Haasteita kotiboulangeriessamme

On asioita, joita useimmat Ranskassa tai yleensä ulkomailla olevat suomalaiset kaipaavat   kotimaastaan.  Eniten kaivataan ruisleipää, toiseksi eniten ehkä Fazerin sinistä ja sitten karjalanpiirakoita.  Kovin kaukana listalla  - ehkä jossain salmiakin jälkeen - ei liene myöskään pulla tai korvapuustit.  Niitäkään ei ranskalaisleipomoissa tehdä. 

Nyttemmin  ainakin Antibesista saa  suomalaisten leipurien  tunnetusti maukkaita korvapuusteja. Mutta kelpo ehtoinen emäntä leipoo niitä itse.  Kaupan pulla on kaupan pullaa vaikka voissa paistaisi.  

Nizzassa oli tullut jo tehtyä muutama harjoittelukierros korvapuusteja.  Toisella tai kolmannella kerralla kakkarat alkoivat muistuttaa lievästi korvapuusteja. Yhtenä harjoittelun tavoitteena on jossain vaiheessa briljeerata tarjoamalla niitä ranskalaisille naapureille, jotka eivät ole  koskaan nähneet oikeita korvapuusteja. Heillehän  voi riskittä uskotella että  suomalaiset korvapuustit ovat juuri omieni näköisiä. Suomalaisille olen aikonut  tarjoilla niitä vasta kun olen keksinyt jonkin uskottavan selityksen tekeleitteni epämuodostumille.

Harjoittelukakkaroita tehdessä  tuli opittua, että jauhoja on kovin monenlaisia. Ensimmäisellä kerralla olin   käyttänyt jauhoja, joiden pussista hämmästyksekseni luin vasta  kun korvapuustit  jo olivat uunissa, että sekaan olikin sotkettu  jotain munajauhetta.  Epäilen sen olleen syynä ensimmäiseen epäonnistumiseeni. 

Kun pitkän ajan kuluttua viime keväänä päätin taas harjoitella, olin nokkela  ja varmistin etukäteen, mitä muut  Rivieran suomalaiset suosittavat jauhoiksi. Ostin sitten tismalleen oikeita  eli T45-jauhoja. Enää  ei onnistumisen tiellä olisi mitään esteitä!  

Paitsi että kaupasta ei löytynyt lainkaan suomalaisruokakaupoista helposti löytyvää tuorehiivaa. Lopulta etsiskelyjen jälkeen leivontaosastolta löytyi kuivahiivapaketteja, jotka ajaisivat saman asian.  

Paketissa luki:  levure chimique, jonka  mielestäni hyvällä ranskantaidollani ymmärsin olevan kemiallista hiivaa.  Paketissa oli oikein kuvakin jonkinlaisesta hyvin kohonneesta ranskalaisten pullasta eli briochesta,   joten no problem! Eikä kaupan  hyllyssä sitä paitsi muuntyyppistä hiivaa ollutkaan.  Ilmiselvästi tämä oli ranskalainen sovellutus  kuivahiivasta.    

Aineet olivat jo odottaneet kaapissa muutaman viikon, kun tuli hetki toteuttaa jälleen kerran korvapuustien koeleivonta. Se tapahtui  tarkalleen ottaen  Voice of Francen finaalin ja Euroviisujen finaalin  välissä. Kilpailut tulivat samanaikaisesti eri kanavilta, euroviisut kestivät pitempään.  

Ranskan the Voicen voitti yllättäen joku,  jonka nimikin kuten myös euroviisuvoittajan,  on jo unohtunut.  Hopealle Voicessa  jäänyt  17-vuotias  Antonio sai kotikatsomon kannatuksen. -  Ei vähiten siksi, että hän  oli  nuorin kilpailija ja lisäksi naapurikaupungin Grassen poikia.  Me rivieralaisethan  vedämme  yhtä köyttä näin  suurissa kysymyksissä.

Valion korvapuustireseptin mukaan aikaa korvapuustien  leipomiseen kuluu  1 t 25 min.  Vaikka Antonion tappio kirveli, ei auttanut kuin ruveta  lämmittämään maitoa ettei menisi aamuun asti, kävipä sitten edelleen jatkuneissa euroviisuissa miten tahansa. 

Taikinan teko alkaa tunnetusti sillä, että hiiva sekoitetaan kädenlämpöiseen maitoon johon se sitten liukenee. 

Liukenee ja liukenee.  Ranskalaishiiva  pikemminkin  vaahtosi  varsin  oudosti.  Eikä muuten ollut yhtään suomalaisen hiivan makuistakaan. Mutta kaipa ranskalaiset tietävät.  Lopputuloshan se vasta ratkaisee miten hyvin hiiva toimii. 

   

Hiivamaitoon  sitten ohjeen mukaisesti muna, sokeri, suola ja kardemumma sekä lopuksi  jauhot ja sulatettu voi.  Pian taikina olikin valmis. Siitä vain kohoamaan liinan alle!  

Huonosti kohosi. Missä lie ollut vika. Kaikkia aineita oli annosteltu oikein ja muutenkin noudatin ohjetta. Ehkä kohoaminen vain oli hidasta.  Kun puolenkaan tunnin kuluttua taikina ei ollut kohonnut, oli uskottava ettei niin tule koskaan tapahtumaankaan.

Kätevänä emäntänä pystyin siitä jo päättelemään, ettei  taikinasta saisi kovin ilmavia korvapuusteja. Plan B: kokeillaanpas, tulisiko taikinasta pikkupullia! Ei muuta kuin taikina palleroiksi ja päälle vielä voitelu munalla.  Ja uuniin ilman enempiä kohotuksia!  Uunisssa ne  jopa vähän kohosivatkin, mutta ei tarpeeksi ollakseen oikealla hiivamäärällä leivottuja.

Pullien kärsimysnäytelmää seuratessa mieleen hiipi epäily,  että kenties hiivassa oli jotain vikaa. Pussissa oli kuitenkin päiväys, joka takasi tuoreuden vielä vuoden kuluttuakin, joten olisi sen pitänyt toimia. Ehkä vika  sittenkin oli jauhoissa?  Hiivapaketissa olevassa kuvassahan  briossi  oli kohonnut komeasti.  Kenties ranskalaisilla on jokin salattu temppu leivonnassa?

Lopulta tuli mieleen, että joskin on selvää pässinlihaa että levure chimique  on kemiallista hiivaa, ehkä sen voisi sittenkin  vielä  varmistaa sanakirjasta.

Tavallisesta sanakirjastamme löytyi suomeksi vain sana sooda joka oli ranskaksi …. Mutta  paketissahan lukikin juuri näin! Eli se olikin soodaa!  Miksi ihmeessä soodaa ei voi ranskaksikin kutsua soodaksi kemiallisen hiivan sijasta? Siitäpä vielä katsomaan miten nettisanakirja kääntää sanan leivinjauhe. Bingo! Nettisanakirjan mukaan leivinjauhe on ranskaksi juurikin tuo levure chimique. 

Miten levure muka  voi olla leivinjauhe, kun levure on  suomeksi hiiva???  Taas tätä ranskalaista logiikkaa! Mutta  ratkesipa kohoamisongelma lopultakin.  

Kun keittiön kaappia myöhemmin siivottiin,  sieltä löytyi  jo  edellisvuosien leivontakerroilta levure chimiquea monta pussillista. Löytyi myös yksi pahvipakkaus, jossa oli jäljellä  yksi pussillinen levure de boulanger ia eli leipurin hiivaa.  Oli siis vain unohtunut, että   kuivahiiva on nimeltään leipurin hiivaa.  Miten maallikko muka voi tietää, että leipureilla on eri hiivat kuin muilla? Eivätkö Ranskassa muut tee pullaa tai leipää kuin leipurit?

Uunista otetut pullat näyttivät hieman sämpylöiltä, mutta niiden pinta oli ruskistunut pullamaisesti. Niinpä uskaltauduttiin maistamaankin.  Positiivisena huomiona saatoin todeta, ettei rakennekaan itse asiassa ollut läheskään yhtä tiivis, vai sanoisiko kova,  kuin muinoin nuorena tyttönä kun leivoin pullaa, josta sattui unohtumaan kokonaan hiiva tai muu  kohotusaine.    

Näistä pullista tuli kuin tulikin sen verran kuohkeita, että hampaat pystyivät niihin. Eikä makukaan ollut täysin  mahdoton ainakaan lämpimänä nautittaessa. 

  

Laulukilpailujen sävyttämän leivontaillan kruunasi vielä harvinainen ahaa-elämys, jollaisia ihmiselle tulee korkeintaan pari, kolme elämänsä aikana. Juuri edellisenä päivänä oli nautittu sconseja Nizzan Scotch Tearoomissa. Omissa pullissani oli etäisesti jotain samaa. Sconsithan kohotetaan juurikin leivinjauheella.  Heureka!  Uusi nimi kehiiin  ja pullat eivät enää olleetkaan pilalle menneitä tekeleitä vaan Scones Maison! Hävikistä herkuksi!

Olo oli kuin  Saara Aallolla UK:n Voicen jälkeen.  Ei ihan nappiin mutta jonkinlainen voitto kuitenkin!

http://kolinaakoromandelista.blogspot.com/