Ruhtinaan kesämökki
Drouotin huutokauppaluettelossa kerrottiin osan esineistä olevan Villa Demidoffista |
Cote d’Azur tunnetaan siitä, että siellä viihtyivät 1800-luvun lopulla ja viime
vuosisadan alkupuolella monet Euroopan kruunupäät ja heidän vanavedessään muut varakkaat
aristokraatit. Eniten oli brittejä, mutta
Riviera ja etenkin Nizza olivat myös venäläisten suosiossa. Venäjän vallankumouksen
jälkeen huomattava osa maanpakoon lähteneistä kahdesta miljoonasta venäläisestä
suuntasikin Ranskaan ja Rivieralle. Asettumista
helpotti se, että monilla oli Ranskassa omaisuutta. Lisäksi Venäjän yläluokka puhui ranskaa.
Huvilanomistaja löytyi vihdoinkin
Villa Demidoff sijaitsi viinitarhan ja oliivitarhan välimaastossa huomattavasti suuremman Chambrunin kreivin puiston naapurissa |
Yksi Nizzaan päätyneistä aristokraateista oli huvilanomistaja, jonka tontilla nyttemmin on meidän taloyhtiömme. Vanhasta kartasta löytynyt villan nimi innoitti
selvittämään, olisiko muinaisella huvilan omistajalla ollut yhteyksiä
suomalaiseen sosiaali- ja hoitoalan uranuurtajaan Aurora Karamziniin, jonka ensimmäinen puoliso oli venäläinen Paul Demidoff ja ainoa poika Paul Pavlovitch Demidoff. Kyseisen suvun sanotaan olleen Venäjän toiseksi rikkain heti Romanovien hallitsijasuvun jälkeen.
Voisi luulla, että kun on kyse merkittävästä mahtisuvusta, asia
selviää parilla googlauksella. Mutta tästä
Demidoffista, hänen huvilastaan puhumattakaan, ei niin vain löydykään tietoa.
Vaikka lukuisissa Nizzan historiaa käsittelevissä tutkielmissa yms. mainitaan Prince Demidoff, tuon nimisiä ruhtinaita oli useita jopa yhtäaikaisesti elossa.
Lisähaastetta hakuihin
toi se, että venäläiset kierrättävät samoja etunimiä sukupolvesta toiseen. Paul
(Pavel) on tässä suvussa suosittu nimi. Oikean miehen löytääkseen pitää tietää isän
nimi, eikä sekään aina auta. Jos jossain olikin mainittu Nizzan Demidoffin etunimeksi Paul, se ei riittänyt varmistamaan herran henkilöllisyyttä eikä sitäkään, oliko hän
ainoa laajan sukunsa edustaja kaupungissa. 'Villa Demidoff'-haku taas antaa useimmiten
osumaksi italialaisen San Donaton ruhtinaan huvilan. Yksi sen
omistajista oli Paul Demidoff, Auroran poika, joka peri setänsä linnan ja siihen
liittyvän aatelisarvon. Huolimatta
samasta etunimestä ja samasta huviloitten nimestä San Donaton ja Nizzan Paul Demidoffit
eivät olleet sama henkilö.
Ratkaiseva pala epämääräiseen palapeliin löytyi hiljattain, kun hakuun osui pariisilaisen huutokauppakamarin Drouotin myyntiluettelo. Viime marraskuun 3. ja 4. päivä järjestetyn
huutokaupan hienossa luettelossa ei vain
mainittu Villa Demidoffia - siinä oli jopa
kuvakin huvilasta! Huvila oli juurikin
tuo tontillamme seissyt vaalea rakennus.
Myytävien esineiden kerrottiin kuuluneen
ruhtinas Paul Alexandrovitch Demidoffille (1865-1935) ja hänen vaimolleen ruhtinatar Elisabethille
(1881-1978). Esineet olivat peräisin Nizzan Villa
Demidoffista, Drapissa sijainneessa Villa
des Perlesistä sekä ukrainalaisesta Vyshniévetsin linnasta ja toisesta ukrainalaiskiinteistöstä. Aitouden takasi se että myyjät olivat suoria
jälkeläisiä. Luettelon alussa oli lyhyt yhteenveto Paul Alexandrovitchista, josta ilmeni mm. että hän oli ollut ratsuväkiupseerina tsaarin armeijassa.
Oikealla nimelläkään etsien ruhtinaasta ei ole tarjolla runsaasti tietoja. Harvoista tiedon murusista voi kuitenkin päätellä, että Paul
Alexandrovitch oli arvostettu yhteisönsä jäsen, varsin toimelias ja kulturellikin.
Linnanherrana Ukrainassa
Ruhtinas Paul Alexandrovitch Demidoff |
Demidoff antautui monien aatelisnuorukaisten tapaan
sotilasuralle. Hän palveli tsaarin armeijassa vuoteen 1894, jolloin tsaarin kuoltua osti
Ukrainasta valtavan Vyshniévetsin palatsin Volhynian alueelta. Siellä hän keskittyi toimimaan alueen marsalkkana (Marshal of Kremenetz Nobility). Hänen toinen vaimonsa Elisabeth Fiodorovna Trepov oli kotoisin samalta suunnalta. Demidoff paneutui myös korjaamaan remontin tarpeessa olevaa linnaansa. Se ei ollutkaan ihan pikku urakka,
sillä linna oli historiallisesti merkittävä, peräisin 1300-luvulta. Siinä oli
108 huonetta ja muun muassa oma teatteri. Linnassa tarvittiin viisikymmenpäinen henkilökuntakin.
Palatsin kunnostus ei
vielä ollut ehtinyt valmiiksi, kun Venäjän armeija otti palatsin käyttöönsä
ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Millä ehdoilla Demidoff siitä joutui luopumaan,
ei käyttämissäni lähteissä kerrota.
Suuriruhtinaan adjutanttina Mantsuriassa
Paul Alexandrovitchin on täytynyt olla jonkinlainen tsaarin luottomies. Hänet näet kutsuttiin uudelleen kruunun palvelukseen kun Japanin-Venäjän sodan aikana 1904-1905 tarvittiin kaksi adjutanttia nuoren ja vallattoman suuriruhtinas Borisin Mantsurian retkelle. Matka tehtiin Venäjän halki junalla ja
lopuksi laivalla. Mukana oli myös valokuvaaja ja sihteeri.
Muutamin valokuvin varustettu retkestä tehty matkakertomus julkaistiin vuonna 1906 nimellä Visions de guerre; six mois en Mandchourie
avec S.A.I. le grand-duc Boris de Russie. Tekijänä Ivan de Schaeck ,joka kirjan alussa kertoo päässeensä suuriruhtinaan mukaan tavallisena siviilinä, sihteerinä joka kirjaa asioita.
Demidoff esiintyy tekstissä ja kuvissa usein. Teoksesta tuli merkittävä
dokumentti, josta vieläkin otetaan uusia näköispainoksia. Viimeisin on
vuodelta 2012. Teos on luettavissa nettiversionakin.
Tärkeitä luottamustehtäviä
Sittemmin tsaari nimitti Paul Alexandrovitchin myös Venäjän Punaisen ristin johtotehtäviin. Demidoff oli myös Maltan ritarikunnan
venäläisen haaran johtohahmo. Hän kokosi vallankumouksen jälkeen venäläisen maanpaossa olleen aateliston Venäjän Suuren Prioraatin (Russian
Grand Priory uskonnollinen organisaatio) piiriin. Lisäksi Demidoff toimi Ranskan Venäläisen yhteiskuntahistorian ja genealogisen yhdistyksen puheenjohtajana (la Société
Historique et Généalogique Russe en France).
Venäläisen taiteen puolestapuhuja
Monien muiden Demidoffien tapaan Paul Alexandrovitch
oli kulttuurin ystävä, kuten huutokaupassa tarjolla olleet taideteoksetkin todistavat. Hän oli myös aktiivinen vaikuttajahahmo Nizzan venäläisyhteisössä ja osallistui erilaisin kulttuurihankkeisiin, olipa perustamassa golf-kenttääkin Gagnes sur Meriin. Hän kuului moniin kulttuuriyhteisöihin, esimerkiksi
Massenan museon ystäviin (La Société des Amis du Musée Masséna ) ja karnevaaleja organisoineen juhlakomitean johtohenkilöihin.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia paljastuu Slim
Jemalin tutkimuksesta, joka käsittelee
maailmansotien välisen ajan nizzalaista näyttelytoimintaa ja sen taustoja. Selviää, että Demidoff antoi lainaksi aineistoa uskonnollisen taiteen näyttelyä varten vuonna 1932 ja puuhasi noihin aikoihiin myös venäläisen taiteen museon perustamista. Aluksi museo olisi ollut osa Musée Chéretä. Aineistona olisi ollut tauluja,
militaariesineitä, kirjoja ja muita taide-esineitä, joita Demidoffilla
itselläänkin oli runsaasti. Museon perustamista olisi edeltänyt suuri venäläisen taiteen
näyttely.
Demidoffille oli jo luvattu museorakennuksesta huone varastotilaksi. Mutta matkaan tuli mutkia ja lopulta Jemal
siteeraa museojohtajan lähettämää
kirjettä, jossa todetaan
ettei näyttelyä ole mahdollista ottaa
vastaan. ”Ehkäpä joskus tulevaisuudessa”.
Yhtenä selityksenä hankkeen vastatuulelle voi arvailla sitä, että noina aikoina
Nizzassa oltiin varuillaan ulkomaalaisten vaikutteiden ja venäläisten suhteen. Kaupunkiin oli perustettu l’Assosiation des Amis de l’URSS, joka
harjoitti propagandaa Neuvostoliiton puolesta. Sekä tämä yhdistys että kommunistinen puolue kiellettiinkin Ranskassa muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1939.
Toisaalta Nizzalla
oli muutenkin museoasioissa ongelmana pikemminkin runsauden pula. Jemalin
mukaan Musée Chéretille
oli tarjolla muitakin arvokkaita yksityiskokoelmia
näyttelyitä varten. Mutta Delacroix’n, Ingresin tai Rodinin teosten kaltaiset aarteet
olisivat edellyttäneet vakuutusmaksuja, jotka olisivat olleet liian korkeita pienelle, uudelle museolle. Siksi linjattiin, että museossa
panostetaan enemmän paikallisiin taiteilijoihin.
Vieläkään ei Nizzassa ole venäläisen taiteen museota siinä
mielessä kuin Demidoff ehdotti. Voi vain
arvailla, millaisista antiikki- ja taideaarteista Nizzan kaupunki jäi paitsi,
kun Demidoffin ehdottama museohanke ei toteutunut. Pelkästään ruhtinaalta itseltään olisi varmasti tullut
riittävästi aineistoa ja tuskin hän olisi ollut ainoa varakas venäläinen lahjoittaja.
Vallankumous ei vienyt kaikkea
Päinvastoin kuin monet Venäjän vallankumousta pakoon lähteneet Paul Alexandrovitch ei joutunut täysin puille paljaille, vaikka valtavasta omaisuudesta suurin osa oli
jäänyt Venäjälle. Huutokauppakin todistaa, ettei Ukrainan linnasta lähdetty tyhjin käsin. Mukaan tuli muun lisäksi myös laaja kirjasto. Myyntiluettelossa on kuvakin isännästä istumassa Villa les Perlesin kirjastossa. Saman huvilan olohuoneesta julkaistu kuva puolestaan todistaa, että villan seinät olivat
täynnä tauluja, muotokuvia yms.
Eikä ruhtinaspari varmaankaan joutunut suuresti tinkimään life stylestaankaan, mikäli myyntiluettelosta voi mitään päätellä. Enemmistö pikkuesineistä, kuten hopeiset parranajotarvikkeet tai
matkalaukku (tietenkin Vuitton), nahkainen asiakirjakansio tai hopeapäinen kävelykeppi, juomalasit ja posliiniastiat,
olivat huippulaatua ja varustettu ruhtinaan monogrammein. Pöytäliinaakin koristi suvun
vaakuna. Myynnissä olleet monogrammein kirjotut tilkut kertoivat siitä, että kaikki huushollin tekstiilit paitoja myöten olivat myös nimikoituja.
Huutokaupattavana oli lisäksi paljon venäläistä taidetta, valokuvia ja koriste-esineitä yms. jotka huudettiin hyvään hintaan. Yksi teos oli ylitse muiden: upea, suurikokoinen muotokuva, joka esitti Procope Akinfiévitch Demidoffia (1710-1786). Se pääsi uuteen kotiin 150 000 euron vasarahinnalla, vaikka oli vain hieno jäljennös Tretjakovin galleriassa olevasta alkuperäisteoksesta..
Huutokaupattavana oli lisäksi paljon venäläistä taidetta, valokuvia ja koriste-esineitä yms. jotka huudettiin hyvään hintaan. Yksi teos oli ylitse muiden: upea, suurikokoinen muotokuva, joka esitti Procope Akinfiévitch Demidoffia (1710-1786). Se pääsi uuteen kotiin 150 000 euron vasarahinnalla, vaikka oli vain hieno jäljennös Tretjakovin galleriassa olevasta alkuperäisteoksesta..
Löytämissäni Paul Alexandrovitchia koskevissa tiedoissa ei juurikaan mainita hänen Nizzan tai Drapin huvilaansa. Kaupunginarkistosta löytyisi varmasti dokumentteja siitä, milloin hän tonttinsa osti ja oliko siellä silloin jo huvila. Huvilan vaiheista riittääkin vielä tutkisteltavaa.
Venäläisaristokraattien talvehtimista Nizzassa käsitteleviä selvityksiä on kuitenkin monia. Niissä kerrotaan talvehtijoiden elämästä, kotikonserteista ja muusta mukavasta. Demidoffienkin mainitaan järjestäneen kotikonsertteja jo 1800-luvun lopulla ilmeisesesti juuri Villa Demidoffissa. Kenties ruhtinas oli omistanut mökkinsä jo pitkäänkin ennen vuosisadan vaihdetta, sillä huvilaan tehtiin muutoksia vuoden 1900 tienoilla. Toisesta paikallishistoriallisesta tekstistä muistan lukeneeni, että huvila oli ensimmäisten yksitystalouksien joukossa, joille asennettiin sähköt 1900-luvun alussa.
Venäläisaristokraattien talvehtimista Nizzassa käsitteleviä selvityksiä on kuitenkin monia. Niissä kerrotaan talvehtijoiden elämästä, kotikonserteista ja muusta mukavasta. Demidoffienkin mainitaan järjestäneen kotikonsertteja jo 1800-luvun lopulla ilmeisesesti juuri Villa Demidoffissa. Kenties ruhtinas oli omistanut mökkinsä jo pitkäänkin ennen vuosisadan vaihdetta, sillä huvilaan tehtiin muutoksia vuoden 1900 tienoilla. Toisesta paikallishistoriallisesta tekstistä muistan lukeneeni, että huvila oli ensimmäisten yksitystalouksien joukossa, joille asennettiin sähköt 1900-luvun alussa.
Jossain vaiheessa ruhtinaspari kuitenkin osti kodikseen ilmeisesti tilavamman entisen Drapin piispan asunnon Nizzan yläpuolisesta Drapin kylästä. Huutokauppaluettelon
mukaan Villa des Perlesin oston rahoittaakseen pariskunta möi ruhtinattaren arvokkaan kaulakorun. (Mahtoikohan villa sen perusteella saada nimensäkin?) Paul Alexandrovitch asui tässä kodissa elämänsä loppuun, vuoteen 1935 saakka. Ruhtinatar kuoli vasta 1978 Nizzassa, mutta ei ole tiedossani, asuiko hän Drapin huvilassa miehensä kuoleman jälkeiset 43 elinvuottaan.
Lisäys 8.3.2017
Aivan muutama päivä sitten minulla oli ilo keskustella Paul Alexandrovitchin suomalaisten sukulaisten kanssa. Heidän isoisänsä isoisä oli ollut Paul Alexandrovitchin isoisän veli! Small world! Heiltä kuulin, että Paul Alexandrovitch ei olisikaan ostanut ukrainalaislinnaa, vaan se oli vain hänen käytettävissään.
Lue lisää
Castela, Paul,
NICE une capitale historique, Ed. Gilletta Nice Matin 2002
Graff, Philippe, Une
ville d´exception. Nice dans l’effervecense
du 20eme siecle, éd. Serre 2013
Arrigo-Schwarz,
Martine, Âme Slave au Pays Bleu, éd. Serre 2008Leroy Ellis, La colonie russe dans les Alpes-Maritimes des origines à 1939, éd. Serre, 1988
https://www.departement06.fr/documents/Import/decouvrir-les-am/rr179-russe.pdf
Paul Alexandrovith Demidoff
Kuusi kuukautta Mantsuriassa
Drouotin huutokauppa
Taiteen edistäjä
Slim Jemai. Les
arts plastiques `a Nice dans l’entre-deux-guerres : fondements et institutions.
Art et histoire de l’art. Universit´e Nice Sophia Antipolis, 2014. Francais
Kiitos Tuula. Tämä oli mielenkiintoista. Päästäppä taas Roomaan.
VastaaPoistaÄlä muuta sano, mutta tämä blogi liittyy Nizzaan. Tännekin pääsee ihan helposti.
Poista