Ruhtinaan kesämökki

Drouotin huutokauppaluettelossa kerrottiin osan esineistä olevan Villa Demidoffista 

Cote d’Azur tunnetaan siitä, että siellä viihtyivät 1800-luvun lopulla ja viime vuosisadan alkupuolella monet Euroopan kruunupäät ja heidän vanavedessään muut varakkaat aristokraatit.  Eniten oli brittejä, mutta  Riviera ja etenkin Nizza olivat myös venäläisten suosiossa. Venäjän vallankumouksen jälkeen huomattava osa maanpakoon lähteneistä kahdesta miljoonasta venäläisestä suuntasikin Ranskaan ja Rivieralle.  Asettumista helpotti  se, että monilla oli Ranskassa omaisuutta. Lisäksi Venäjän yläluokka puhui ranskaa.  
                                                   

Huvilanomistaja löytyi vihdoinkin

Villa Demidoff sijaitsi viinitarhan ja oliivitarhan välimaastossa huomattavasti
suuremman Chambrunin kreivin puiston naapurissa 

Yksi Nizzaan päätyneistä aristokraateista oli  huvilanomistaja, jonka tontilla nyttemmin on meidän taloyhtiömme.  Vanhasta  kartasta löytynyt villan nimi innoitti selvittämään, olisiko muinaisella huvilan omistajalla ollut yhteyksiä suomalaiseen sosiaali- ja hoitoalan uranuurtajaan Aurora Karamziniin, jonka ensimmäinen puoliso oli venäläinen Paul Demidoff ja ainoa poika Paul Pavlovitch Demidoff. Kyseisen suvun sanotaan olleen Venäjän toiseksi rikkain heti Romanovien hallitsijasuvun jälkeen.

Voisi luulla, että kun on kyse merkittävästä mahtisuvusta, asia selviää parilla googlauksella.  Mutta tästä Demidoffista, hänen huvilastaan puhumattakaan, ei niin vain löydykään tietoa. Vaikka lukuisissa Nizzan historiaa käsittelevissä tutkielmissa yms. mainitaan  Prince Demidoff,  tuon nimisiä ruhtinaita oli  useita  jopa yhtäaikaisesti  elossa.    

Lisähaastetta  hakuihin toi se, että venäläiset  kierrättävät  samoja etunimiä sukupolvesta toiseen. Paul (Pavel) on tässä suvussa suosittu nimi. Oikean miehen löytääkseen pitää tietää isän nimi, eikä sekään aina auta.  Jos jossain olikin mainittu Nizzan Demidoffin etunimeksi Paul, se ei riittänyt varmistamaan herran henkilöllisyyttä eikä sitäkään, oliko hän ainoa laajan sukunsa edustaja kaupungissa. 'Villa Demidoff'-haku taas antaa useimmiten osumaksi italialaisen San Donaton ruhtinaan huvilan. Yksi sen omistajista oli Paul Demidoff, Auroran poika, joka peri setänsä linnan ja siihen liittyvän aatelisarvon. Huolimatta samasta etunimestä ja samasta huviloitten nimestä San Donaton ja Nizzan Paul Demidoffit eivät olleet sama henkilö.

Ratkaiseva pala epämääräiseen palapeliin  löytyi hiljattain, kun hakuun osui pariisilaisen huutokauppakamarin Drouotin  myyntiluettelo.  Viime marraskuun 3. ja 4. päivä järjestetyn huutokaupan hienossa luettelossa  ei vain mainittu Villa Demidoffia -  siinä  oli jopa  kuvakin huvilasta!  Huvila oli juurikin tuo tontillamme seissyt vaalea rakennus.  

Myytävien esineiden kerrottiin kuuluneen  ruhtinas Paul Alexandrovitch Demidoffille (1865-1935) ja hänen vaimolleen ruhtinatar Elisabethille (1881-1978). Esineet olivat  peräisin Nizzan  Villa Demidoffista, Drapissa sijainneessa Villa des Perlesistä sekä ukrainalaisesta Vyshniévetsin linnasta  ja toisesta ukrainalaiskiinteistöstä.  Aitouden takasi se että myyjät olivat suoria jälkeläisiä.  Luettelon alussa oli lyhyt yhteenveto Paul Alexandrovitchista, josta ilmeni mm. että hän oli ollut ratsuväkiupseerina tsaarin armeijassa.

Oikealla nimelläkään etsien  ruhtinaasta ei ole tarjolla runsaasti tietoja. Harvoista tiedon murusista voi kuitenkin päätellä, että Paul Alexandrovitch oli arvostettu yhteisönsä jäsen, varsin toimelias ja kulturellikin.  

Linnanherrana Ukrainassa

Ruhtinas Paul Alexandrovitch Demidoff 
Demidoff  antautui  monien aatelisnuorukaisten tapaan sotilasuralle. Hän palveli tsaarin armeijassa vuoteen 1894, jolloin tsaarin kuoltua  osti Ukrainasta valtavan Vyshniévetsin palatsin Volhynian alueelta. Siellä hän keskittyi toimimaan alueen marsalkkana (Marshal of Kremenetz Nobility). Hänen  toinen vaimonsa Elisabeth Fiodorovna Trepov oli kotoisin samalta suunnalta.  Demidoff paneutui myös korjaamaan remontin tarpeessa olevaa linnaansa. Se ei ollutkaan ihan pikku urakka, sillä linna oli historiallisesti merkittävä, peräisin 1300-luvulta. Siinä oli 108 huonetta ja muun muassa oma teatteri. Linnassa tarvittiin viisikymmenpäinen henkilökuntakin.  
 
Ruhtinatar Elisabeth Fiodorovna Trepov, jonka kanssa Demidoff avioitui 1905 
Palatsin kunnostus  ei vielä ollut ehtinyt valmiiksi, kun Venäjän armeija otti palatsin käyttöönsä ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Millä ehdoilla Demidoff siitä joutui luopumaan, ei käyttämissäni lähteissä kerrota.

Vyshniévetsin palatsi  nykyisessä komeudessaan. Nykyisin se toimii museona.  On ymmärrettävää, että
siihen verrattuna  Nizzan villa oli vain vaatimaton mökkipahanen – ei edes yhden sivusiiven kokoinen.
Huutokauppaluettelossa Villa Demidoffin todetaankin olleen kesäasunto. Todennäköisesti  se oli  pikemminkin
talvimökki, sillä tuon ajan  jetset lomaili Nizzassa nimenomaan talvikuukausina.  


Suuriruhtinaan adjutanttina Mantsuriassa

Paul Alexandrovitchin on täytynyt olla jonkinlainen tsaarin luottomies. Hänet näet kutsuttiin uudelleen kruunun palvelukseen kun Japanin-Venäjän sodan aikana 1904-1905 tarvittiin kaksi adjutanttia nuoren ja vallattoman suuriruhtinas Borisin  Mantsurian retkelle. Matka tehtiin Venäjän halki junalla ja lopuksi laivalla. Mukana oli myös valokuvaaja ja sihteeri.  

Muutamin valokuvin varustettu retkestä tehty matkakertomus julkaistiin vuonna 1906  nimellä Visions de guerre; six mois en Mandchourie avec S.A.I. le grand-duc Boris de Russie. Tekijänä  Ivan de  Schaeck ,joka kirjan alussa kertoo päässeensä suuriruhtinaan mukaan tavallisena siviilinä, sihteerinä joka kirjaa asioita. Demidoff esiintyy tekstissä ja kuvissa usein. Teoksesta tuli merkittävä dokumentti, josta vieläkin otetaan uusia näköispainoksia. Viimeisin on vuodelta 2012. Teos on luettavissa nettiversionakin.
 
Kuvitusta Mantsurian matkaraporttiin. Adjutantti Demidoff vasemmalla, suuriruhtinas Boris  oikealla

Tärkeitä luottamustehtäviä 

Sittemmin  tsaari nimitti Paul Alexandrovitchin myös Venäjän Punaisen ristin  johtotehtäviin.  Demidoff oli myös Maltan ritarikunnan venäläisen haaran johtohahmo.  Hän  kokosi vallankumouksen jälkeen venäläisen maanpaossa olleen aateliston  Venäjän Suuren Prioraatin  (Russian Grand Priory uskonnollinen organisaatio) piiriin.  Lisäksi Demidoff toimi Ranskan  Venäläisen yhteiskuntahistorian ja genealogisen  yhdistyksen puheenjohtajana (la Société Historique et Généalogique Russe en France).   
  

Venäläisen taiteen puolestapuhuja

Monien muiden Demidoffien tapaan  Paul Alexandrovitch oli  kulttuurin ystävä, kuten huutokaupassa tarjolla olleet taideteoksetkin todistavat.  Hän oli myös aktiivinen vaikuttajahahmo Nizzan venäläisyhteisössä ja osallistui erilaisin kulttuurihankkeisiin, olipa perustamassa golf-kenttääkin  Gagnes sur Meriin. Hän kuului  moniin kulttuuriyhteisöihin, esimerkiksi Massenan  museon ystäviin (La Société des Amis du Musée Masséna ) ja karnevaaleja organisoineen juhlakomitean johtohenkilöihin.   

Mielenkiintoisia yksityiskohtia paljastuu  Slim Jemalin tutkimuksesta,  joka käsittelee maailmansotien välisen ajan nizzalaista näyttelytoimintaa ja sen taustoja.  Selviää, että Demidoff antoi lainaksi  aineistoa uskonnollisen taiteen näyttelyä varten vuonna 1932 ja puuhasi noihin aikoihiin myös venäläisen taiteen museon perustamista. Aluksi museo olisi ollut osa Musée Chéretä. Aineistona olisi ollut tauluja, militaariesineitä, kirjoja ja muita taide-esineitä, joita Demidoffilla itselläänkin oli runsaasti. Museon perustamista  olisi edeltänyt suuri venäläisen taiteen näyttely.

Demidoffille oli jo luvattu  museorakennuksesta  huone varastotilaksi. Mutta matkaan tuli mutkia ja lopulta Jemal siteeraa museojohtajan lähettämää kirjettä, jossa todetaan ettei näyttelyä ole mahdollista ottaa vastaan. ”Ehkäpä joskus tulevaisuudessa”.

Yhtenä selityksenä hankkeen vastatuulelle voi arvailla sitä, että noina aikoina Nizzassa oltiin varuillaan ulkomaalaisten vaikutteiden ja venäläisten suhteen.  Kaupunkiin oli perustettu l’Assosiation des Amis de l’URSS, joka harjoitti propagandaa Neuvostoliiton puolesta.  Sekä tämä yhdistys että kommunistinen puolue kiellettiinkin Ranskassa muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1939.  

Toisaalta  Nizzalla oli  muutenkin museoasioissa ongelmana pikemminkin runsauden pula. Jemalin mukaan Musée Chéretille oli  tarjolla muitakin arvokkaita yksityiskokoelmia näyttelyitä varten. Mutta Delacroix’n, Ingresin tai Rodinin teosten kaltaiset aarteet olisivat edellyttäneet vakuutusmaksuja, jotka olisivat olleet liian korkeita  pienelle, uudelle museolle. Siksi linjattiin, että museossa panostetaan enemmän paikallisiin taiteilijoihin.

Vieläkään ei Nizzassa ole venäläisen taiteen museota siinä mielessä kuin Demidoff ehdotti.  Voi vain arvailla, millaisista antiikki- ja taideaarteista Nizzan kaupunki jäi paitsi, kun Demidoffin ehdottama museohanke ei toteutunut.  Pelkästään ruhtinaalta itseltään olisi varmasti tullut riittävästi aineistoa ja tuskin hän olisi ollut ainoa varakas venäläinen lahjoittaja.    

Vallankumous ei vienyt kaikkea

Päinvastoin kuin monet  Venäjän vallankumousta pakoon lähteneet  Paul Alexandrovitch ei   joutunut täysin puille paljaille, vaikka  valtavasta omaisuudesta suurin osa oli jäänyt Venäjälle. Huutokauppakin todistaa, ettei Ukrainan linnasta lähdetty tyhjin käsin. Mukaan tuli muun lisäksi myös laaja kirjasto. Myyntiluettelossa on kuvakin isännästä istumassa Villa les Perlesin kirjastossa.  Saman huvilan olohuoneesta julkaistu kuva puolestaan todistaa, että villan  seinät olivat täynnä tauluja, muotokuvia yms.  

Eikä ruhtinaspari  varmaankaan joutunut suuresti tinkimään life stylestaankaan, mikäli myyntiluettelosta voi mitään päätellä. Enemmistö pikkuesineistä, kuten hopeiset parranajotarvikkeet  tai matkalaukku (tietenkin Vuitton), nahkainen asiakirjakansio tai hopeapäinen kävelykeppi, juomalasit ja posliiniastiat, olivat huippulaatua ja varustettu ruhtinaan monogrammein. Pöytäliinaakin koristi suvun vaakuna. Myynnissä olleet  monogrammein kirjotut tilkut kertoivat siitä, että kaikki huushollin tekstiilit paitoja myöten olivat myös nimikoituja.

Huutokaupattavana oli lisäksi paljon venäläistä taidetta, valokuvia ja koriste-esineitä yms. jotka huudettiin hyvään hintaanYksi teos oli ylitse muiden: upea, suurikokoinen muotokuva, joka esitti Procope Akinfiévitch Demidoffia (1710-1786). Se pääsi uuteen kotiin 150 000 euron vasarahinnalla, vaikka oli vain hieno jäljennös Tretjakovin galleriassa olevasta alkuperäisteoksesta..   

Löytämissäni Paul Alexandrovitchia koskevissa tiedoissa ei juurikaan mainita hänen Nizzan tai Drapin huvilaansa. Kaupunginarkistosta löytyisi varmasti dokumentteja siitä, milloin hän tonttinsa osti ja oliko siellä silloin jo huvila. Huvilan vaiheista riittääkin  vielä tutkisteltavaa.

Venäläisaristokraattien talvehtimista Nizzassa käsitteleviä selvityksiä on kuitenkin monia. Niissä kerrotaan talvehtijoiden elämästä, kotikonserteista ja muusta mukavasta. Demidoffienkin mainitaan   järjestäneen kotikonsertteja jo 1800-luvun lopulla ilmeisesesti juuri Villa Demidoffissa. Kenties ruhtinas oli omistanut mökkinsä jo pitkäänkin ennen vuosisadan vaihdetta, sillä huvilaan tehtiin muutoksia vuoden 1900 tienoilla. Toisesta paikallishistoriallisesta tekstistä muistan lukeneeni, että huvila oli ensimmäisten yksitystalouksien joukossa, joille asennettiin sähköt 1900-luvun alussa.

Jossain vaiheessa ruhtinaspari kuitenkin osti kodikseen ilmeisesti tilavamman entisen Drapin piispan asunnon Nizzan yläpuolisesta Drapin kylästä.  Huutokauppaluettelon mukaan  Villa des Perlesin oston rahoittaakseen pariskunta möi ruhtinattaren arvokkaan kaulakorun. (Mahtoikohan villa sen perusteella saada nimensäkin?)  Paul Alexandrovitch asui tässä kodissa elämänsä loppuun, vuoteen 1935 saakka. Ruhtinatar kuoli vasta 1978 Nizzassa, mutta ei ole tiedossani, asuiko hän Drapin huvilassa miehensä kuoleman jälkeiset 43 elinvuottaan.   


Lisäys 8.3.2017
Aivan muutama päivä sitten minulla oli ilo keskustella Paul Alexandrovitchin suomalaisten sukulaisten kanssa. Heidän isoisänsä isoisä oli ollut Paul Alexandrovitchin isoisän veli! Small world! Heiltä kuulin, että Paul Alexandrovitch ei olisikaan ostanut ukrainalaislinnaa, vaan se oli vain hänen käytettävissään.

Lue lisää

Castela, Paul, NICE une capitale historique, Ed. Gilletta Nice Matin 2002
Graff, Philippe, Une ville d´exception. Nice dans l’effervecense  du 20eme siecle, éd. Serre 2013
Arrigo-Schwarz, Martine, Âme Slave au Pays Bleu, éd. Serre 2008
Leroy Ellis, La colonie russe dans les Alpes-Maritimes des origines à 1939, éd. Serre, 1988
https://www.departement06.fr/documents/Import/decouvrir-les-am/rr179-russe.pdf

Paul Alexandrovith Demidoff

Kuusi kuukautta Mantsuriassa

Drouotin huutokauppa

Taiteen edistäjä
Slim Jemai. Les arts plastiques `a Nice dans l’entre-deux-guerres : fondements et institutions. Art et histoire de l’art. Universit´e Nice Sophia Antipolis, 2014. Francais


Kommentit

  1. Kiitos Tuula. Tämä oli mielenkiintoista. Päästäppä taas Roomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, mutta tämä blogi liittyy Nizzaan. Tännekin pääsee ihan helposti.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita.

Suositut tekstit