Kiehtova ruhtinaskunta

Näkymä Jardin Exotiquesta linnan suuntaan
HUOM! kuvia klikkaamalla näet ne suurempina!

Tätä blogia on nyt klikattu reilut 6000 kertaa alusta alkaen laskettuna.  Tiedän - se on todella vaatimatonta verrattuna Tosibloggaajiin, jotka yltävät samaan muutamassa minuutissa. Tietty aitoja  lukijoita on sitäkin vähemmän. Mutta on se kuitenkin sen verran pyöreä luku, että laitan nyt pitkästä aikaa uutta  klikattavaa. 

330 000 vuosittaista turistia ei voi olla väärässä.  Monaco on yksi Ranskan Rivieran suosituimmista  turistikohteista.  Eikä ihme: Euroopan toiseksi pienimpään valtioon mahtuu  kahden neliökilometrin alalle ennätysmäärä  glamouria,  äveriäisyyttä,  prinsessasatuja  ja  jännitystarinoita. Kaikkea hallinnoi  linnastaan käsin ruhtinas Albert II  kauniin ruhtinattarensa Charlenen ja söpöjen kaksostensa  Jacquesin ja Gabriellan kanssa.  

Asukasluvultaan Monaco on Kajaanin luokkaa (37 000 asukasta),  mutta pinta-ala on vain kolmannes Suomen pienimmän kaupungin Kauniaisten pinta-alasta. Sen sijaan ruhtinaskunnan miljonääritiheys on maailman huippua.  

 Kilpa-ajoja jo yli 100 vuotta 

Parhaiten Monaco tunnetaan tänä päivänä kilpa-ajojen  ansiosta.  Nekin, jota eivät autourheilua pahemmin seuraa, tietävät missä järjestetään toukokuussa hohdokkaimmat Formula1 – sarjan kilpa-ajot, eli Monacon Grand Prix. 

Meteliä, tungosta ja tunnelmaa kisoissa riittää. Kaikkiaan toukokuisena formulaviikonloppuna Monacossa vierailee yli 200 000 katsojaa.  Viime kisoissa suomalaiskatsojat joutuivat hieman pettymään, kun ei  Kimi yltänyt  kuin kakkoseksi  eikä Valtteri  palkintopallille. 

Kisojen aikuista putkiviidakkoa katsomon alla.

Vaikka varsinaiset F1-kisat jäisivätkin väliin, jo pelkkien katsomorakennelmien näkeminen säväyttää.  L’Humanité-lehden mukaan 24000:n hengen katsomoita kannattelevan rautaputkiviidakon  pystytys aloitetaan noin kuusi viikkoa  ennen kisoja.  Lisäksi asennetaan 32 kilometrin verran turvakaiteita yms. Kisojen mentyä kaikki puretaan nopeasti haittaamasta monacolaista arkea.  Yli tuhat tonnia putkea ja muuta rakennusmateriaalia on liian suuri määrä säilytettäväksi  pienessä Monacossa.  Ne viedään varastoon la Turbiehin odottamaan seuraavia kisoja.

Monacon GP:n 50-vuotisjuhlamerkki


Ensimmäinen Monte Carlon rallijuliste

F1-kisoja on ajettu vuodesta 1929, mutta Monte Carlon ralli on jo 106 vuoden ikäinen. Ensimmäisessä rallissa osallistujia oli vain kaksikymmentäkolme.  Ajatuksena oli houkutella varakkaita turisteja Monacoon. Kisa oli luonteeltaan retkeilyajoa. Osallistujat olivat aristokraatteja, jotka nauttivat matkasta takaistuimilla kun varsinaisen ajon suorittivat heidän virkapukuiset kuljettajansa. 

Suomalaiset ovat näissä mittelöissä pärjänneet hienosti Timo Mäkisen voitosta vuonna 1965 alkaen.  Monte Carlon rallin palkintopallilla on nähty  Henri Toivonen, Pauli Toivonen, Timo Salonen, Hannu Mikkola, Rauno Aaltonen, Ari Vatanen, Marcus Grönholm ja Mikko Hirvonen.

On Monacossa  vuosittain monia muitakin kansainvälisiä urheilutapahtumia, kuten vaikkapa  tenniskilpailut. Samoin kulttuurin alalta on tarjolla vuosittain erilaisia kansainvälisiä mittelöitä ja merkkitapahtumia.  Monaco tunnetaan myös  korkeatasoisesta oopperastaan ja baletistaan. 

Upeita puistoja ja putiikkeja, mielenkiintoisia museoita

Miljonäärien kotikaupungissa on tietenkin tunnettujen huippumuotitalojen putiikkeja,  jalokiviliikkeitä ja muita vastaavia, joissa pääsee helposti eroon euroista. On myös ylellisiä hotelleja ja ravintoloita, kuten gourmet-kokkien ylipappi Alain Ducassen  luoma  ravintola Louis XV.   Ducasse  itsekin on jo muutaman vuoden ollut Monacon kansalainen. 

Mutta kyllä köyhempikin löytää Monacosta mielenkiintoista koettavaa.  Kasinon upeita sisätiloja (paitsi kaikkein pyhintä) pääsee pienellä pääsymaksulla ihailemaan vaikkei aikoisi pelatakaan.  Kasinon naapurissa  kannattaa pistäytyä kahveille Café de Parisin terassille. Kaipa kaupungista saisi halvemmallakin kahvia, mutta täällä hintaan sisältyy mahdollisuus seurata  aitiopaikalta Suuren Maailman menoa ja meininkiä.   Missäpä muualla näkisi livenä yhtä paljon harvinaisia ja kalliita ajopelejä sekä niiden äveriäitä ja elegantteja omistajia!  Hyvällä tuurilla joku koko maailman tuntema  superjulkkiskin voi lipua ohi. 


Autoasiantuntijat tietävät ettei tämä kuva kasinon asiakkaan menopelistä ole ihan tältä vuodelta.


Upea Jardin Exotique


Muita suosikkipaikkojani  Monacossa ovat  eksoottinen puutarha (Jardin Exotique) jonka hienosti hoidetut mehikasvi-istutukset  on tehty käsittämättömään paikkaan jyrkälle kalliorinteelle. 


Kaupungissa on myös viehättävä japanilainen puutarha ja ruhtinatar Gracelle omistettu ruusupuisto.   Merimuseo (Musée océanographique) on tietenkin  ihan must.  Siellä voi myös virkistäytyä kattoterassiravintolassa merimaisemaa ihaillen.  

Merimuseo


Ruhtinaan autokokoelma

Autoihmisille suosittelen vierailua ruhtinaan  automuseoon (L'Exposition de la Collection de Voitures Anciennes de S.A.S. le Prince de Monaco).   Nukeista kiinnostuneen kannattaa piipahtaa nukkemuseossa (Le Musée national des Poupées et des Automates).

Turistin on turvallista liikkua Monacossa. Katukuvassa  vilisee enemmän poliiseja  kuin missään muualla. Lisäksi kaupunki on ehkä Euroopan siistein. Roskia ei näy.  Ihmettelen myös, miten kaupungin puutarhurit onnistuvat  löytämään tilaa kukkaistutuksille  monesti todella pienissä ja ahtaissa paikoissakin.  Ne  ovat myös  tip top  kunnossa.  Liikkumista rinteelle rakennetussa kaupungissa helpottavat muutamat  hissit.

Ihana Grace

Ruhtinatar Grace on Monacossa jonkinlainen palvottu paikallispyhimys.  Hänestä on kauniita muistoja, joita vaalitaan huolella. Yleensä ensimmäiseksi Monacoon tultuaan matkailija vierailee kirkossa, johon ruhtinassuvun jäsenet on haudattu.  Gracen  jalanjäljissä voi kulkea erityistä kävelyreittiä pitkin (Parcours de la Princesse Grace de Monaco).  Se on 5,5 km:n pituinen  ja  kulkee ruhtinaskunnan halki .  Reitin varrella on tauluja, joissa kerrotaan  ruhtinattaren elämästä ja  merkityksestä Monacolle.

Ruhtinatar Gracen ruusutarha (kuvattuna aikana, jolloin ei ollut vielä paljon kukkia).

Itse pidän hänelle omistetusta ruusutarhasta (La roseraie Princesse Grace), jossa on 4000 ruusupuskaa ja 180 eri lajiketta.  Ruusujen juuressa on plakaatteja, joista selviää, kenen taiteilijan kunniaksi kyseinen lajike on kehitetty ja omistettu. 

Äskettäin esitettiin televisiossa  parin vuoden takainen ruhtinattaresta kertova,  Nicole Kidmanin tähdittämä  Grace-elokuva.  Se ei ollut mikään arvostelumenestys.  Lisäksi ruhtinasperhe julisti sen pannaan. Muistaakseni moittivat siitä, että todellisuudessa asiat eivät menneet kuten elokuvassa.  Tällaisen  taviskatsojan mielestä leffa ei kaikkia haukkuja ansaitsisi.  Kidman suoriutuu roolistaan hyvin.  Varmasti tapahtumissa on paljon tottakin.  Ja Grace esitetään positiivisessa valossa, minkä hän ansaitseekin.

Maailman kalleimmat asunnot

Monacolaiseksi tulijoita on jonoksi asti, eikä ketä tahansa kelpuuteta.  Ilmeisesti kaikille halukkaille ei riitä asuntoja, joten uusia rakennetaan. Kun vapaata tonttimaata ei ole, pitää rakentaa ylöspäin.  Hiljaittain valmistui 49-kerroksinen Tour Odéon - pilvenpiirtäjä, jossa on kuulemma maailman kalleimmat asunnot.  Korkein neliöhinta huitelee  70 000 eurossa, mutta halvemmallakin lähtee.  Vaikka valmistumisesta on jo pari vuotta, tornissa on edelleen myymättömiä asuntoja.   Kaikkien hintaa ei kerrota, mutta  myynti-ilmoituksen mukaan jo  22 miljoonalla pääsee  käsiksi tilavaan kolmen makkarin  luksuslukaaliin.    

Luksus on suhteellista. Pohjapiirroksessa  asunto vaikuttaa sokkeloiselta monine ovineen ja eteisineen.  Plussana voi pitää sitä, että vaikka viidelle ihmiselle tulisi yhtäaikaisesti vessahätä, jokaiselle on oma pönttö. Tosin kolmessa pikkuvessassa ei näy käsienpesulavuaaria.  (On muuten tavallinen ilmiö ranskalaisissa uudiskohteissa.) 

Kylpyhuoneet (3kpl)  näyttävät pienehköiltä.Niiden seinät ovat marmoria, samoin epäkäytännölliset laatikkomalliset lavuaarit, joita on takuulla hankala pitää puhtaina.   I-keittiö näyttää ahtaalta.  Mihinkähän asukas laittaa 12 hengen  porsliiniastiastonsa ja 50 hengen kristallilasistonsa? Ei ainakaan keittiökaappeihin, joita on niukalti. Muissa tarjolla olevissa asunnoissa saattaa olla paremmat keittiöt. 

Eikä kämpässä  ole edes saunaa!  Isohko tyhjä tila asunnon vieressä lienee ns. kellaritila. Ehkäpä sinne voisi lisätyönä asentaa saunaosaston? Asunnon 94 neliön terassilla olisi kiva vilvoitella saunan jälkeen ja käristää saunalenkkiä  pallogrillissä.   

Saunan puutetta kompensoi  yhtiön  kuntosali ja spa.  Katolla olevan uima-altaan erottaa köyhemmän kansan bulkkialtaista se, että se on isompi ja pyöreä ja siinä on liukumäki kuten vesipuistoissa.  

Vakavana puutteena pitäisin kuitenkin sitä, ettei asuntoon kuulu venepaikkaa, johon voisi jättää huvijahtinsa.  Ja ymmärtääkseni sieltä puuttuu helikopterin laskeutumispaikkakin, jollainen on jo ihan basic kunnon ökymestoissa.  Oman autopaikan sentään saa, kun pulittaa neljännesmiljoonan  lisää. 

Epäilen, etteivät  48000:n euron vuosittaiset vastikemaksutkaan ole erityinen  myyntivaltti.  Ellei sitten niihin sisälly jostain hanasta  tulevaa jäähdytettyä samppanjaa  ja kylpyammeeseen lorisevaa lämmintä aasinmaitoa. Tai kenties jonkinlainen osa-aikainen hovimestari on vakiovarusteena.

No, tuskin urakoitsija on ajatellut  näin puutteellisia asuntoja kenellekään ykköskodiksi. Asunnot lienevätkin tarkoitetut veropakolaisten tukikohdaksi, jossa voi sen verran pysäköidä, että lasketaan monacolaiseksi. Muita pakolaisia ruhtinaskunta  ei taidakaan ottaa vastaan.

Kuin elokuvissa ja romaaneissa

Monaco  on innoittanut  myös romaanien ja elokuvien tekijöitä.  Mikäpä olisikaan otollisempi näyttämö suuren tyylin jalokiviryöstöille tai muille konnankoukuille ja veijaritarinoille.

Ruhtinaskunnan  realitykin  on  usein kuin elokuvista. Tunnetuin ja  romanttisin tositarina on ilman muuta se, kun kuvankauniista, Oscar-palkitusta amerikkalaisesta filmitähdestä  Grace Kellystä tulee Monacon ruhtinatar ja  nykyisen ruhtinas Albertin ja hänen sisartensa äiti.

Monte Carlossa ovat myös seikkailleet niin  James Bond  kuin Hercule Poirot, Arsene Lupin, takavuosien tv-suosikkisarjan Pyhimys  sekä monet muut.  Eikä sovi unohtaa kotimaista sankariamme, prinssieversti  Pekka Lipposta.  Kirjassa Tapahtui Monte Carlossa hän käy kasinolla veljenpoikaansa etsimässä ja samalla koettaa menestyksellisesti onneaan uhkapelissä!



Elisabeth Adlerin Monte Carlon jalokivet - teoksessa  päähenkilön pikkukoira  kulkee Vuittonin kantolaukussa,  Louboutinin kengät kopisevat  ja Hermesin käsilaukut heiluvat kun ratkotaan jalokiviryöstöä. 

Tosielämä ei ole tuosta kaukana.  Tuorein jalokiviryöstö on maaliskuulta, kun Monte Carlon Cartierilta vietiin miljoonien arvosta killuttimia. Puoti sijaitsee kasinon naapurissa. Ryöstön käsikirjoitus polveili kuin elokuvissa:  poliisia yritettiin ensin harhauttaa polttamalla varastettu auto keskellä tunnelia  hieman kauempana. Sen piti viemän huomio ryöstöltä. Temppu ei kuitenkaan onnistunut.  Uransa ensi askeleita ottaneet kelmit  sössivät homman ja jäivät kiinni, kuten elokuvissakin aina tapahtuu.  Saaliskin saatiin kokonaisuudessaan takaisin.  Nyt konnat odottavat lopullista tuomiotaan.  Happy end.

Vain paria kuukautta aiemmin sama kopla oli napannut Cannesin Cartierin liikkeestä  15 miljoonan arvoiset korut.  Eikä se ollut Cannesissa ensimmäinen kerta.  Jalokiviryöstöt Rivieralla näyttävät sujuvan  ammattilaisilta helposti kuin heinänteko.

Muuan legendaarinen  1970-luvun Monte Carlon Cartierin jalokivivaras, amerikkalainen  Doris Payne, 86, jäi juuri tällä viikolla kiinni Atlantassa  tavaratalonäpistelystä. Rouvasta on tehty dokumenttielokuvakin. Hänen työmetodinaan on pukeutua uskottavan tyylikkäästi ja napata nopeasti muina naisina saalis kun sitä hänelle esitellään jalkokiviliikkeessä. Hän ei kuulemma ole katunut muuta kuin kiinni jäämisiään. Herttaiseksi mummoksi luonnehdittu Doris on kehunut  jatkavansa uraansa  niin kauan kuin pystyy.

Tänä vuonna on saatu myös päätökseen oikeudenkäynti, jossa syytettynä  oli  mies, joka kyllästyi odottelemaan upporikkaan  monacolaisanoppinsa siirtymistä  tuonpuoleiseen ja  tilasi tämän palkkamurhan. Tämäkin tarina on kuin suoraan jostain dekkarista. Vain Hercule Poirotin harmaat aivosolut ja selkeä loppuratkaisu puuttuvat.  Ehkä tästäkin tragediasta tehdään joskus elokuva.

Toki Monaco esiintyy myös muissa kuin rikoselokuvissa. Sellaisista voi mainita vaikkapa Riemukupla Monte Carlossa, Heartbraker ja  teinikomedia  Monte Carlo. 
Useimmiten  Monacoon liittyvien tarinoitten näyttämönä on Monte Carlon upea pelikasino.  Siitä enemmän seuraavassa postauksessa.


Lue lisää

Kommentit

Suositut tekstit