Paroni von Derwiesin komea linna Pohjois-Nizzassa

Valrosen päärakennus, Château de Valrose

Nizzan ratikkamatkustajille Valrose on tuttu nimi.  Tällä Pohjois-Nizzassa sijaitsevalla pysäkillä jää pois paljon nuoria, jotka ovat menossa Nizzan yliopiston Valrosen kampukselle. Kampuksella opetetaan luonnontieteellisiä aineita.

Valrosen kampus ja upea puisto on kävelyetäisyydellä kotoamme. Se on – pikemminkin olisi - ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.  Nyt harmittaa, että edellisestä käynnistäni on jo ainakin pari vuotta eikä silloisella ohikulkuvisiitillä tullut tutustuttua kunnolla koko puistoon. Maailma on näet parissa vuodessa muuttunut. Ranska on ollut vuoden 2015 marraskuusta alkaen poikkeustilassa, mikä ilmeisesti heijastuu Valroseen saakka.

Aiemmin  kampuksen portista pääsi sisään ainakin puistoon. Viime keväänä portilla vaadittiin kulkulupa. Ellet ole opiskelija tai opettaja sinut käännytetään takaisin.  Silti samaan aikaan Valrosesta kertovilla turismisivuilla oli vielä mainittu jopa puiston aukioloajat.  Nyt sivuja on päivitetty ja puisto on hävinnyt  turisteille suositelluista Nizzan puistoluetteloista. 

  

Viime syksynä Valroseen tutustuminen olisi ollut mahdollista myös syyskuisten Journées de Patrimoinen puitteissa. Näitten vuosittain järjestettävien kahden päivän aikana yleisöllä on pääsy moniin sekä julkisiin että yksityisiin paikkoihin minne ei muulloin pääse tutustumaan.  

Seuraavat Journées de Patrimoine –päivät ovat ensi viikonloppuna, 16 ja 17. syyskuuta. Päivien tutustumiskohteiden listalla ei Valrosea näy.  Kun meidät käännytettiin kampuksen portilta, vartija kertoi, että pari kertaa vuodessa siellä on avointen ovien päivä jolloin pääsee sisään. Avoimia ovia järjestetään kai lähinnä silloin kun esitellään yliopistoa tuleville opiskelijoille. Tiedä josko silloinkaan pääsee tavallinen turisti alueelle.  Katso tästä viimevuotisten avoimien ovien päivän esittelyvideo.  

Alue on ollut yliopiston hallussa vuodesta 1965 alkaen.  Puisto komeine linnoineen ja muine rakennuksineen on harvoja alueita, joka on säilynyt alkuperäisessä koossaan 1800-luvun lopulta - ajalta jolloin äveriäät ulkomaalaiset rakensivat Rivieralle huviloitaan ja puutarhojaan.     

Paroni

Valrosen rakensi upporikas venäläinen paroni,  tsaarin neuvonantaja ja Venäjän rautateiden rakentaja  Paul von Der Wiese (1826-1881), ranskalaisittain von Derwies.  Hän osti tontin vuonna 1867.  Muiden varakkaiden aristokraattien tavoin paronin perhe vietti talvikuukaudet Nizzassa. Kesäisin taas perhe asui toisessa linnassaan Luganossa. 

Paul von Derwies, kuva Wikipediasta

Toisin kuin monet muut Rivieralla talvehtineet venäläisaristokraatit von Derwies ei liene ollut kummoinenkaan seurapiirihai. Häntä on luonnehdittu hiljaiseksi ja omissa oloissaan viihtyväksi. Yleensä vakavailmeiselle miehelle annettiinkin lemipinimeksi ’L’homme au masque de fer’,  vapaasti suomentaen Rautanaamio. 

Sen verran maineikas von Derwies ja hänen Valrosensa kuitenkin olivat, että tuon ajan suomalaisista lehdistäkin löytyy miehestä mainintoja. Lehtijutut  väittävät hänen olleen lähtöisin köyhistä oloista.  Se lienee makuasia, sillä Wikipedian mukaan von Derwiesin  isä Gregoire Ivanovitch oli valtioneuvos (conseiller d’État) ja orpokodin johtaja, mikä kuulostaa pikemminkin keskiluokkaiselta. 

Mutta ehkä tuhkimotarinalta menisi terä, jos sankari olisikin valtioneuvoksen poika ja aatelinen. Venäläisyhteisö ei pitänyt von Derwiesiä kunnon aatelisena, vaikka hän oli isänsä puolelta aatelissukua (noblesse de service), lähtöisin Hampurista,  Heinrich Dietrich von Wiese, Hampurin pormestarin jälkeläisiä.  Rutiköyhä tuskin olisi pystynyt opiskelemaankaan  Pietarissa menestyksellisesti oikeustiedettä. 

Von Derwiesin ura alkoi senaatin ja tuomioistuimen palveluksessa ja jatkui muissa tärkeissä viroissa. Samalla hän oli myös  pörssilehden ja Moscow newsin toimittaja.  Toimittajana hän perehtyi etenkin Venäjän keisarikunnan rautatieverkon kehittymiseen. Siinä sivussa hän oli myös sijoittanut varojaan tuottavasti ja perustanut oman pankinkin.  Ja eipä aikakaan, kun menestyneestä virkamiehestä tuli johtava henkilö Venäjän rautatieverkoston luomisessa.  

Nelikymppisenä hänellä olikin jo sen verran omaisuutta, että hän päätti delegoida Venäjän rautateitten kehittämisen muille ja ryhtyä kehittämään Valrosea.  Valrosea suunnitteli kolme arkkitehtia: David Grimm, Antonio Crocci ja Constantin Scala.  Toisen, pienemmän linnan sekä alueen puiston suunnittelussa oli mukana vielä muita suunnittelijoita. 

Linna valmistui 1870. Rakennustyöt kestivät kolme vuotta vaikka rakennusmiehiä oli paikalla huhkimassa kaikkiaan 800. 

Komea linnasta tulikin, sekä ulkoa että varsinkin sisältä. Erityisesti sisäkatot maalauksineen olisivat näkemisen arvoisia.  Puutarhakin keräsi kehuja. Eikä ihme - suunnittelusta vastasi Monte Carlon puistojen suunnittelija, Joseph Carlès.  Puistoa pidettiin yhtenä Rivieran kauneimmista. Sieltä  ei puuttunut ajalle tyypillisiä patsaita, suihkulähteitä, keinotekoisia raunioita eikä lampea jossa voi soudella. Sinne tuotiin Ukrainasta puinen mökki, isba, joka on siellä edelleenkin. Rautatiemagnaatti rakennutti sinne myös pienoisrautatien lastensa iloksi.  Mittakaavasta kertoo jotain se, että puiston nurmen vuosihuollossa tarvittiin seitsemän tonnia siemeniä. Kaikkiaan sata puutarhuria ja muuta työntekijää tarvittiin pitämään puutarha kunnossa.  

Isba, kuva Wikipediasta

Linnassa nähtiin vaikutteita Tuhannen ja yhden yön saduista.  

”Ruokkikoon jokainen mielikuvitustaan kuvitellakseen näiden vestibuulien, salonkien, ruokasalien, kabinettien komeuden ja kauneuden, joka johtaa tämän satulinnan keskellä olevaan talvipuutarhaan trooppisten kasvien keskelle. Mutta kaikesta täällä näkemästäni runsaudesta näytti minun yksinkertaiseen mieleeni tekevän suurimman vaikutuksen talvipuutarha, se tarpeettomin, sillä tarvitsisi vain avata eteisen ovet päästäkseen ulos puutarhaan ja harvinaisen kauniiseen puistoon, jota reunustaa Cornichen auringon kirkastamat vuorenhuiput ja näkymä yli Välimeren verrattoman kirkkaan sinisen vesipeilin”,  hehkutti  Helsingfors Dagbladetin nimimerkki A.Eth 5.2.1880   

Musiikkimies

Von Derwiesin kerrotaan nuorena ansainneen opiskelurahoja muun muassa antamalla soittotunteja. Musiikki oli ollut jopa yksi uravaihtoehto. Musiikki auttoi häntä myös rikastumaan: opettaessaan musiikkia erään pankkiirin perheessä hän sai siinä sivussa isännältään opastusta bisnesasioihin, millä lienee ollut vaikutusta hänen rikastumisessaan.    

Musiikki oli paronin elämässä niin keskeisessä osassa, että hän rakennutti linnaansa konserttisalin, jonne mahtui joidenkin arvioiden mukaan 400 kuulijaa, toisten mukaan 250. Soittajikseen hän kokosi huipputasoisen sinfoniaorkesterin, joka konsertoi talvisaikaan kahdesti viikossa. Konsertit olivat tärkeitä seurapiiritapahtumia. Muina aikoina paroni nautti yksin orkesterinsa musiikista. Hän kunnostautui myös säveltämällä itse joitakin teoksia.

Nykymaailmassa, jossa kunnon äänentoistolaitteet ja mieluisat musiikkitallenteet  kuuluvat joka kodin tarpeistoon,  oma kotiorkesteri kuulostaa varsin pompöösiltä. Kuitenkaan moinen ylellisyys  ei ollut aivan tavatonta Nizzan rikkaiden venäläisten keskuudessa. Esimerkiksi  Armas J.Pulla kertoo venäläisestä ruhtinas Apraksinista, joka myös oli palkannut tunnettuja viuluniekkoja soittamaan itselleen milloin vain hän halusi. Viulunsoitto kuitenkin herätti ruhtinaassa halun tappaa.  Siksi hänen tuolinsa takana seisoi aina palvelijoita, joiden tehtävänä oli estää ruhtinasta ampumasta ketään. Kun ruhtinas oli riisuttu aseista hän puhkesi kyyneliin ja komensi tarjoamaan itselleen outoa alkoholipitoista juomasekoitusta. Juomansa nautittuaan ruhtinas nukahti herätäkseen taas jonkin ajan kuluttua vaatimaan viulunsoittoa. (Muissa lähteissä ilmeisesti samainen arvostusta nauttinut herra on titteliltään kreivi ja nimi kirjoitetaan Nizzassa Apraxine).

Helsingfors Dagbladetin (5.2.1880) mukaan Valrosen konsertteihin oli tunkua.
”Kaksi kertaa viikossa tämä venäläinen Monte Christo avaa ovensa tarjotakseen ilmaisnautinnon idästä ja lännestä tuleville vieraille – (enimmäkseen vieraita Valrosen isännälle) – joilta vaaditaan hyvät suositukset sisäänpääsykortin saamiseksi tähän musiikin temppeliin, jonne ”monet ovat kutsutut mutta harvat valitut”.

Ne harvinaiset sielut, jotka näkevät ovien avautuvan tähän Elyseumiin, voivat olla varmoja nautinnollisista hetkistä ja sellainen tarjoutui myös näiden rivien kirjoittajalle. – Sillä kertaa oli ohjelma tavallista vaihtelevampi sillä Madame Pasca – ensiluokkainen draamataiteilija- esiintyi kahdessa pienessä yksinäytöksisessä proverbissä ja lisäksi lausui ylivoimaisen mestarillisesti yhden Lafontainen eläinsadun.  Sen jälkeen kun sinut hyvä lukijani, on kanssani, nostettu seitsemänteen taivaaseen, saatat, hyvä lukijani, epäilemättä pitää kaikkea muuta värittömänä ja mitäänsanomattomana; sanokaamme siksi hyvästit toisillemme toivottamalla toisillemme ystävällisesti au revoir.” nimimerkki A.Eth. runoili hurmioituneena antaen samalla ymmärtää kuuluneensa mainitsemaansa harvojen ja valittujen joukkoon.

Åbo underrättelser kirjoittaessaan 2. 2.1887 von Derwiesin  56-miehisen kotiorkesterin kapellimestarista Muller-Berghausista, totesi paronin itsensä olleen suuri muusikko, valistunut taiteen tuntija ja  hyvä säveltäjä joka omalla kustannuksellaan ylläpiti laadukasta orkesteria. Lehti ylistää orkesteria yhdeksi parhaista orkestereista mitä oli olemassa.  

Von Derwies oli myös hyväntekijä, joka lahjoitti suuren osan varallisuudestaan erityisesti venäläisten köyhien lasten hyväksi. Hän mm. rakennutti Pietariin lastensairaalan. Samoin hän toimi mesenaattina musiikin  ja yliopistokoulutuksen alalla.

Omistajat vaihtuivat

Vaikka von Derwiesillä  oli menestystä bisneksissään, hänen elämässään oli myös paljon surua. Hänen neljästä lapsestaan kaksi kuoli jo varhain,  poika Vladimir vuonna 1872 ja tytär Barbara 1881. Tyttären poismenon kerrotaan olleen niin suuri suru, että paroni kuoli itse pian sen jälkeen vain 55-vuotiaana.  Hänen perheensä ei sen jälkeen enää halunnut jäädä Valroseen vaan palasi Venäjälle. Pojat Sergei ja Paul eivät olleet isänsä veroisia talousmiehiä vaan kunnostautuivat enemmänkin tuhlaamalla omaisuuttaan. Pankkikin meni konkurssiin.

Valrosen linna oli muutamia vuosia käyttämättömänä. Ilmeisesti juuri noina vuosina kuningatar Victoria viihtyi talvisin Valrosen lähellä sijainneessa Regina-hotellissa. Victorialla kerrotaan olleen avain Valrosen komeaan porttiin. Sen avulla hän pääsi Valrosen puistoon, jossa kävi mielellään kävelemässä.

Valrosen portti lähellä Regina-hotellia. Vanha postikortti

Valrosen ostivat vuonna 1912 von Derwiesin vanhat kilpailijat, Alexis Poutiloff, Gregory Lessine ja Alexis Ivanov, jotka punoivat ilmeisesti poliittisia juonia Valrosen rauhassa.  Vuonna 1920 Valrosen osti bolivialainen tinamagnaatti Simon Patino, josta liikkuu myös monenlaisia tarinoita. Hän järjesti Valrosessa mielellään hienoja juhlia, mutta ei juurikaan tehnyt sinne muutoksia. Hänen kahden tyttärensä kerrotaan olleen niin kauniita, että heitä kohdeltiin kaikkialla kuin filmitähtiä.  Patinon kuoltua 1947 Valrosessa tuli taas hiljaista eikä ostajia tahtonut löytyä.

Vuonna 1957 alue tuli julkiseen huutokauppaan 80 miljoonan frangin hintaan -  tuloksetta. Lopulta Nizzan kaupunki lunasti sen kohtuullisemmalla 3,2 miljoonan frangin hinnalla 1961 ja antoi yliopiston käyttöön. Sen jälkeen alueella aloitettiin kunnostustyöt. Sinne rakennettiin myös lisää rakennuksia, mutta tärkeimmät  puiston kohdat pyrittiin  säästämään. 

Viimeksi Valrosessa käydessäni rakennukset ja veistokset olivat enimmäkseen paikoillaan, mutta surkeasti rapistuneita. Suihkulähteestä puuttui vesi, kukkaistutuksia ei paljonkaan näkynyt, nurmikkokaan ei tainnut olla loistokunnossa. Kuivuneissa vesialtaissa rehottivat rikkaruohot eivätkä veistoksetkaan olleet priimakunnossa. Vanhoja puita kuitenkin oli säilynyt, osa harvinaisia. 

Käydessäni pari vuotta sitten suihkulähde oli huonossa kunnossa

Selvää on, että ison ja komean puiston ylläpito on kallista eikä yliopistolla liene kiinnostusta tai varaa puiston saattamiseksi alkuperäiseen loistoonsa. Ja kun alueella liikkuu satoja ihmisiä päivittäin, eivät istutukset ehkä helposti säilyisikään hyvässä kunnossa. Tuoreesta youtube-videosta kuitenkin näkyy, että suihkulähde taas solisee ja on ilmeisesti kunnostettu – kenties arvokasta puistoa on muutenkin kohennettu.    

Valrose oli  belle epoquen aikaan erittäin tunnettu. Siitä onkin kirjoitettu lukuisia teoksia. Yhden kirjan nimi pistää erityisesti silmään: "Quand Nina Noha alias Mata Hari dansait à Valrose", ”Kun Nina Noha alias Mata Hari tanssi Valrosessa. Kuulostaa ihan agenttitarinalta. 

Valroselle näyttää olevan kehitetty jopa oma hajuvesikin vuonna 2015.

Von Derwiesiä ei ole Nizzassa unohdettu. Valrosen kampuksen lähistöllä on hänelle nimetty lyhyt katu, rue von Derwies. Siitä kaukana ei ole alakoulu L’école primaire et maternelle Von Derwies. Onpa kaupunki nimennyt samalla suunnalla St Mauricen kaupunginosassa olevan uudehkon vuokrakerrostalon Palais von Derwiesiksi.

Von Derwiesen katu 

Von Derwiesen koulu Avenue Borriglionella

Asuinkerrostalo Palais von Derwies St Mauricessa

Sen naapurissa, Place Alexandre  Medecinin reunalla on myös Von Derwies Kafé. Ehkä tuo K viittaa paronin saksalaisjuuriin. Sinne muuten kannattaa mennä lasilliselle. Rosé on todella edullista verrattuna keskustan kapakoihin. 

http://kolinaakoromandelista.blogspot.com/

Lue lisää

https://fr.wikipedia.org/wiki/Paul_von_Derwies
http://insitu.revues.org/9949
http://espe-nice-toulon.fr/universite/presentation/histoire/du-baron-von-derwies-a-simon-patino
Helsingfors Dagbladet  5.2.1880
Åbo underrättelser   2. 2. 1887
Armas J. Pulla, Ihana kausi 1900, Otava 1959
youtube videot https://www.youtube.com/watch?v=ADoCF3FBrkg  https://www.youtube.com/watch?v=Mdn455J95hk  kuvauskopterinäkymät
https://www.youtube.com/watch?v=KH-MgwHA8WU   Avoimet ovet, paikan ja yliopiston esittelyä