Calvin Kleinin edustajat eksyksissä

Rooman komea Stazione Termini on rakennettu 1950-luvulla valmiiksi.

Koskaan ei voi tietää, mitä jännää tulee vastaan kun kulkee vieraassa suurkaupungissa.  Voi vaikka yllättäen kohdata tunnetun muotitalon edustajan, joka haluaa antaa 1000 euron arvoisen lahjan tuosta vain!  

Tallustellessamme  Caracallan termeille bussipysäkiltä  - tietysti väärään suuntaan lähtien -   pieni henkilöauto pysähtyi kohdallemme.  Sisällä oli hyvin pukeutunut, italialaisen näköinen herrasmies kartta kädessään.  Hän kaipasi sujuvalla englannin kielellä neuvoja miten päästä Terminin rautatieasemalle.  Yritimme katsoa hänen kartastaan miten kadut menisivät.  Kaivoimme vielä omatkin karttamme esiin selvyyden vuoksi,  kun niitä kerran oli mukana.  Mukava signor siinä myös kyseli, mistä olemme.  Kun kuuli meidän olevan Suomesta,  ilahtui kovin.  Niitä näitä rupatellessaan hän kyseli myös ammattejamme ja muuta.  Kertoi  itse olevansa  Sveitsistä ja Calvin Kleinin , tuon tunnetun amerikkalaisbrändin, edustaja. Miten sattuikaan, hänen veljensä vaimo on suomalainen!  Sen kunniaksi vielä oikein käteltiin kuin vanhatkin tutut.  Ehkä näin tehdään Italiassa.  Signor oli itsekin monesti käynyt Suomessa, jossa CK:n tuotteet käyvät kuulemma hyvin kaupaksi huonoista ajoista huolimatta.   Olimmekohan jo käyneet kauniissa italiankielisessä Sveitsissä?  Kannattaisi ehdottomasti.

Kiitokseksi siitä, että olemme niin kivoja ja auttavaisia ihmisiä hän halusi antaa lahjan.  Hän vetäisi takapenkiltä muovikassin, jossa oli ’Calvin Kleinin’ nahkainen tai tekonahkainen miesten takki  ja pieni kirjekuorimallinen oranssi naisten nahkainen olkalaukku.  Hän sanoi antavansa meille lahjan, mutta pitäisi luvata ettemme möisi mitään eteenpäin,  olivat nimittäin näytekappaleita.  Tottakai  lupasimme varsinkin kun emme oikein ymmärtäneet mitä mies tarkoitti.  Mutta kyllä, hän tosiaankin oli antamassa meille mukaville suomalaisille nahkatakin ja käsilaukun, joitten arvoksi hän ohimennen mainitsi 1000€.  

Tämä takki on aito esimerkki Calvin Kleinin mallistosta. 

Sitten oltiinkin jo niin hyviä ystäviä, että signor avautui meille ongelmistaan.  Hänen  sveitsiläinen  luottokorttinsa, jota hän siinä vilauttelikin,  ei ollut toiminut kun hän oli  yrittänyt ostaa polttoainetta.  Olisiko meillä mahdollisuutta antaa hänelle vähän taloudellista apua? Hän tarvitsisi vain sen verran että pääsisi rajalle.  Sveitsin puolella hänen kultakorttinsa taas pelittäisi. 

Tilanne oli kiusallinen ja yhtä yllättävä kuin lahjatarjous.  Emme oikein olleet halukkaita avustamaan tätä erittäin anteliasta miekkosta.  Ensinnäkään hän ei sanonut paljonko tarvitsisi vaan ihan mikä summa vain auttaisi. Toisekseen meillä on tarkka budjetti käteisen suhteen ja vain vähän käteistä mukana.  Signor vakuutti, että voisimme joka tapauksessa pitää nuo 1000 euron arvoiset lahjat vaikkemme pystyisi auttamaan.  Häntä tosin auttaisi pienikin summa.  Totesimme ettei rahoillamme saisi riittävästi polttoainetta  emmekä mitenkään senkään vuoksi voi ottaa vastaan näin arvokkaita lahjoja.  Mies kyllä olisi niistä edelleen mielellään luopunut.  Palautimme puoliväkisin lahjat ja olimme kovasti pahoillamme kun emme voineet auttaa.  Sovimme, että jahka hän tulee taas Helsinkiin bisnesmatkalle, hän ottaa yhteyttä. 

Mukava, siististi pukeutunut miekkonen.  Mutta vähänhän tuo oli yllättävää, että hän kyseli apua tuntemattomilta turisteilta eikä sieltä Calvin Kleinin konttorilta, vaikka oli työmatkalla.

Tämän kokoinen ja värinen käsilaukku, joskaan ei yhtä tyylikäs,
oli  ilmaiseksi tarjolla. Tämä on aito CK:n laukku.

Mies kertoi, että hänen omaan autoonsa oli laitettu Italiassa väärää polttoainetta (oli joko dieselauto tai sitten päinvastoin) ja siksi miesparan oli ollut pakko vuokrata tämä vaatimaton italialainen auto.  - Epäonnea kerrakseen varsinkin kun emme mekään pystyneet häntä auttamaan.  

Hiljaisessa mielessämme Calvin Kleinin brändi sai jonkinlaisen kolauksen, kun eivät firmassa tuon  paremmin varusta  edustajaansa ulkomaille. Tokihan nyt sen verran pitäisi matkustelevaan edustajaan  satsata, että hänellä   olisi varaa joko navigaattorin vuokraamiseen tai kunnon karttaan.   Ilkeävätkin kohdella näin huonosti  henkilökuntaansa!  

Signor körötteli tiehensä ja itse jatkoimme  patikointia kohti Caracallan Termien sisäänkäyntiä. Ja kas,  minuutin kuluttua viereemme pysähtyi tasan saman näköinen pikkuauto.  Siellä ystävällisen ja asiallisen näköinen, siististi pukeutunut  kuljettaja oli kartta kädessä ja kyseli, josko osaisimme neuvoa hänet Colosseumille.  Taas katseltiin karttoja. Mies siinä kyselemään, mistä olemme kotoisin.  Kerroimme olevamme Suomesta. Siitä ilahtuneena hän heti halusi kätellä. Ennen kuin ehdimme sanoa muuta kuin että Helsingistä ollaan, mies ei enää tarvinnutkaan neuvoja Colosseumille ajamisesta  vaan kaasutti äkkiä tiehensä kyselemättä tai kiittelemättä.

Colosseumilla käyvät kaikki, myös Calvin Kleinin edustajat

Emme saaneet koskaan tietää, ilahtuiko hän ehkä siksi että hänen veljensä oli naimisissa suomalaisen kanssa  vaiko siksi, että hän juuri oli ollut liikematkalla Suomessa.  Todennäköisesti  hänkin oli 'Calvin Kleinin edustaja'.   Arvoitukseksi  jäi myös se,  olisimmeko   saaneet  arvokkaita lahjoja jos olisimmekin kertoneet hänelle olevamme Helsingin sijaan vaikkapa  Islannista. 

Mahdollisesti  'Calvin Klein' surkeasta henkilöstöpolitiikastaan huolimatta oli sentään  varustanut edustajansa työkännyköillä, joiden avulla voi nopeasti kertoa kaverille ovatko hölmöt ulkomaalaiset rahoissaan vai eivät ja miten todesta  karttaperformanssi menee.

Kun tarkemmin ajattelee, ehkä Suomi tosiaan oli tuttu ainakin ensimmäiselle herrasmiehelle. Hän taisi mainita käyneensä Turussakin. – Sitä kauttahan autoilevat itäisen Etelä-Euroopan yritteliäät  ihmiset tulevat keväisin Suomeen ’bisnesmatkoille’. 

Itse asiassa siinä tienposkessa ei ollut muita jalankulkijoita  eikä  jalkakäytävääkään, vain jonkinlainen kinttupolku.  Autoliikenne oli suhteellisen vilkasta. Olisi ollut helppo vaikka ryöstää pari turistivanhusta.   Ensi kerralla ehkä emme vaivaudu olemaan niin ystävällisiä, että alamme neuvoa paikallisia autoilijoita. 

Pääsimme sitten ilman enempiä tien kyselijöitä Caracallan Termien lippuluukulle. Kun maksettiin 50€ setelillä, kassarouva, jolla oli ihan hirveästi asiaa kaverilleen siinä vieressä, pyysi  3 euroa vaihtorahaa niin saisimme takaisin 40 euroa seteleinä.  Vasta myöhemmin luimme lipuista että liput maksoivat 6€ kappale, yhteensä 12 €.  Mutta rouva ei tietenkään palauttanut sitä ylimääräistä euroa varsinkin kun itse sitä vaati.  Mitään syytä ylimääräiselle eurolle ei ollut. Ehkä signora oli rahapulassa tai huonopalkkainen ja kosti sen meille.  Eikä ihan mahdottomalta tunnu sekään, että tämä signorakin olisi ollut sivutoimisesti 'Calvin Kleinin' leivissä...

Vaikka henkilöstöpolitiikassa olisikin ilmeisesti parannettavaa, CK:lla on aika upea mainosvideo youtubessa. Ei näy niitä tuotteita mitä meille tarjottiin.

No, oli sentään jo toinen päivä Roomassa tällä reissulla. Ensimmäisenä päivänä emme huomanneet kenenkään yrittäneen vedättää, joten saldoksi tuli  noin 1 turistivedätys päivää kohden.  Alle sen on varmaan vaikeaa päästäkään. Seuraavalla kerralla ei ruveta juttusille  vaikka itse Donatella Versace  pompsahtaisi pusikosta  kartan  ja vaatekassin kanssa  ja haluaisi pelkkää ystävällisyyttään lahjoittaa garderoobin täydennystä.  Ja pääsymaksut maksetaan kortilla tai tasarahalla aina kun voidaan.

Se vain jäi mietityttämään, että millaistahan olisi tienata leipänsä esittämällä pulaan joutuvaa Calvin Kleinin myyntiedustajaa päivät pääksytysten.  Miten kauan jaksaisi vetää samaa roolia? Luultavasti  jo burn outin välttämiseksi  olisi tarpeellista kehitellä erilaisia tarinoita ja rooleja siltä varalta, että törmäisikin vahingossa juuri sen  firman oikeisiin edustajiin, jota väittää edustavansa.  – Tosin ensimmäinen signorehan kyselikin ammattejamme yms.  taustatietoa.  Sillä voi varmistaa, ettei nyt ainakaan tule kerrottua  olevansa samassa työpaikassa kuin huijattava.  Harjaantunut ammattilainen varmasti myös profiloi uhrinsa jo parilla vilkaisulla ja  vetää sitten kyseiseen profiiliin parhaiten uppoavaa roolia.

Ulkomailla lomaillessa, kun huomio on keskittynyt  siihen, että päästään perille tai ihastellaan nähtävyyksiä, ei heti  jonkun pyytäessä viattoman tuntuisesti apua osaa ajatella siinä olevan mitään vilunkia.  Huijauksissa käytettäviä tarinoitakin taidetaan kehitellä vuosittain  kuin trendituotteita.  Yhtenä vuonna tietystä suunnasta  tulleilla ’Calvin Kleinin edustajilla’ oli yleisenä kikkana näyttää vastaantulijalle ’kultasormusta’, joka löytyi muka maasta ja jonka kysyjä tahtoi antaa vastaantulijalle.  Sitten olisi voinut vaikka pyytää rahaa äkillisen kolikkopulan iskettyä, tai ehkä syyttää varkaaksi.  Toisena vuonna taas levitettiin karttaa eteen sopivasti niin, että kartan varjossa kerkeät pikku kätöset saattoivat viedä uhrin käsilaukusta tai taskusta  lompakon.  Näitä ’CK:n edustajia’ sattui myös omalle kohdalle, mutta vetivät silloinkin vesiperän.

Roomassa varoitellaankin  taskuvarkaista tämän tästä.   Johannes Linnankoski kirjoitti omakohtaisesta kokemuksestaan  kirjeessä vuodelta 1908 – voisi aivan hyvin olla 100 vuotta tuoreempi tapaus : ”Ehkä jo olettekin syystä tai toisesta saaneet tietää, kuinka 3 kyynärän ja 2 tuuman mieheltä keskellä kirkkainta päivää Rooman omnibusvaunussa varastetaan sekä piletit että matkarahat.  Se on todellakin ’unelma’, vaikkei juuri hauskinta lajia. Olimme juuri postissa, siksi oli mulla mukana lompakko, jossa oli Italian piletit, PASSI ja kaikeksi onnettomudeksi sekä kreditiivikirja että pankkiluettelo, minun nimikirjoitukseni molemmissa. Kävimme hiukan tyhjää katua ja astuimme omnibusvaunuun Pietarin kirkolle mennäksemme. Kirkon portailla otin esiin italialaisen parlöörin ja huomasin, että lompakko oli takin povitaskusta poissa. Muistin heti pienen, unenhäivähdyksen tapaisen ilmiön vaunussa: hienonlaisen, vaaleapukuisen herran, joka tuli vaunuun ja pysähtyi sillalle, jossa minä tapasin seisoa. Hän oli aivan silmäkkäin. Hän luki sanomalehteä ja kerran, niin kuin luulin, vaunun heilahduksesta lehden reuna kosketti rintaani (siinä se oli temppu). Hän astui alas pian. Muuta en miehestä muista.”

Eikä tarvitse mennä Rooman saadakseen tällaisia kokemuksia.  Jopa Helsingissäkin on hyvä olla varuillaan, vaikkei meillä   vielä julkisissa liikennevälineissä kuule kuulutuksia  rosvovaarasta.

http://kolinaakoromandelista.blogspot.com/