Silkkaa silmänlumetta




Eglise de St Rochen seinässä on runsas  trompe l’œil  -koristelu
                                          Kuvia klikkaamalla ne näkyvät isompina 

Nizzassa ei kaikki ole sitä miltä näyttää. Kaupunki on täynnä silmänlumetta, pelkkää harhaa. Ja erittäin taidokasta sellaista. On valeparvekkeita, vale-erkkereitä, valeikkunoita,  valeikkunan koristeita, jopa käpristeleviä julisteita jotka eivät ole oikeita.  

Kyseessä on oma seinämaalauksen lajinsa, trompe l’œil- maalaukset. Niille ei taida suomeksikaan olla muuta virallista nimeä.  Näillä maalauksilla pyritään harhauttamaan katsojaa illuusion keinoin, kuten nimikin kertoo.  Tällaisia maalauksia on harrastettu antiikin ajoista alkaen. Trompe l’œil kehittyi varhaisrenessanssin maalauksissa esiintyneistä yksityiskohdista suuriksi, arkkitehtuuriin liittyviksi elementeiksi.

Nizzassa niitä on lukemattomia, isoja ja pieniä. Kun ei ole kiirettä voi kaupungilla kulkija  antaa katseensa harhailla päin seiniä. 

Silloin huomaa, ettei seinässä olekaan syvennystä, jossa on pikku patsas, ei vanhaa julistetta, ei kolmiulotteisia koristeita ikkunoiden ympärillä, ei oikeaa tiilikattoa. On vain äärimmäisen taitavasti maalattu kuva sellaisesta.   

Trompe l'oeil-maalauksia näkee mitä yllättävimmissä paikoissa, niin vanhoissa kuin uudemmissakin rakennuksissa. Nizzassa  työskentelee varmaankin useampia mestarillisia tämän alan taitajia.


Trompe l’œil -maalauksilla on koristeltu jo keskiajalta lähtien vanhankaupungin julkisivuja. Ilmeisesti ainakin valeikkunoiden  taustalla on ollut myös sama verojen välttelykikka kuin joissakin Ruotsin vallan aikuisissa suomalaisissakin rakennuksissa. Tuolloinhan verottaja uskoi  ikkunoiden määrän olevan suoraan verrannollinen talon omistajan veronmaksukykyyn. Veroissa säästi kun teki vain valeikkunoita.  Joidenkin koristusten taustalla lienee 1800-luvulla kuninkaallinen käsky kaunistaa kaupunkia ja erityisesti uusia rakennuksia.






Olisi mielenkiintoista tietää, moniko turisti käydessään  Place Garibaldilla  edes huomaa, että talojen julkisivujen koristeet ovatkin maalattuja eivätkä kolmiulotteisia. Ne valmistuivat vuonna 2012 taitavien maalarien pari vuotta kestäneen työn tuloksena. Kaikkiaan näiden maalausten kimpussa ahkeroi parisen kymmentä freskomaalaria.

Place Garibaldi on yksi harvoista eurooppalaisista aukioista, jonka kaikilla neljällä sivulla olevissa rakennuksissa on trompe l’oeil-maalaukset. 


Vaikka ala on varsin miehinen, maalareitten joukossa on monia naisiakin. Esimerkiksi Place Garibaldin upeissa maalauksissa on luettavissa nuoren taiteilijan, Murielle Tisserandin nimi.




Kun Place Garibaldin komeat maalaukset on nähty, kannattaa suunnistaa vanhaan kaupunkiin. Siellä on todella paljon vanhojen rakennusten seinissä näitä silmän harhautuksia. Joskus on ikkunoiden ympärille vain maalattu kehykset, jotka näyttävät erehdyttävästi siltä kuin ne olisi tehty kiviaineksesta. Johonkin seinään on maalattu syvennys, jossa on patsas. Lopulta vanhan kaupungin trompe l'oeil-maalauksien ihastelija ja ihmettelijä päätyy Cours Saleyan torille.



Torilla on toisenlaisia mestarillisia maalauksia pienten rakennusten seinissä. Voi olla että nämä rakennukset liittyvät torin alaiseen paikoitushalliin eivätkä ehkä ole kovin vanhojakaan, mutta nämä pikku tönöt  kuitenkin näyttävät siltä kuin olisivat aina olleet siinä. Yhteen seinään näyttää jääneen kauhtunut Nizza-matkailujuliste, joka repsottaa nurkistaan hieman irti seinästä. Se on yksi parhaista trompe l’œil -maalauksista, tosin jo hiukkasen haalistunut tämänkin kuvan oton jälkeen.



Toisen rakennuksen seinässä vanha juliste mainostaa karnevaaleja. Joku on unohtanut sanomalehden  koristeellisen kaiteen päälle .


Hauska trompe l’œil löytyy Promenade des Anglaisin puolelta. Se kuvaa trompe l’oeiliä maalaavaa maalaria. Se on edelleen hieno, mutta siitä näkee, etteivät maalaukset kestä ikuisesti vaativia sääoloja. Kuva on vuosien saatossa haalistunut, kuitenkin edelleen upea.


Samoin Sainte Ritan torin reunalla olevasta trompe l’oeilista voi päätellä miten nopeasti ajan hammas tekee tuhojaan. Maalareilla on tapana laittaa vuosiluku ja nimensä työnsä johonkin kohtaan. Tämä oli tehty noin kolmekymmentä vuotta sitten ja olisi jo uusimisen tarpeessa. 



Silmää harhautetaan muuallakin kuin Vanhan kaupungin kulmilla. Garibaldin aukiolta lähtevä Rue de la Republique päättyy toisessa päässä risteykseen, jossa on yksi trompe l’oeil –suosikeistani. Siinä on maalattu talon seinään tiilikatto ja katon alapuolelle ikkunoita luukkuineen. Vasta pari vuotta sitten silmäni ei enää ollut harhautettavissa ja tajusin, ettei siinä mitään tiilikattoa olekaan. Tästä tuli kuljettua useinkin, sillä lähellä on TNL-ostoskeskus.


Erittäin upea maalaus löytyy Promenade des Anglaisin ja Avenue de la Californien välisen rakennuksen seinästä.  




Ylläolevan seinän maalaukset Avenue de la Californiella menivät täydestä meikäläiseen varmaan muutaman vuoden ajan, kun odotin kadun toisella puolella bussia harva se päivä. Tuollaisen vaatimattoman rakennuksen vielä vaatimattomammalla sivuseinällä ei näet odota näkevänsä mitään koristeita. Tuotakin parvekkeen kaidetta ja alapuolista ikkunaa  tuijotellessa ei tullut aluksi mieleenkään, että siinä olisi käynyt taitava maalari tekemässä taikojaan.  


Maalari on jättänyt kynän pystyyn ja työnsä 'kesken'. 


Samanlaisia yksityiskohtia julkisivussa kahdella sivulla. 



Tämän modernin kerrostalon ensimmäisessä asuinkerroksessa näyttää asuvan aasi.


Tätä  suurta ja mahtavaa trompe l’oeil -maalausta voie rapidin varrella voivat ihailla pääasiassa ohiajavat autoilijat.


Nizzan uusimmat trompe l’œilit ovat  uuden Place Georges Pompidoun laidalla näiden kahden kerrostalon sivuseinissä.    


Uuden komean trompe l’œil -maalauksen valmistuminen on aina myös lehtiuutisen paikka. Tämä suurikokoinen, voie rapidin varrella oleva, mainosta ympäröivä maalaus pääsi Nice matinin sivulle  neljä vuotta sitten.

Näissä kuvissa on vain joitakin esimerkkejä Nizzan trompe l’œil -maalauksista. Niitä on huomattavasti enemmän ja lisää ilmestyy tämän tästä. Eikä Nizza ei ole ainoa paikka Ranskassa, jossa näkee trompe l’œil -maalauksia.  On upeaa, että nykyisinkin tällainen maalaustyyli on voimissaan. Maalauksia tehdään myös yksityisiin koteihin, niin sisä- kuin ulkotiloihin. Näin onkin helppo saada esimerkiksi toiveiden mukainen upea ja esteetön merimaisema olohuoneeseen vaikkei merta olisi lähimaillakaan.  

Kaupungilla kannattaa siis kulkea silmät valppaina, sillä helposti tulee huijatuksi. Kerrankin huijaus, jota voi pitää myönteisenä asiana. 


Kommentit

  1. Joo, näitä näin jokin aika sitten Facebookin jostain päivityksestä. Nerokasta katutaidetta!

    VastaaPoista
  2. Minusta tuntuu, että Nizzassa tehdään tosissaan töitä, että kaupunki olisi mahdollisimman kaunis. Embellissement on virallinenkin tavoite. Hienoa, että samalla näille taidekäsityöläisille riittää duunia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita.

Suositut tekstit