiitokseksi siitä, että olemme niin kivoja ja auttavaisia
ihmisiä hän halusi antaa lahjan. Hän
vetäisi takapenkiltä muovikassin, jossa oli ’Calvin Kleinin’ nahkainen tai
tekonahkainen miesten takki ja pieni
kirjekuorimallinen oranssi naisten nahkainen olkalaukku. Hän sanoi antavansa meille lahjan, mutta pitäisi
luvata ettemme möisi mitään eteenpäin,
olivat nimittäin näytekappaleita. Tottakai
lupasimme varsinkin kun emme oikein ymmärtäneet mitä mies
tarkoitti. Mutta kyllä, hän tosiaankin
oli antamassa meille mukaville suomalaisille nahkatakin ja käsilaukun, joitten
arvoksi hän ohimennen mainitsi 1000€.
Tämä takki on aito esimerkki Calvin Kleinin mallistosta. |
Sitten oltiinkin jo niin hyviä ystäviä, että signor avautui
meille ongelmistaan. Hänen sveitsiläinen
luottokorttinsa, jota hän siinä vilauttelikin, ei ollut toiminut kun hän oli yrittänyt ostaa polttoainetta. Olisiko meillä mahdollisuutta antaa hänelle
vähän taloudellista apua? Hän tarvitsisi vain sen verran että pääsisi
rajalle. Sveitsin puolella hänen
kultakorttinsa taas pelittäisi.
Tilanne oli kiusallinen ja yhtä yllättävä kuin
lahjatarjous. Emme oikein olleet halukkaita
avustamaan tätä erittäin anteliasta miekkosta.
Ensinnäkään hän ei sanonut paljonko tarvitsisi vaan ihan mikä summa vain
auttaisi. Toisekseen meillä on tarkka budjetti käteisen suhteen ja vain vähän
käteistä mukana. Signor vakuutti, että
voisimme joka tapauksessa pitää nuo 1000 euron arvoiset lahjat vaikkemme
pystyisi auttamaan. Häntä tosin auttaisi
pienikin summa. Totesimme ettei
rahoillamme saisi riittävästi polttoainetta
emmekä mitenkään senkään vuoksi voi ottaa vastaan näin arvokkaita
lahjoja. Mies kyllä olisi niistä
edelleen mielellään luopunut. Palautimme
puoliväkisin lahjat ja olimme kovasti pahoillamme kun emme voineet auttaa. Sovimme, että jahka hän tulee taas Helsinkiin
bisnesmatkalle, hän ottaa yhteyttä.
Mukava, siististi pukeutunut miekkonen. Mutta vähänhän tuo oli yllättävää, että hän
kyseli apua tuntemattomilta turisteilta eikä sieltä Calvin Kleinin konttorilta,
vaikka oli työmatkalla.
Tämän kokoinen ja värinen käsilaukku, joskaan ei yhtä tyylikäs, oli ilmaiseksi tarjolla. Tämä on aito CK:n laukku. |
Mies kertoi, että hänen omaan autoonsa oli laitettu
Italiassa väärää polttoainetta (oli joko dieselauto tai sitten päinvastoin) ja
siksi miesparan oli ollut pakko vuokrata tämä vaatimaton italialainen
auto. - Epäonnea kerrakseen varsinkin
kun emme mekään pystyneet häntä auttamaan.
Hiljaisessa mielessämme Calvin Kleinin brändi sai
jonkinlaisen kolauksen, kun eivät firmassa tuon
paremmin varusta edustajaansa
ulkomaille. Tokihan nyt sen verran pitäisi matkustelevaan edustajaan satsata, että hänellä olisi varaa joko navigaattorin vuokraamiseen
tai kunnon karttaan. Ilkeävätkin
kohdella näin huonosti henkilökuntaansa!
Signor körötteli tiehensä ja itse jatkoimme patikointia kohti Caracallan Termien
sisäänkäyntiä. Ja kas, minuutin kuluttua
viereemme pysähtyi tasan saman näköinen pikkuauto. Siellä ystävällisen ja asiallisen näköinen,
siististi pukeutunut kuljettaja oli
kartta kädessä ja kyseli, josko osaisimme neuvoa hänet Colosseumille. Taas katseltiin karttoja. Mies siinä
kyselemään, mistä olemme kotoisin.
Kerroimme olevamme Suomesta. Siitä ilahtuneena hän heti halusi kätellä.
Ennen kuin ehdimme sanoa muuta kuin että Helsingistä ollaan, mies ei enää
tarvinnutkaan neuvoja Colosseumille ajamisesta
vaan kaasutti äkkiä tiehensä kyselemättä tai kiittelemättä.
Colosseumilla käyvät kaikki, myös Calvin Kleinin edustajat |
Emme saaneet koskaan tietää, ilahtuiko hän ehkä siksi että
hänen veljensä oli naimisissa suomalaisen kanssa vaiko siksi, että hän juuri oli ollut
liikematkalla Suomessa. Todennäköisesti hänkin oli 'Calvin Kleinin edustaja'. Arvoitukseksi jäi myös se,
olisimmeko saaneet arvokkaita lahjoja jos olisimmekin kertoneet
hänelle olevamme Helsingin sijaan vaikkapa
Islannista.
Mahdollisesti 'Calvin
Klein' surkeasta henkilöstöpolitiikastaan huolimatta oli sentään varustanut edustajansa työkännyköillä, joiden
avulla voi nopeasti kertoa kaverille ovatko hölmöt ulkomaalaiset rahoissaan vai
eivät ja miten todesta
karttaperformanssi menee.
Kun tarkemmin ajattelee, ehkä Suomi tosiaan oli tuttu ainakin
ensimmäiselle herrasmiehelle. Hän taisi mainita käyneensä Turussakin. – Sitä
kauttahan autoilevat itäisen Etelä-Euroopan yritteliäät ihmiset tulevat keväisin Suomeen ’bisnesmatkoille’.
Itse asiassa siinä tienposkessa ei ollut muita
jalankulkijoita eikä jalkakäytävääkään, vain jonkinlainen
kinttupolku. Autoliikenne oli suhteellisen
vilkasta. Olisi ollut helppo vaikka ryöstää pari turistivanhusta. Ensi kerralla ehkä emme vaivaudu olemaan
niin ystävällisiä, että alamme neuvoa paikallisia autoilijoita.
Pääsimme sitten ilman enempiä tien kyselijöitä Caracallan
Termien lippuluukulle. Kun maksettiin 50€ setelillä, kassarouva, jolla oli ihan
hirveästi asiaa kaverilleen siinä vieressä, pyysi 3 euroa vaihtorahaa niin saisimme takaisin 40
euroa seteleinä. Vasta myöhemmin luimme
lipuista että liput maksoivat 6€ kappale, yhteensä 12 €. Mutta rouva ei tietenkään palauttanut sitä
ylimääräistä euroa varsinkin kun itse sitä vaati. Mitään syytä ylimääräiselle eurolle ei ollut.
Ehkä signora oli rahapulassa tai huonopalkkainen ja kosti sen meille. Eikä ihan mahdottomalta tunnu sekään, että tämä
signorakin olisi ollut sivutoimisesti 'Calvin Kleinin' leivissä...
Vaikka henkilöstöpolitiikassa olisikin ilmeisesti parannettavaa, CK:lla on aika upea mainosvideo youtubessa. Ei näy niitä
tuotteita mitä meille tarjottiin.
No, oli sentään jo toinen päivä Roomassa tällä reissulla.
Ensimmäisenä päivänä emme huomanneet kenenkään
yrittäneen vedättää, joten saldoksi tuli
noin 1 turistivedätys päivää kohden.
Alle sen on varmaan vaikeaa päästäkään. Seuraavalla kerralla ei ruveta juttusille vaikka itse Donatella Versace pompsahtaisi pusikosta kartan
ja vaatekassin kanssa ja haluaisi
pelkkää ystävällisyyttään lahjoittaa garderoobin täydennystä. Ja pääsymaksut maksetaan kortilla tai
tasarahalla aina kun voidaan.
Se vain jäi mietityttämään, että millaistahan olisi tienata
leipänsä esittämällä pulaan joutuvaa Calvin Kleinin myyntiedustajaa päivät
pääksytysten. Miten kauan jaksaisi vetää
samaa roolia? Luultavasti jo burn outin
välttämiseksi olisi tarpeellista
kehitellä erilaisia tarinoita ja rooleja siltä varalta, että törmäisikin
vahingossa juuri sen firman
oikeisiin edustajiin, jota väittää edustavansa. – Tosin
ensimmäinen signorehan kyselikin ammattejamme yms. taustatietoa.
Sillä voi varmistaa, ettei nyt ainakaan tule kerrottua olevansa samassa työpaikassa kuin
huijattava. Harjaantunut ammattilainen
varmasti myös profiloi uhrinsa jo parilla vilkaisulla ja vetää sitten kyseiseen profiiliin parhaiten
uppoavaa roolia.
Ulkomailla lomaillessa, kun
huomio on keskittynyt siihen, että
päästään perille tai ihastellaan nähtävyyksiä, ei heti jonkun pyytäessä viattoman tuntuisesti apua
osaa ajatella siinä olevan mitään vilunkia.
Huijauksissa käytettäviä tarinoitakin taidetaan kehitellä vuosittain kuin trendituotteita. Yhtenä vuonna tietystä suunnasta tulleilla ’Calvin Kleinin edustajilla’ oli
yleisenä kikkana näyttää vastaantulijalle ’kultasormusta’, joka löytyi muka
maasta ja jonka kysyjä tahtoi antaa vastaantulijalle. Sitten olisi voinut vaikka pyytää rahaa
äkillisen kolikkopulan iskettyä, tai ehkä syyttää varkaaksi. Toisena vuonna taas levitettiin karttaa eteen
sopivasti niin, että kartan varjossa kerkeät pikku kätöset saattoivat viedä
uhrin käsilaukusta tai taskusta
lompakon. Näitä ’CK:n edustajia’ sattui
myös omalle kohdalle, mutta vetivät silloinkin vesiperän.
Roomassa varoitellaankin taskuvarkaista tämän tästä. Johannes
Linnankoski kirjoitti omakohtaisesta kokemuksestaan kirjeessä vuodelta 1908 – voisi aivan hyvin
olla 100 vuotta tuoreempi tapaus : ”Ehkä jo olettekin syystä tai toisesta
saaneet tietää, kuinka 3 kyynärän ja 2 tuuman mieheltä keskellä kirkkainta
päivää Rooman omnibusvaunussa varastetaan sekä piletit että matkarahat. Se on todellakin ’unelma’, vaikkei juuri
hauskinta lajia. Olimme juuri postissa, siksi oli mulla mukana lompakko, jossa
oli Italian piletit, PASSI ja kaikeksi onnettomudeksi sekä kreditiivikirja että
pankkiluettelo, minun nimikirjoitukseni molemmissa. Kävimme hiukan tyhjää katua
ja astuimme omnibusvaunuun Pietarin kirkolle mennäksemme. Kirkon portailla otin
esiin italialaisen parlöörin ja huomasin, että lompakko oli takin povitaskusta poissa.
Muistin heti pienen, unenhäivähdyksen tapaisen ilmiön vaunussa: hienonlaisen,
vaaleapukuisen herran, joka tuli vaunuun ja pysähtyi sillalle, jossa minä
tapasin seisoa. Hän oli aivan silmäkkäin. Hän luki sanomalehteä ja kerran, niin
kuin luulin, vaunun heilahduksesta lehden reuna kosketti rintaani (siinä se oli
temppu). Hän astui alas pian. Muuta en miehestä muista.”
Eikä tarvitse mennä Rooman saadakseen tällaisia
kokemuksia. Jopa Helsingissäkin on hyvä
olla varuillaan, vaikkei meillä vielä julkisissa liikennevälineissä kuule
kuulutuksia rosvovaarasta.
No niin, kiitos varoituksista! Yritteliäisyyttä on niin monenlaista. Olisiko noista taidoista hyötyä myös ihan kunniallisissa ammateissa.
VastaaPoistaKyllä noilla näyttelijän- ja esiintymistaidoilla voisi pärjätä harrastajateatterissa, ja ehkä myyntityössäkin. Satusedänkin duuni vois luonnistua poliitikosta nyt puhumattakaan. Paljon mahdollisuuksia.
VastaaPoistaVoi tätä hullua maailmaa :D
VastaaPoistaYrittänyttä ei laiteta vai miten se sanonta nyt menee....
VastaaPoista