Terveisiä Ikuisesta Kaupungista

Rooma, ikuinen (suosikki)kaupunki

Terveisiä kesäisestä Roomasta! Ei meinannut tulla kotona matkalaukun pakkaamisesta mitään, kun hyllystä löytyi teos Rooma, kirjailijain kaupunki. Siihen on Liisa Suvikumpu koonnut suomalaisten kirjailijoiden mainintoja Roomasta.  Kirja oli pakko ottaa mukaan matkallekin.  Vielä ennen kuin kapsäkki oli suljettu, löytyi  muutamia muitakin Rooma-kirjoja, esimerkiksi  Annika Waernerbergin toimittama Rooman-kävijät, jossa kerrotaan etenkin suomalaisten kuvataiteilijoiden Roomanmatkoista.  

Nyt viimeistään tuli selväksi, että Rooma on jo vuosisatojen ajan ollut myös suomalaisten kulttuuri-ihmisten suosikkikohde, jolla on ollut valtaisa inspiroiva merkitys suomalaisille taiteiljoille. Suomalaisia on käynyt Roomassa jo 1300-luvulta alkaen. Aluksi kaikki olivat kirkon miehiä, mutta 1700-luvulta alken kaupunki on vetänyt puoleensa kultuurivaikuttajia ja taiteilijoita.

Rooman  vetovoima on sen pitkässä  historiassa ja taiteissa.  Se oli pari tuhatta vuotta sitten maailman napa, jonka historia kuuluu globaalisti kaikkien koululaisten oppimäärään.  Edelleenkin siellä sijaitseva Vatikaani on  ainakin katolisen, ellei kaikkien kristittyjenkin maailman napa. 

Jo Suvikummun teoksen paksuus - 388 - sivua on todiste  Rooman suuresta arvostuksesta suomalaisten kulttuuri-ihmisten  parissa.  Kirjan luettelo Ikuisessa kaupungissa käyneistä suomalaisista kulttuuri- ja tiedevaikuttajista on  10 sivun pituinen. Osaa pitkästä luettelosta selittää se, että viimeisten 66 vuoden ajan suuri joukko suomalaisia tieteen ja kulttuurin edustajia on oleskellut Suomen Rooman-instituutti Villa Lantessa. 

Venny Soldan-Brofeltin maalaama italialaismaisema myytiin
 jokin aika sitten Bukowskin huutokapassa  4254 eurolla

Esimerkiksi Juhani Aho vietti Roomassa perheineen muutaman kuukauden.  Ja mikä olikaan viipyessä, kun luovaa työtä tekevät saattoivat  työskennellä siellä 'etänä' ja saada vaikutteita tuleviin töihinsä.  Aho kävi Italiassa pari kertaa, ensin Roomassa vuonna 1893 ja  muualla Italiassa 1903-1904.   Ahon vaimo, taidemaalari Venny Soldan- Brofelt ja heidän poikansa Juha tekivät Aholle seuraa.  Kotiin palattuaan Aho totesi  matkan vaikuttaneen häneen valtavasti. ”En minä muusta tiedä, mutta se ilma, se ilma!”  "Se oli kerrassaan hyödyllinen matka ja avasi minulle aivan uusia aloja. Ei minusta Ranska ja Pariisi taas tunnu läheskään niin viehättäviltä."

Eino Leino oleskeli Roomassa syksystä  1908 kevääseen 1909.  Leinon matka kulki Tukholman, Kööpenhaminan,  Berliinin, Dresdenin ja Münchenin kautta Roomaan. Matkan mahdollisti  Leinon saama  apuraha Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvaroista Danten Divina Commedia -teoksen suomentamista varten. Hän myös opiskeli Roomassa intensiivisesti italiaa. 

Itse vaikutuin Roomasta  yli 40 vuotta sitten opiskeluaikoina. Sen reissun vuoksi tuli myös opeteltua italiaa, ja harrastus jatkui muutaman vuoden.  Nyt siitä on iloa, kun Nizzassakin kuulee paljon italiaa ja Italia on niin lähellä, että siellä tulee käytyä tämän tästä. 

Yrjö Kaijärvi kiteyttää hyvin roomalaiset näkymät:  ”Rooma on vanhaa muuria, lämpimän kellanruskeaa, palatseja, pinjoja, seetripuita. Rooma on antiikin raunioita, colosseum, kukkuloiden vihreää, Via Veneton iltaista valoa ja väriloistoa, rikkauden ostohalua kiihoittavia kauppoja, nuoruutta ja kauneutta rakkauden markkinoilla.”  Muistiinpano 27.X.1964 

Mika Waltarin näkemys täydentää edellistä: ”Rooma on keltainen ja harmaa, - täynnä pölyistä aurinkoa ja huitovia ihmiskäsiä. Vain hetken jaksan tuntea vieraan kaupungin hurmaa. Sitten kimeitten äänein kiljunta ja kuumuus masentavat minut.”  Yksinäisen miehen juna. 1929 

Kuten arvata saattaa, ympäristö voi olla työskentelyn kannalta liiankin inspiroiva. Eino Leino tunnusti: ”Ensiksikin tekee Rooma itse voitavansa estääkseen työnteon. Päivä päivältä vetää se yhä enemmän puoleensa. Kaikki aikakaudet myllertävät yhtaikaa poloisen suomentajan aivokomeroissa. Huomaan jo nyt tulevani Rooma-hulluksi niin kuin niin monet tuhannet ennen minua ovat tulleet.” 

-Sama täällä, Eikka.

Leinon kanssa samaan aikaan  Roomassa oleskeli  muitakin tunnettuja suomalaisia, kuten Leinon sydänkäpynen  L. Onerva, Aarni Kouta, Santeri Ivalo, Onni Okkonen, Liisi Karttunen ja Henry Biaudet, joiden yhteiseen seuraelämään Leino otti osaa.   

Divina Commedian suomennustyön ohessa Leino työsti Roomassa  myös näytelmäluonnoksia ja kirjoitti matkakirjeitä Turun Sanomiin. Leino asui Roomassa  Sacro Cuore -kirkon  vieressä sijaitsevassa pensionaatissa.   

Suomalaisturistin tietenkin kuuluu tehdä pyhiinvaellus katsomaan rakennuksen seinässä olevaa muistolaattaa, jossa todetaan italiaksi:

Tässä talossa vuosina 1908-1909 suuri suomalainen runoilija Eino Leino käänsi Jumalaista näytelmää Rooman universaalisuuden innoittamalla rakkaudella.  Laatan ripustutti Rooman senaatti ja kansa 1971.’

Tällaista kunniaa ei monelle suomalaiselle kirjalijalle ole suotu. Muistolaattaa voi ihailla  osoitteessa Lungotevere Prati 17.  

Näyttävätkö näkymät samoilta tänä päivänä kuin sata vuotta sitten, kun Eino Leino, Juhani Aho ja muut siellä kävivät? Se piti itse käydä toteamassa muutamassa kohteessa.   

Kolmessa päivässä ei ehdi edes raapaista pintaa, joten oli keskityttävä muutamaan helppoon kohteeseen.  Jos kaikissa Suvikummun mainitsemissa  paikoissa kävisi, kuluisi aikaa kuukausikaupalla.  Jos aikaa on, se kannattaa tehdä. Koska Rooman keskusta on yhtä suurta ulkoilmamuseota,  siellä jos missä tällainen menneitten aikojen Rooman-kävijöistä kertova teos  toimii hyvin matkaoppaana.

Ihana Pincio

Monte Pincio oli aiemmilla reissuilla jäänyt väliin. Sitä ovat ylistäneet niin monet kirjailijat, että nyt sinne oli suunnattava ensimmäisenä.  Pinciolta  avautuvia Rooman näkymiä kehutaan kaupungin komeimmiksi.  Aurinkoinen, keväinen sää olikin viime viikolla täydellinen Monte Pincioon tutustumisen kannalta.

”Nyt on Pincio maailman komein puisto. Sadat Italian suurmiesten patsaat seisovat siellä pitkin pääteitä. Luonto on troopillinen: palmuja, sypressejä, pinjoja, laakereita, eukalyptuksia. Ja entäs kukat! Siellä on  maailman ihanimmat kukat, kieloista ja orvokeista lähtien. Kelpaa roomalaisten siellä rakkauttaan tunnustaa satakielten laulun ja pääskysten viserrysten tahdissa.  Monte Pinciolla on maailman suurenmoisin näköala. Koko Rooma, kampagna, Rooman läheiset vuoret siintävät sinne. Sieltä, jos mistä, pitää sanoa jäähyväiset, kentes ja varmasti monelta matkailijalta ikuiset, ikuiselle kaupungille.” A.L.Hintikka, Ikuisen kaupungin vaikutuksen vallassa. 1928.

”Mikä ilo onkaan esim. jonakin auringoinpaisteisena aamuna tai illanhämyssä  - varsinkin keväällä – kävely ylhäällä Monte Pinciolla, jonka puiston laajapiirteisen suunnittelun on tehnyt aikoinaan itse Napoleon, oikeita roomalaisvaistoja seuraten!” Onni Okkonen, Italian taidekaupunkeja. 1925.

”Monte Pincio on nyt vihreä ja ihana. Luulen, että tulen nousemaan sille joka päivä, koska sen kauniimpaa näköalaa ei varmaan aukea mistään.” Albert Edelfelt, kirje Alexandra Edelfeltille, maaliskuu 1876. 

Paikkaa ei turhaan kehuta. Se on edelleen viehättävä.  Puiston näköalatasanteelta avautuu laaja näkymä yli koko Rooman, kuten ylinnä  oleva kuva osoittaa. Itse puistokin on suosittu.  Siellä voi vaikkapa vuokrata polkupyörän tai nelipyöräisen poljettavan ajopelin, jonka kyytiin mahtuu 2-4 henkeä.  Sitä käyttäen on näppärää kierrellä Pinciolla ja viereisessä Villa Borghesen puistossa. Paikalla on myös kohtuuhintaisia ravintoloita. Toiseen kertaan jäi kuitenkin meno terassiravintolaan, jossa olisi voinut aterioinnin ohella nauttia upeista näkymistä. 

Pinciolla voi huristella nelipyöräisellä riksalla vaikka koko perheen voimalla.

 Rappioromantiikkaa Monte Pincion puistossa. Kuva ei ole 
kaatopaikalta vaan puiston kävelytien varrelta.  

Harmi kyllä, upea (Okkosen mukaan siis Napoleonin suunnittelema?) puisto on hieman turhan rennossa - jos missään - hoidossa.  Esimerkiksi monet  penkit ovat  yhtä raunioina kuin niin moni muukin Rooman nähtävyys, silti edelleen paikoillaan. Se joka uskaltautuu heikkokuntoisille penkeille istumaan, lähtee ehkä tikkuja takapuolessaan eteenpäin. 

Puistossa  on myös kuuluisa vesikello, joka oli esillä vuoden 1889 maailmannäyttelyssä. Kenties se on joskus  näyttänyt oikeaa aikaakin. Vaikka sitä on korjattu muutama vuosi sitten, ei dominikaani-isä Giambattista Embriacon suunnittelema ja valmistama peli oikein pelitä.  Vesi kylläkin kiertää siinä, mutta ajan näyttäjäksi ei  kellosta ole.   

Viime viikolla puistossa oli jonkin verran turisteja ja jokunen turistiryhmä,  nuorisoa ja muita paikalliselta vaikuttavia kävijöitä, yksi taidemaalari ikuistamassa maisemaa, sellonsoittaja  ja kitaransoittajia sulostuttamassa tunnelmaa ja keräämässä ruokarahoja.

Pinciolta matka jatkui kirjailijoiden jalanjäljissä kevytlounaalle kuuluisaan Caffe Grecoon, Espanjalaisten portaiden juureen. Siitä seuraavassa postauksessa.

PS. klikkaamalla kuvaa, se näkyy isompana

http://kolinaakoromandelista.blogspot.com/