Matkailuvinkkejä Rivieralle menijöille 90 vuoden takaa
Hyllystäni
löytyy vino pino erilaisia
matkakirjoja. Vuosituhannen vaihteessa
innostuin matkailusta jopa niin, että suoritin matkailutieteen
approbatur-arvosanan. Siihen liittyviä
esseitä oli ilo kirjoitella. Käytin esimerkkeinä mahdollisuuksien mukaan juuri
Rivieran matkailuun liittyviä tietoja. Erityisesti
Nizzaa koskeva faktojen harrastus jäi kenties vähän päälle, sillä sittemmin
olen rustaillut aihetta sivuavia blogeja.
Harrastus on ollut parin vuoden katkolla, kun ei ole päässyt
inspiroitumaan paikan päälle. Jospa nyt uskaltaisi
vähitellen varautua siihen, että
joskus korona vielä helpottaa ja voi lähteä turvallisesti reissaamaan. Sitä odotellessa ehtii vielä kuivaharjoitella
vanhojen matkakirjojen ja -oppaiden parissa.
Yksi
matkakirjojeni helmistä on taskukokoinen
ruotsalaisen Ellen Rydeliuksen matkaopas 8 x 8 Rivierastäder. Teos on julkaistu tasan 90 vuotta sitten. Se osui silmiin vuosia sitten Hietalahden kirppiksellä,
valmiiksi jo varsin käytetyssä kunnossa. Ajan hampaan edelleen rouskuttaessa ei
sen kansilehtikään ole pysynyt paikoillaan saati ehjänä. Ehkä se kertoo jotain sisällöstäkin: kirjaa
on luettu todella paljon, sillä siinä on mielenkiintoista tietoa. Nizzalle Rydelius omistaa viitisenkymmentä sivua 223:sta.
Sujuvalla
ruotsin kielellä kirjoitetussa oppaassa on kirjoittajan omakohtaisia tarinoita
ja vinkkejä matkailtufaktojen lisäksi.
Rydelius oli filosofian kandidaatti ja Ruotsin ensimmäisiä
naistoimittajia. Sen lisäksi että oli arvostettu auktoriteetti matkakirjojen kirjoittajana
hän ansioitui myös kääntäjänä. Onpa
hänen kynästään lähtöisin
keittokirjojakin. Monipuolisesta taustasta johtuneekin, että oppaan teksti on
niin kiinnostavaa.
Oppaassa on muutamia mustavalkokuvia. Tämä Nizzan vanhasta kaupungista. Jäljempänä käytetyt kuvat ovat vanhoja postikortteja tai lehtikuvia. |
Ajan kuva
Opas on myös
mielenkiintoinen ajan kuva siitä, millaista varakkaiden matkailu oli joskus 90-100
vuotta sitten, kun turismi ei vielä ollut tavallisten duunarien huvia eikä käsitettä matkailuteollisuus oltu
keksitty. Huvimatkoille saattoivat lähteä ne, joita eivät työ- tai rahahuolet
haitanneet. Duunarien vuosilomatkaan eivät olleet niin pitkiä, että reissuun
olisi kannattanut lähteä, tuskin olisi ollut varaakaan.
Pikku
Pariisi
Vaikka
Rydeliuksen mukaan 1930-luvulla Nizza oli
joidenkin mielestä jo kuihtunut
kaunotar, hänelle se oli pikku Pariisi, jossa voi mukavasti
kulkea jalan ja jossa on aina aurikoa ja ihana ilma. Nöjets huvudstad, huvin pääkaupunki, Rydelius määrittelee. Laajemminkin 400 kilometrin pituisella
Rivieralla on paratiisillinen luonto, jossa jokainen päivä on kultainen lahja,
johon on koottuna yhteen kaikki mikä antaa hohtoa elämään: kauneutta, luksusta,
taidetta, vanhaa kulttuuria, historiallisia muistoja. Eivätkä nämä seikat ole muuttuneet 90 vuodessa.
Tekijä
ansaitsee heti aluksi pisteet siitä, että vetoaa silloisiin kolmenkymmenen
vuoden aikana kerättyihin tilastotietoihin, joiden mukaan Nizzassa on 216
aurinkoista päivää vuodessa. Yleensähän väitetään Nizzan nauttivan 300 aurinkoisesta päivästä vuosittain, jolloin vuoteen jäisi 62 pilvistä tai sateista päivää. Sehän ei mitenkään voi pitää paikkaansa. Ei voi
olla että vuoden kaikki sadepäivät sattuisivat aina juuri niihin aikoihin kun
olen siellä ollut. Syksyllä voi sataa monta päivää peräkkäin. Ja kun sataa,
vettä usein tulee kuin saavista.
Ukkonenkin jyrisee Nizzassa niin, että huonosti kitatut ikkunalasimme helisevät pelottavasti.
Vanha postikortti ehkä hieman liioittelee Nizzan talvilämpötilaa |
Rydelius varoittaa, että tammikuussa Rivieralla on keskilämpötila vain +9 astetta. Päivällä kyllä aurinko lämmittää, mutta yöt ovat viileitä. Usein skandinaavit eivät varaudu tähän viileyteen.
Oppaan
mukaan toisaalta kesällä lämpö harvoin
nousee yli 30 asteen, mikä taitaa nyttemmin olla ilmaston lämpenemisen johdosta
vanhentunutta tietoa. Rydelius vinkkaa,
että Rivieralla käydäänkin yhä useammin myös kesä-syyskuussa. Kesällä on
mukavaa kun voi olla vuorenvarma, että ilma on kaunis. Lisäksi hotellien
kesähinnat olivat helppoja - noin kolmannes
hinnasta lähti kesäksi pois
1930-luvulla. Kesällä oli myös houkutuksia vähemmän kuin varsinaisen
sesongin aikana. Rannalla saattoi viettää ” kainostelematonta ja tervettä elämää pukeutumalla enimmäkseen
vain uimapukuun tai pyjamaan.” Näin todetessaan Rydelius ei kannusta
lähtemään yöpuvussa rannalle, vaan pyjamaksi nimitettiin tuolloin naisten uuden muodin mukaista housupukua.
Uimakelit alkavat vasta huhtikuussa |
Oikeat varusteet
Matkalle
lähdön a ja o on tietää, mitä varusteita pakataan kapsäkkiin. 90 vuotta sitten turistisesonki oli
marraskuun puolivälistä toukokuuhun, jolloin Rivieralle tultiin pakoon koleaa
ja kylmää kotimaan talvea. Rydeliuksen
mukaan mondeenina aikana sesonki on
kuitenkin enää vain joulusta pääsiäiseen. Skandinaavit eivät aina osaa pakata
mukaansa sopivia vaatteita, vaan odotukset lämpötilan suhteen ovat
liioiteltuja. Rydelius varoittaa että auringon laskettua ilma jäähtyy nopeasti,
joten mukana pitää aina olla turkki tai
lämmin takki iltapäivän kierroksia varten.
Nykyisin
enää harva viitsii raahata matkoillaan epätrendikästä turkkia. Tämän päivän
turistilla on todennäköisemmin mukanaan
viileitten aikojen varalle kevyttoppatakki.
Rydelius
toteaa, että rannalla daamille on iloa valkeasta tai vaalaeasta trikoopuvusta. (Trikoon oli muutamia vuosia aikaisemmin
keksinyt Coco Chanel naisten vaatteitten materiaaliksi kun sitä aiemmin oli käytetty enimmäkseen miesten alusvaatteiden materiaalina.) Sen
ohella on tärkeää että mukana on kaunis
takki, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla iltatakki, koska teatteriin
tai vastaaviin mennään aina päällysvaatteisiin pukeutuneena (tarkoittanee ulkovaatteita). Rydelius varoittaa, että herra joka ei pakkaa
mukaan smokingia, joutuu katumaan jos
haluaa mennä gaalaillalliselle johonkin suureen hotelliin,
sillä sinne vaaditaan iltapuku.
Pyjama- ja
trikoomuoti oli noihin aikoihin ehtinyt Suomeenkin. Suomen nainen-lehti nro
6/1932 esittelee kesämuotia näin: ”Nyt, kun tavalliset ja oikeat ihmiset, jotka
aina tulevat hiukan jälessä, ovat tottuneet pyjamahousuihin ja teettävät
itselleen kukallisia pyjamia Forssan kretongista ja pyjamahameita Serinettestä,
on mondääni nainen tietenkin kyllästynyt housuiin ja koettaa etsiä uusia
rantapuvun muotoja, uusia yllätysaiheita…. Muotihuuto: villaa kautta linjan on
käynyt toteen.. Alkaen iltapuvuista uimapukuihin asti kuljemme villassa. .. Rantatakkeina
näkee kuviollisia tai kukallisia frottetakkeja, joissa on korkealle kohoavat
kaulukset ja pitkät hihat.”
Postikortti Pyjamat. Kulkenut vuonna 1933. Kuvattu Promenade des Anglaisilla, taustalla hotelli Mediterranee |
Naisten muotia kesällä 1932 Suomen Naisen mukaan. |
Nizzassa 1930-luvulla illanviettoon valmistauduttaessa oli tärkeää ottaa huomioon tilaisuuden luonne. Jos sitä mainostetaan tanssiaisina, pukeudutaan iltapukuun ja jos se on bal masqué, on naamiaispuku pakollinen. Rydelius varoittaa että herra joka yrittää mennä ovella olevan kerberoksen ohi tavallisessa frakissa, käännytetään takaisin vaikka hänellä olisi pääsylippu.
Mutta eipä
hätää! Jos sopivien asujen mukana kuljettaminen vaikutti hankalalta, niitä saattoi vuokrata edullisesti. Esimerkiksi domino maksoi
20-30 frangia. Naamiaisaikaan saattoi myös ostaa vain pelkän naamion kaupasta.
Jos vaatimuksena on karnevaalipuku, Rydelius neuvoo suuntaamaan Galeries Lafayetteen.
Henkilöllisyystodistus
tarvittiin
Ulkomaanpassit
olivat 1930-luvulla jo käytössä maailmalla jossain muodossa. Ne olivat
yleistyneet ensimmäisen maailmansodan
aikoihin, jolloin niitä ruvettiin vaatimaan turvallisuussyistä. Rydelius ei mainitsekaan passista mitään, mutta korostaa, että turistin
piti Ranskassa hankkia carte d’identité
jos viipyi yli 60 päivää ja Italiassa piti 24 tunnin sisällä saapumisesta
ilmoittautua poliisiasemalla ja hankkia
oleskelulupa, permesso di
soggriorno. Lisäksi kaikissa Rivieran kylpylöissä piti maksaa
turistivero, taxe de sejour, tassa di soggiorno.
Turistiveroahan peritään edelleenkin.
Briteillä suuri merkitys alueen kehittymisessä
Rydelius
antaa ymmärtää, että tennis ja golfkin ovat brittien tuomia. ”Missä tahansa kokoontuu paljon englantilaisia, siellä on mahdollisuus pelata tennistä ja
golfia. ”
Ensimmäisiä
kertoja Nizzassa käydessäni hieman ihmetyttikin, kun petankin kotimaassa niin monissa moderneissa taloyhtiöissä on oma
tenniskenttä. Näin oli meidänkin aiemmassa taloyhtiössämme. Tenniskenttämme oli
upeasti kukkulan huipulla ja tarjosi panoraamanäkymät meren suuntaan. Sillä suunnalla tenniskenttiä oli muillakin
yhtiöillä. 90 vuotta sitten varmastikaan
eivät vielä taloyhtiöiden omat tenniskentät
olleet yhtä yleisiä kuin myöhempinä vuosikymmeninä. Luulisi, että
taloyhtiöillä olisi Nizzassa pikemminkin omia petankkikenttiä. _No, oli siellä
entisessä taloyhtiössämme vaatimaton petankkipaikkakin, mutta kovin yleisiä ne
eivät taloyhtiöissä ole. Lieköhän samassa määrin tenniskenttiä muissa isoissa
kaupungeissa? Golfiakin Rivieralla on pelattu jo 1800-luvun
puolella.
Entisen taloyhtiömme tenniskenttä oli upealla paikalla kukkulan laella merinäkymin. Petankkikenttä oli paljon vaatimattomampi eikä sitä kukaan käyttänyt. |
Turistin päivän tapahtumia
Nizza on
myös suurkaupunki, jossa voi törmätä mitä oudoimpiin ajan ilmiöihin. Rydelius
kertoo esimerkkinä tapauksen kun näki
Boulevard Dubouchagella
jättiläiskokoisen mainoksen
maratontanssikilpailusta. Osallistujat olivat tanssineet jo 700 tuntia.
”Menen
sisään ja näen maratontanssin makaaberin näytelmän, kymmenen paria
alkuperäisistä kahdeksastatoista
laahustaa ympäriinsä kuin
väsyneet marionetit gramofoonista kaikuvien sävelten tahdissa, yleisö tulee ja
menee. Muutamat tanssijat kirjoittavat kirjettä lyijykynä sidottuna ranteeseen,
yksi jos toinenkin tanssija nukkuu partnerinsa olkaa vasten, toiset suutelevat,
yhtenä iltana yksi pari vaihtaa kihlasormuksia, mutta jalkojen on oltava koko
ajan liikkeessä, jopa kahdeksan aterian aikana jolloin tanssijoita ruokitaan
seisaaltaan pitkien pöytien ääressä. Kilpailusääntöihin kuuluu, että
osallistujat voivat kestävyystanssin aikana levätä kello 7-8 aamulla. Joka tunti pidetään neljännestunnin pituinen
tauko jolloin voi mennä toilettiin, vaihtaa kenkiä jne. Tanssijoita, jotka tulevat Euroopan eri maista ja
Amerikasta, tähän hulluun kilpailuun motivoi tietenkin tienaamismahdollisuus. Voitto, yhteensä 25000 frangia, ei ole kovin
suuri, mutta yleisö kannustaa suosikkejaan suoraan rahalla ylimääräisiin
näytöksiin, niin että he ansaitsevat suuria summia. Nämä lopen väsyneet,
kouristuksenomaisesti kompuroivat
pyjamahahmot sammahtaneine silmineen
ja harmaine kasvoineen, jotka alati liukuvat yli parketin - , se on kuin kuva
panoptikonista Tanssi rangaistuksena… ” Rydelius kuvailee. (Panoptikon on
filosofi Jeremy Benthamin 1700-luvun lopussa kehittämä vankilatyyppi,
jossa vankeja pystytään
tarkkailemaan ilman, että vangit
tietävät, milloin heitä tarkkaillaan. )
Juttu jatkuu
kuvauksella Rydeliuksen pensionaatin lounashetkestä: ”Tuntia myöhemmin syön
lounasta Nizzan pensionaattimammojen nestorin luona. Hän oli loistava kaunotar
tullessaan ensi kertaa
postivaunuilla Nizzaan. Nyt hän on pieni valkohapsinen eukko. On
perjantai, paastopäivä, journée de
privation, de maigre, de restriction et de jeue. Käsin kirjoitettu, vitsein ja vihjein täytetty menu tarjoaa
laihdutusruokia, mm.brandade,
provencelainen turskasta tehty ruoka –
kala hakattuna valkeaksi, ohueksi, herkulliseksi soseeksi joka on
maustettu valkosipulilla, oliviiöljyllä, sitruunamehulla ja mausteilla sekä panisses kotitekoisia hernejauhoista
tehtyjä kakkuja.
Pensionaatissa
kattaus ei ollut ihan tavanomainen. ”Kun pöydässä nostaa böömiläisen
vesikarahvin, se alkaa soittaa Straussin valssia, majolikainen hedelmävati
soittaa iloista polkkaa ja salaatista, joka on ruokalistan mukaan frisée, ondulée et parfumée löydän pikku
järkytyksekseni sammakon, joka on tehty paperimassasta. Ateria on täynnä pikku yllätyksiä toisen
keisarikunan tyyliin. Seinällä roikkuu
dagerrotypioita ja kukkaiskoristeita, liitettyinä yhteen postimerkein. ” Lisäksi emäntä oli myös kosmopoliitti, joka osasi lausua henkevyyksiä viidellä kielellä. Hän myös saattoi ilahduttaa asiakkaitaan pukeutumalla päivällispöytään d’Artagnaniksi.
Jokseenkin
varmaa on, että ainakin yhdessä suhteessa ajat ovat muuttuneet. Rydelius
valittaa ettei originelli emäntä yleensä lämmittänyt asiakkaittensa
huoneita. Emäntä edusti
vanhaa koulukuntaa, jonka mielestä lämmitys on haitallista. Basillit piti palelluttaa
pois. Vain eteisen kamiinassa paloi
tuli.
Sinkkunaisten paratiisi
Rydelius oli
sikäli edistyksellinen matkaaja, että matkusti yksin, mikä tuskin oli kaikkien neitosten tai rouvien tapana tuohon
aikaan. Joskaan opas ei ilmeisesti ole kirjoitettu
erityisesti naisille, tekijä antaa hyviä vinkkejä naispuolisille
sinkkumatkaajille. Rydelius jopa
ylistää Nizzaa yksinäisten naisten
paratiisiksi (”puhun tässä
kunniallisista, säädyllisistä naisista”) .
”Jos joku
taloudenpidosta ja kasvatushuolista väsynyt perheenäiti haluaisi tehokkaasti syntyä
uudelleen ja samanaikaisesti pitää
hauskaa, opastaisin häntä matkustamaan muutamaksi viikoksi Nizzaan. Täällä hän flaneeraa auringossa aamupäivällä,
kastautuu meressä jos on se vuodenaika
- uintiaika ulottuu huhtikuun
puolivälistä marraskuun puoliväliin – tekee retken iltapäivällä, jos jaksaa,
illalla hän kuuntelee venäläistä,
italialaista tai ranskalaista oopperaa, konsertteja tai pelaa rauhallisesti
bridgeä pensionaatissaan.”
”Jos hän
haluaa tanssia, sitä varten on gigoloja.
Jos on syksy tai talvi ja hän saa koti-ikäväkohtauksen, nämä veikot myös osaavat esitellä maailmaa. Hän istuutuu autoon tai bussiin ja neljä tuntia
myöhemmin on Beuilissa, talviurheiluparatiisissa. Aamulla Välimeressä, keskipäivällä Alppien lumilla – voimme kutsua
Nizzaa rajattomien mahdollisuuksia kaupungiksi.”, Rydelius hehkuttaa.
Gigolo-käsite
lienee keksitty 100 vuotta sitten. Wikipedia antaa sanalle kolme suomenkielistä selitystä: ammattitanssittaja, naisten kustannuksella seksuaalisia palveluksia
vastaan elävä mies ja naistennaurattaja, rattopoika.
Oma
gigolotuntemukseni rajoittuu
klassikkohittiin I’m just a gigolo. Kyseinen
kappale on alun perin juuri samalta ajalta kuin Rydeliuksen opas. Yksi tunnetuimmista kappaleen esittäjistä oli 1950-luvun
iskelmätähti Louis Prima. Kappale on ikivihreä ja kuuluu varmasti tänäkin
päivänä monen laulajan repertuaariin:
I’m just a
gigolo, everywhere I go
People know the part I'm playing
Paid for every dance, selling each romance
….
Wikipedian
mukaan alkujaan itävaltalainen kappale kertoi husaarista, joka muistelee ennen
marssineensa paraateissa mutta joutuu nyt hankkimaan elantonsa gigolona.
En muista
nähneeni 2000-luvun matkaoppaissa gigolo-suosituksia. Nykyisin varmaan tarjotaan erilaisille
turistisegmenteille omia oppaita räätälöidyin sisällöin. Itse ammatti ei ole mihinkään kadonnut. Googlesta löytyy. Esimerkiksi Romeon reviiriä
on koko Riviera tai oikeastaan koko maailma. Komea on ja lihaksikas. Ymmärrän, että
ammattitaitoon kuuluu olla huoliteltu ja viimeisen päälle pukeutunut. Kehaisee
kenkiensäkin olevan hienot, kuten saapasmaan gigololta voi odottaakin. Jokin tutkintokin on plakkarissa. Mainostaa
puhuvansa kahta kieltäkin (vain), olevansa hyvä keskustelija ja palvelevansa hyvin
monipuolisesti. Taksaa ei mainitse. Brittigigoloiden kuvastosta taas tulee
mieleen Gigantin sivusto. Rintakarvojaan esittelevien herrasmiesten joukosta
voi tilata mieleisen kielen, ihonvärin,
iän ja pituuden mukaan. Valikoimaa on miesmallista
oikeustieteen opiskelijaan, temmellyskenttänä koko maailma. Toimitusaika suht.
lyhyt. Hinta alkaen 300€ aina lähes 1000€ ensimmäisiltä kahdelta tunnilta.
Monipuoliseen palveluvalikoimaan saattaa sisältyä jopa sauna, mutta vastasta eivät
varmaan ole kuulleetkaan. Näihin
verrattuna netistä löytyvät helsinkiläiset vastaavat palvelut ovat niin
pilkkahintaisia että sopii epäillä, saako sillä hinnalla hienokenkäisen, mittatilauspukuisen,
hyvin koulutetun viihdyttäjän.
Jatkuu seuraavassa blogissa.
Lue lisää
Ellen Rydelius, 8x8 Rivierastäder: Med 46 pl. och 12 kartor. Stockholm. 1932
Suomen nainen no 6 01.06.1932
Jatkoa tulee tännekin, mutta blogejani löytää myös tästä osoitteesta https://www.rivierathisweek.com/blog/kiinalaista-lumoa/
VastaaPoista