Kadonneiden ihmeellisyyksien jäljillä
Moni ei ehkä ole
kuullutkaan Pohjois-Nizzan Piolin kaupunginosasta. Alue tunnetaan esimerkiksi siitä, että Nizzan
venäläiset talvehtijat viihtyivät siellä Belle epoquen aikana. Piolissa sijaitsee yksi Nizzan suosituimmista nähtävyyksistä, venäläisten rakentama kaunis ortodoksinen kirkko. Lähistöltä löytyy lisäksi Raija
Orasen Palladium-trilogiassa esiintyvä, komea Palladium-kerrostalo samoin kuin Boulevard Tsarevitch sekä mahtava lyseorakennus joka oli alun perin Hôtel
Imperial. Tsaariperhe asusti siellä lomaillessaan
Nizzassa. Hôtel Imperial oli ikään kuin Nizzan
läntisemmän puolen vastine itäisen Cimiezin kaupunginosan Regina-hotellille,
joka rakennettiin varta vasten kuningatar Victoriaa ajatellen.
Harvemmin kuulee mainittavan sitä, että Piolissa järjestettiin Nizzan kansainvälinen näyttely 1800-luvun
loppupuolella. Historioitsijoilla on kuitenkin
paljon mielenkiintoista kerrottavaa tästä unohdetusta tapahtumasta.
Exposition Internationale
1800-luvun lopulla oli menossa suoranainen kansainvälisten
näyttelyiden boomi. Suurissa pääkaupungeissa järjestettiin
muutaman vuoden välein laajoja Exposition Universelle eli Maailmannäyttely - nimellä kulkevia messutapahtumia. Ne ovat säilyttäneet suosionsa myöhemmilläkin vuosisadoilla. Tuorein maailmannäyttely oli viime vuonna
Kazakstanissa. Ensi vuonna on vuorossa Dubai. Euroopan kamaralla nähtiin
maailmannäyttely vuonna 2015 Milanossa. Pienemmillä paikkakunnilla järjestettiin vastaavia tapahtumia pienemmässä mittakaavassa
nimellä
Exposition Internationale,
Kansainvälinen näyttely.
Vaikka ehkä liiankin lukuisten ja toisiaan muistuttavien kansainvälisten näyttelytapahtumien
menestys ei yleensä ollut kummoinen, se ei pelottanut Nizzan pormestari Alfred Borriglionea. Hän halusi lanseerata kotikaupunkinsa maailmankartalle näyttelyn avulla. Tavoitteena oli profiloida kaupunkia paitsi
matkailukohteena myös pienteollisuuden ja kaupan tyyssijana. Hankkeen uskottiin lisäävän Nizzan
tunnettuutta ja jättävän jotain pysyvää
parannusta paikkakunnalle. Kansainvälistä näkyvyyttä näyttelylle tuli myös Suomen lehdistössä jonkin verran.
Ei menny ku Strömsössä
Borriglione tunnettiin
paitsi hyvänä puhujana myös impulsiivisena ja intohimoisena kaupunkinsa kehittäjänä. Mies ei kaihtanut kyseenalaisiakaan keinoja tavoitteittensa saavuttamiseksi. Milloin häntä syytettiin poliittiseksi takinkääntäjäksi,
milloin taas häntä avitti veistä heiluttava jengi. Liekö johtunut lähestyvistä
vaaleista, mutta kaupunginvaltuuston myönnettyä luvan vuoden
1882 lopussa, pormestarilla oli kiire
saada näyttely pystyyn alle vuodessa. Toki asiaa oli valmisteltu jo etukäteen
esimerkiksi tutustumalla maailmannäyttelyihin. Pariisin Trocadero olikin yksi esikuva Nizzan
näyttelyn suunnittelussa.
Vaikka hanke koki vahvaa vastatuulta alusta alkaen, rakentaminen käynnistyi,
kun sopiva alue näyttelylle löydettiin Pohjois-Nizzasta, Piolissa olevalta jyrkältä rinteeltä ja sen juurelta.
Tontinomistajien yhdistys antoi maatalousmaana
olleen alueen näyttelyn käyttöön, mutta ilmeisesti piti sen omistuksen
itsellään.
Ensimmäiseksi tarvittiin näyttelypaikalle vievä tie. Silloista Boulevard Saint Philippeä jatkettiin pohjoiseen päin ja kadun nimi muutettiin Boulevard Gambettaksi. Kadun alle jäävän tonttimaan omistajille
korvattiin rakentaminen avokätisesti.
Borriglione oli selvästikin niitä miehiä, joille ei ole
ongelmia, on vain ratkaisuja. Kerran tietyöt
uhkasivat pysähtyä, kun eräs tontinomistaja yritti asettua poikkiteloin. Niinpä asia hoidettiin yön pimeydessä Borriglionen johdolla. Aamulla tarvittava
pengerrys oli tehty ja kadun rakentamista voitiin
jatkaa.
Hautausmaan sijainti keskellä rakennettavaa katua voisi äkkiseltään tuntua voittamattomalta esteeltä. Ei Borriglionelle. Saint Etiennen hautausmaan hautakivet ja
vainajien jäännökset siirrettiin kiireellä länteen Caucaden hautausmaalle siitäkin
huolimatta että lain edellyttämää viittä vuotta viimeisestä hautauksesta ei ollut kulunut. Tästä kehkeytyi skandaali, kun vainajien omaiset
eivät edes voineet olla läsnä siirto-operaatioissa, eikä välttämättä ihan kaikkia hautakiviä
tai hautojen sisältöäkään löytynyt enää
uudesta paikasta. Rakentajia
nimitettiinkin Piolin vampyyreiksi.
Toinen tarvittava katu rakennettiin aseman pohjoispuolelta
näyttelyalueelle. Se sai nimekseen Avenue de l’Exposition. Kolme vuotta myöhemmin Borriglionen
valtakauden loputtua kadusta tuli Rue
Vernier.
Vastoinkäymisiä riitti itse näyttelyn rakentamisessakin. Vaikka kuvissa
valtava paviljonki kaksine torneineen näyttää komealta, se jouduttiin rakentamaan
kustannussyistä puisten runkorakenteitten varaan metallisten sijaan. Seinät tehtiin pellistä,
joka oli maalattu kiviseinän näköiseksi. Komealta näyttävää paviljonkirakennusta verrattiinkin teatterilavastukseen. Se oli 30-40 metrin korkeudella
meren pinnasta. Lattiapinta-alaa oli 15000 neliömetriä.
Lisäksi alueen alatasanteella oli useita erillisiä pienempiä
paviljonkirakennuksia.
Paloturvallisuussyistä paikalla päivysti palokunta ja iso paviljonki oli varustettu hälytyskelloin.
Varovaisuuteen oli syytäkin, sillä edellisenä vuonna oli palanut poroksi
juuri valmistunut Jetée –kasino. Palon
syytä ei saatu selville. Samana vuonna
valmistui rahakkaita ulkomaalaisia houkuttelemaan toinenkin kasino, Casino Municipale Massena-aukiolle. Se oli Borriglionen bisnes...
Kaikkia näyttelyn osia ei koskaan saatu valmiiksi tai ne valmistuivat vasta
viikkoja avajaisten jälkeen. Rakennusmiehet joutuivat purkamaan telineensä
päiväsajaksi ja pystyttämään taas
sulkemisajan jälkeen jatkaakseen
töitään. Keskeneräisyydestä
johtuen alueen kulkutiet olivat pölyisiä ja sateella mutaisia. Hissit eivät
aina toimineet. Akvaariorakennus
jouduttiin sulkemaan kun sieltä varastettiin kalat. Hollannista tulleet
taideteokset unohdettiin rautatieasemalle. Tasku- ja muut varkaat olivat
riesana, samoin muut järjestyshäiriöt.
 |
| Näyttelyjuliste |
Avajaiset omaa luokkaansa
Avajaisten piti alun alkujaan olla syyskuussa 1883, sitten marraskuussa. Lopulta näyttelyjulisteeseen kirjoitettiin päivämääräksi joulukuun ensimmäinen päivä. Pian julisteesta tarvittiin uusintapainos, jossa päivämäärä olikin 24. joulukuuta. Sekään ei riittänyt. Avajaiset pidettiin 6. tammikuuta 1884.
Tuolloinkaan ei
Helsingfors dagbladetin paikalla olleen toimittaja Richard Kaufmannin mukaan näyttelyssä
ollut juuri mitään valmiina. Tämä oli tavallista muuallakin vastaavantyyppisisten näyttelyiden avajaisissa, mutta Nizzan avajaiset erottuivat joukosta: Nizzassa jouduttiin järjestämään jopa kahdet avajaiset! Ensimmäisten aikaan ei oltu töitä vielä
aloitettukaan! (Oli aloitettu. Eli jo tuohon aikaan Suomen lehdissä oli valeuutisia!) Kaufmannin mielestä se todisti, että kaupunki oli mennyt muita pidemmälle avajaistraditiossa ja siten osoittanut hyvää
huumorintajua, mikä on eduksi koko hankkeelle.
Googlaamalla löytyi pari näyttelyn avajaisia mainostanutta kaunista julistetta. Toisessa avajaisten ilmoitetaan olevan 1. joulukuuta, toisessa 24. joulukuuta. Näiden lisäksi on epäilemättä tarvittu vielä kolmas, jossa on lopullinen avajaisaika 6. tammikuuta.
Kaufmann kertoo huvittuneena, että näyttelyn avaajaksi oli kutsuttu konseljin puheenjohtaja. Hän oli kuitenkin ilmoittanut esteestä. Hänet korvaisi sisäministeri, joka pian vaihtui kauppaministeriin. Kun tämäkään ei päässyt pakottavien esteitten
vuoksi, tilalle oli tulossa
maatalousministeri. Mutta juuri suuren
päivän aamuna hänkin ilmoitti olevansa estynyt. Siten Pariisista ei tullut ketään juhlistamaan avajaisia. Tähän lienee ollut syynä
Borriglionen poliittinen epäsuosio.
Nizzan kasarmialueen väki oli komennettu juhlistamaan avajaisia. Paikalle oli tullut myös ratsastava santarmisoittokunta. Suomalaistoimittaja
kuvailee, miten soittokunta laukkasi alueen päästä toiseen eikä kyennyt saamaan
itseään järjestykseen. Muu sotaväki ei
pärjännyt paljonkaan paremmin. Sotilaitten oli määrä korostaa paikan korkeuseroja seisomalla
portailla. He joutuivat kuitenkin antamaan periksi yleisölle, joka halusi
ihailla maisemia.
Koska arvovieraat jäivät saapumatta, jäi mahdollisesti
suunniteltu kunnialaukauskin ampumatta. Ennen juhlapuheita kuitenkin kuului ukkosen jyrähdystä
muistuttava pamaus. Höyrykone oli
räjähtänyt! Kaufmann kuvailee paikalle saapuneitten pormestari
Borriglionen ja Isä Gambettan astelleen siitä huolimatta muina
miehinä kohti puhujakoroketta. Heitä ei näyttänyt huolestuttavan se, lentääkö mahdollisesti taivaalta
heidän päälleen koneenkäyttäjän tai
lämmittäjän palasia. Avajaiset saatettiin aloittaa.
Avajaishetkellä vasta kolmasosa näyttelystä oli pystytetty. Keskeneräisissa
paviljoingeissa ei esimerkiksi ollut nähtävissä arvoesineitä. Vierailla oli kuitenkin lupa liikkua näyttelyalueella. Tosin esteitä
muodostivat kuljetuslaatikot ja kaikkialla
häärivät työmiehet. Kaikesta huolimatta Kaufmannin mielestä nyt voitiin jo alkaa suunnitella kolmansia avajaisia,kenties laskeskella milloin neljännet pidettäisiin. Kiitosta toimittaja antoi kuitenkin siitä, että nyt alettiin jo
koota luonnosta näyttelyluetteloksi.
Luksusta ja tekniikan ihmeitä
Nayttelyyn osallistui kolmetoista maata, useita lähialueen kaupunkeja ja lukuisia paikallisia valmistajia. Englanti osallistui hygienianäyttelyllä, Belgia puutarhaosastoineen, Itävalta wieniläistuotteineen ja böömiläiskristalleineen. Italialla ja Sveitsillä oli miltei kaikissa osastoissa jotain tarjolla. Mukana olivat myös Turkki, Japani, Kiina ja Hollanti.
Näytteillä oli tuon ajan luksustuotteita, koruja, kultasepän tuotteita, keramiikkaa, lasia, kristallia ja emaloituja esineitä, antiikkia sekä kaikkiaan 4000 taideteosta.
Tämäntyyppisissä tapahtumissa on tapana esitellä tekniikan uusimpia ihmeitä. Nizzassa sellainen oli alueen valaistus, joka ensimmäistä kertaa toteutettiin sähköllä kaikkiaan 3000 lampun voimin. Sähköä hyödynnettiin myös uutta tekniikkaa edustavassa hississä ja korkeuserojen vuoksi rakennetussa köysiradassa (funiculaire) jolla saattoi matkustaa ylemmällä tasanteella kohoavaan pääpaviljonkiin.
Suosiota saavuttivat erityisesti kolme kuumailmapalloa, joista saattoi ihailla kaupunkia yläilmoista käsin. Hämeen sanomat kertoi lisäksi teknisestä ihmeestä, Wedenalaisesta ilmapallosta, jota sen suunnittelija M. Toselli nimitti wedenalaiseksi obserwatorioksi.
”Pallo on 8 meterin korkuinen ja jaettu kolmeen osastoon. yläosa on määrätty johtajalle, joka sieltä pitää silmällä obserwatorion toimia, antaa matkustajille tarpeelisia selityksiä weden sywyydestä, meren ihmiestä y.m. Toinen (keskimmäinen) osasto on 8 matkustajaa warten erittäin mukawasti rakennettu. Laattia ja seinät tässä osastossa owat tehdyt osaksi lasista, niin ttä matkustajat woiwat katsella tarkoin wettä, sen kaloja, kasweja ja kareja. Kun 70 meterin sywällä wallitsee melkein täydellienn pimeys, on pallo walaistu wahwalla sähköwalolla. Matkustajilla on käytettäwänään telefoni, jonka awulla he saattawat keskustella palloa seuraavassa höyrylaiwassa olewien ystäwien kanssa” .
Löytämissäni Tosellia ja Neptunea koskevissa tiedoissa ei mainita Nizzan kansainvälistä näyttelyä. Syykin on ilmeinen: Neptune kylläkin tuotiin Nizzaan, mutta kansainvälinen näyttely oli jo loppunut ennen kuin sitä päästiin kokeilemaan Villefrancen edustalla.
Vesi oli näyttelyssä vahvasti läsnä. Paikalle oli rakennettu jopa erillinen akvaariorakennus kaloineen. Tärkein vesiaihe oli kuitenkin komea keinotekoinen vesiputous, joka oli rakennettu Piolin rinteeseen keskeiseksi maamerkiksi. Sen toteutus oli mahdollinen, sillä samana vuonna kun näyttelyä alettiin rakentaa, rakennettiin Vesubien kanava joka toi Nizzaan vettä vuoristosta. Esimerkiksi tältä ajalta on Cascade de Gairaut – Gairautin vesiputous, joka on edelleenkin jonkinlainen nähtävyys. Jo aikaisemmin oli rakennettu Cascade de Chateau, Nizzan tunnetuin vesiputous.
Messualueelle tehtiin myös tyylikkäät puistoistutukset ja alhaalta ylös vievät komeat ja leveät marmoriportaat.
Pääsisäänkäynnin edustalla oli jättiläismäinen veistos. Toimittaja Kaufmann kertoo kolmen naisfiguurin esittävän Teollisuutta, Rauhaa ja ”jotain sinnepäin”. Uskottavampien ranskalaislähteiden mukaan patsas symboloi Nizzan, Cannesin ja Mentonin kaupunkeja. (Jälleen valeuutinen Helsingfors dagbladetissa!)
”Onneksi komea maisema vie huomion. Oikealla on meri, joka on aivan erilainen kuin muut meret, jossa ei ole jälkeäkään synkkyydestä vaan se näyttää aina olevan pukeutunut leikkiä ja juhlaa varten. Laaksoissa näkyy oliivikukkuloita joilla olevien huviloitten lippusaloissa hulmuavat liput. Näinhän kuuluu ollakin, eihän täällä rannikon paratiisissa tunneta arkipäivää. Hieman kauempana siintää Nizzan kaupunki valkoisena, säännöllisenä , aristokraattisena, kuin heijastuksena siitä luksuksesta joka on siellä kunniavieras. Koko maapallomme pinnalla ei ole kauniimpaa, lämpimämpää, harmonisempaa tai elämäniloisempaa paikkaa esittää kuin Välimeren Riviera”, Kaufmann hehkuttaa. Näyttelyn muusta annista hänellä ei ollut kerrottavaa.
Ei tullut jättimenestystä
Huolimatta hienoista
ideoista ja näyttävästä pääpaviljongista, huikeasta vesiputouksesta, kuumailmapalloista sekä näyttelyn markkinoinnista mm. oman viikkojulkaisun avulla, Nizzan kansainvälisestä näyttelystä tuli valtava floppi. Kustannukset ylittyivät,
aikataulut pettivät eikä toivottua yleisömenestystä tullut.
Kohdejoukoksi ajatellut varakkaat talvehtijat – kruunupäät, aristokraatit ja muut rahakkaat - lähtivät Nizzasta pois jo ennen kuin näyttely kunnolla oli pystyssä. Kenties he eivät muutenkaan olleet kovin kiinnostuneita. Samantyyppistä luksusta saattoi nähdä komeammissa puitteissa maailman metropoleissa. Talvehtijat tulivat Rivieralle lepäämään ja pitämään hauskaa, eivät niinkään katselemaan tekniikan viimeisiä saavutuksia maatalousaiheista puhumattakaan. Myös alkukevään Nizzan karnevaalit saattoivat verottaa kävijämääriä.
Näyttelyn päätyttyä
rakennelmat purettiin eikä siitä jäänyt juurikaan jälkiä. Tavoite
tehdä Piolista Cimiezin arvoinen ”hienostokaupunginosa” ei toteutunut. Näyttelystä jäi muistoksi Boulevard Gambetta ja Rue Vernier. Borriglionen unelma koitui hänelle itselleen
jonkinmoiseksi painajaiseksi. Silti Borriglionen virkakaudella saatiin monia
merkittäviäkin asioita aikaiseksi. Hautajaisissa värikästä pormestaria jo
kehuttiin vuolaasti. Hänen muistokseen nimettiin sittemmin katukin, Avenue
Borriglione Pohjois-Nizzassa.
Silti kun tutustuu näyttelystä ja sen valmistelusta kertoviin teksteihin,
kuviin ja komeisiin julisteisiin, voisi kuvitella että sillä olisi ollut mahdollisuus onnistua paremmin - olihan näyttelyn suunnittelijoina kokeneita ammattilaisia ja taustahenkilöitä sekä 2500 työmiestä. Toteutus nyt vain ei mennyt ihan nappiin. Yritystä ei ainakaan puuttunut.
Näyttelyn jäljillä
Viime kesäkuussa paikalla käydessäni ei tuosta 134 vuoden takaisesta tapahtumasta tuntunut näkyvän mitään merkkejä. Vanhan kartan mukaan näyttelyn sisäänkäynti oli Boulevard Gambettalta lähtevän nykyisen Rue du Rocherin kohdalla.
 |
| Rue du Rocher |
 |
| Tässä oli vesiputouksen alin taso ja vesiallas. Suurista tekokivistä tehty holvikaari antaa vihiä putouksen mittasuhteista. |
Rue du Rocher on hiljainen katu, jonka varrella on matalia, viime vuosisadan alussa
rakennettuja kerrostaloja. Nimi viitannee kadun päässä olevaan tekokiviseen holvikaareen. Katu päättyy kohtaan josta rinne
nousee jyrkästi. Siinä kansainvälisen näyttelyn pääkulkuväylä päättyi putouksen juurella olevaan vesialtaaseen.
Ylemmälle tasolle, nykyisen Avenue Buenos Ayresin varrelle rakennettu ylläolevassa kuvassa näkyvä vanha kerrostalo lepää osittain epämääräisen kivisen holvikaaren päällä, joka on selvästikin komean muinaisen vesiputouksenn alinta kerrosta. Nyt se enää on vain pittoreski kivirakennelma. Sen edessä kukki kesäkuussa kauniisti oleanteri. Holvikaaren juurelle ei ollut pääsyä, se oli läheisille asuintaloille kuuluvaa yksityisaluetta.
 |
| Portaat vievät Avenue Buenos Ayresille. Kuva otettu portaitten yläpäässä. |
Rue du Rocherin päästä löytyy
hieman piilossa olevat portaat, jotka
johtavat ylemmälle tasolle, Avenue Buenos Ayresille. Nämä vaatimattomat portaat eivät muistuta suuntansa eivätkä muotonsa suhteen vanhoissa
kuvissa näkyviä näyttelyyn rakennettuja
komeita, kaarevia marmoriportaita.
 |
| Vesiputouksen jäljellä olevat ylimmät holvikaaret ovat toisella puolella Avenue Buenos Ayresia. |
Avenue Buenos
Ayresilla on vielä näkyvissä
vastaavanlaisia holvikaaria kaikkiaan kolme. Ne on muurattu umpeen. Niiden
yläpuolella on ollut näyttelyn
pääpaviljonki. Nyt holvikaarien yläpuolella näytti olevan sementtitasanne ja vähän
kauempana pientalo, jonka pihapiiriin tasannekin ilmeisesti kuuluu.
Korkeuseroista ja holvikaarien koosta päätellen vesiputous on ollut todella näyttävä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita.