Asiakas ei voisi olla vähempää oikeassa, osa II

Marconin langattoman tiedonsiirron boksi 1800-luvun lopussa

Kuukausi on jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä.  Ehkä edellisessä postauksessa kertomani teleoperaattorifarssi vei energian. Homma ei näet ollutkaan läheskään sillä selvä.  Kerron loputkin vielä kun jaksan muistaa, ja ettei unohtuisi jatkossakaan.  

Edellisen postauksen aikoihin oltiin käyty siis kertaalleen SFR:n puodissa perumassa sopimus, jota firma ei itse noudattanut.  Asiakaspalvelija vakuutti silloin, että homma on selvä, koska heillä ei muka ole meidän tilinumeroammekaan. Ei siis voi tulla mitään perumiskulujakaan.  Siitä viikon päästä  kuitenkin SFR:ltä tuli meiliä, jossa haluttiin sopia uusi asennusaika. Koska kyseisessä luurikaupassa oli vakuutettu peruutuksen olevan kunnossa, en vaivautunut vastaamaan arvellen, että  varmasti tieto perumisesta pikku hiljaa tulee perille.

Sen verran jo kuitenkin oli epäluottamusta tähän putiikkiin, että varmuuden vuoksi vielä kävimme toisen kerran  henkilökohtaisesti  SFR:n myymälässä varmistamassa, että peruutuksemme  on varmasti todella selvä, vaikka lähettelevät meilejä uuden ajan varaamiseksi.   

Tällä kertaa SFR:n puodissa nuori mies vakuutti että kyllä on. Ei hän tietenkään tarkastanut asiaa mistään asiakasrekisteristä tai muusta tiedostosta, jollaisia on totuttu ehkä näkemään Suomessa.  Kunpahan heitti vastauksensa lonkalta. Mutta luotimme jälleen kerran asiakaspalvelijan sanaan ja poistuimme huojentunein mielin tästä painajaismaisesta putiikista.   

Ehdittiinkin siinä olla kevein mielin peräti  vajaat 24 tuntia, seuraavaan aamuun saakka. Se päivä näet alkoi uuden SFR:n lähettämän sähköpostiviestin lukemisella. Siinä huomautettiin, että emme olleet vastanneet edelliseen viestiin. Nyt voisimme ilmoitella, milloin meille sopii asennus. Taisi siinä olla vielä pari aikavaihtoehtoakin tarjolla.  Eli ei sittenkään tullut puodissa kahteen kertaan käymällä asia  selväksi vaikka kaksi SFR:n myyjää olivat niin vakuutelleet. Tässä firmassa ei päivänselvästi ole olemassa mitään  asiakasrekisteriä jota päivitettäisiin. Tai ehkä oli ennenkuulumatonta, että heidän laiminlyöntinsä jälkeen asiakas ei enää haluakaan palveluita. Uusi meili oli kuin mitään peruutusta ei olisi koskaan  tehtykään.  Ei siis auttanut muu kuin alkaa rustata ranskaksi vastausta ja laittaa faktat sähköisesti SFR:n tiedoksi.  Kolmas peruutuskerta toden sanoo!  Varsinainen painajainen! Vastaaminen vaati aikaa, sanakirjaa ja jo vähiin käyneitä henkisiä voimavaroja. Taisi siinä kulua pari aspiriiniakin.

Jo seuraavana päivänä tuli SFR:ltä  vastausmeili, jossa  todettiin että asia on selvä. Ehkä ihan lievästi saattoivat olla pahoillaankin. (Saattaa mennä meikäläisen väärinymmärryksen piikkiin.)   Nyt kai vihdoin oli syytä uskoa, että asia varmasti on selvä kun siitä tuli jo kirjallinen vahvistus sähköpostissa!  

Hui hai. Kului taas pari päivää. Juuri kun usko ihmisyyteen oli palaamassa, postilaatikosta löytyi  paperikirje SFR:ltä.  Siinä kerrottiin kaikenlaista sopimuksen perumisesta ja perumiskuluista, ja että pitäisi palauttaa ne heidän vehkeensä postitse. Meillehän ei edes oltu annettu mitään laitteita.  Tuossa vaiheessa oli jo kulunut noin kuukausi onnettoman sopimuksen tekemisestä ja tuntui siltä, ettei Nizzassa  muuta ehdikään kuin juosta  SFR:n putiikissa ja vastailla tämän firman erilaisiin meileihin ja kirjeisiin.  Kirjalliseen vaatimukseen kai yleensä vastataan kirjallisesti, Ranskassa yleensä kirjattuna kirjeenä. Eli vaikutti uhkaavasti siltä että se olisi tämän rumban seuraava askel.  Eikä meillä ole edes kirjoitinta, jolla tulostaisi kirjeen!

Edellisessä postauksessani tuumin, että kun asiakasnöyryytyksen oppimäärässä on suoritettu jatkokurssin oppimäärä, yksi vaihtoehto on ulkoistaa  homman hoito. Nyt oli se hetki lyönyt.  Oli syytä ennakoida,  että SFR ei aio lopettaa yhteydenpitoaan koskaan. Sen sijaan  oleskelumme Nizzassa alkoi olla  lopuillaan. Oli otettava käyttöön plan B eli mainitsemani  paikallisen, patsaan ansaitsevan   palvelufirman apu. Vain pesunkestävän ranskalaisen topakka vastalause voisi enää pelastaa kauhuskenaarioissa jo kummitelleelta,  vuositolkulla jatkuvalta  SFR:n kirjeitten ja kirjattujen vastauskirjeitten lähettelyltä.

  

Näin tapahtui. Tällä kertaa apu ei edes tullut maksamaan kuin muutaman kympin, noin yhden hengen kohtuuhintaisen ravintolaillallisen verran. Sen maksoi ilomielin, olihan lähes kuukauden kestänyt  tulokseton vuorovaikutus SFR:n  kanssa  aivan liikaa heikkohermoisille.  Vieläkin edullisempana apu näyttäytyy, kun kustannusarviossa otetaan huomioon se säästö, mitä tulee kun ei tarvitse hankkia aspiriinia tai muuta rauhoittavaa, mahdollisesta hermolääkärillä käynnistä puhumattakaan. Avustajamme myös lupasi, että mikäli SFR:ltä vielä pukkaa kirjeitä, häneen voi ottaa yhteyttä.

Pieni puhelu hänelle, valtava huojennus  meikäläiselle.  Mutta vasta aika näyttää, onko juttu vieläkään lopullisesti loppu, vai onko postilaatikkomme muuttunut Pandoran lippaaksi, josta pukkaa aina vain uusia SFR:n kirjeitä ja vaatimuksia.  

Sesam

Ennätettiin vielä ennen Nizzasta lähtöä saada Bouyguesin boksitkin toimimaan ja nettiyhteys käyttöön. Sekään ei käynyt ihan käden käänteessä. Palvelun tarjoaja itse ilmoitti, että vasta kahden päivän kuluttua avaamisesta pitäisi yhteyksien toimia kunnolla. Paketissa on pakollisena lankapuhelinliittymä, tv-liittymä ja nettiliittymä. Jotenkin vaikuttaa vanhanaikaiselta näitten laatikoitten kanssa pelaaminen, varsinkin kun kestää tovin, että tv-ohjelmat saa auki. Mutta pääasia on, että toimivat jotenkuten.  No, ei luonnollisestikaan pätkimättä, mutta riittävän hyvin.  Ja tiedä, vaikka pätkiminen johtuisikin omasta, liiallisiin ranskankielisiin meileihin yms.  väsyneestä läppäristä.  

Bouyguesin tiedonsiirtoboksit vuonna 2016

Nyt on sitten käytettävissä 150 tv-kanavaa (joista noin  140 on turhaa) ja lankapuhelin, jonka numero voidaan ohjelmoida yhtiön  porttiin.   Silloin voi meille tulija näppäillä portilla olevaan näppäimistöön nimemme ja   telefooni pärähtää. Portilla olijan kanssa voi keskustella  ja jos hän läpäisee pääsykoekysymykset, voi painaa jostain puhelimen näppäimestä, jonka jälkeen portista kuuluu naisääni ’la porte est ouverte’.  Pienempi portin puolisko aukeaa. 

Suurempi portin puolisko, josta pääsisi esimerkiksi ambulanssi tai muuttoauto ovelle saakka, pysyy sen sijaan kiinni. On kylläkin olemassa koodi, jolla sen saa auki, mutta sitä ei heru meikäläiselle eikä ilmeisesti muillekaan joilla ei ole autotallipaikkaa.  Sen sijaan ne joilla on avain autotalliin, jonne tosin mennään aivan muualta kuin pihan kautta, saavat ison portin auki. Pihalle saa tulla autolla vain huoltoajon tiimoilta.  Eipä taida tässä toteutua  osakkaiden égalité eli yhdenvertaisuus.  Kuulemma meidän pitäisi  aina soittaa talkkarille ja sopia, että hän tulisi avaamaan ison portin puoliskon. - luonnollisesti hänen virka-aikansa puitteissa. Hävyttömintä oli kun erälle päivittäin ambulanssilla hoitoon haettavalle naapurillekaan ei koodia ilmeisesti annettu.  Edellisessä residenssissämme ei tällaisia kotkotuksia ollut, joten on olemassa toisenlaisiakin yhtiöjärjestyksiä, jopa Ranskassa. Mutta jääköön toiseen kertaan tämän porttioutouden ihmettely. 

Seuraavalla kerralla vaihdan levyä ja laitan muutaman matkakuvan Milanosta.